Parasta, mitä ajohaalari päällä voi tehdä

Vähän aikaa sitten joku nettilehti julkaisi listan suomenkielen ärsyttävimmistä sanoista. Ilmaus "parasta, mitä voi tehdä housut jalassa" pääsi listalle. Näin ollen en tietenkään voinut käyttää sitä otsikkona...

Viime viikonloppuna hehkutin, että olimme kerrankin koko perheenä liikenteessä. Nyt on alkamassa vähän erilainen viikonloppu. Teini lähti mun vanhempien kanssa Brysseliin joulumarkkinoille. Isäntä ja taapero menivät Rymättylään. Minä ja Ihaa jäätiin pitämään taloa pystyssä. Voisin olla katkera, ellei duuniporukka olisi järjestänyt mulle viihdykettä tälle päivälle.

Yleensä en välitä osallistua maksullisiin menoihin työporukan kanssa. Käytän rahani mieluummin perheen kanssa puuhailuun. Mutta nyt, kun ehdotettiin kartingia, olin äänekkäimpänä puoltamassa ehdotuta, vaikka pitäisi itse maksaa! Niinpä menimme Eaglekartingin radalle Ruotsinpyhtäälle.

Tämä on toinen kerta, kun pääsen ajamaan kartingia. Minähän olen ihan supersuuri Formula1-fani. Lapsena halusin formulakuskiksi. Se ensimmäinen kartingkerta ei mennyt ihan putkeen. Silloin olin 21, oli mun polttarit (siis eksän kanssa olin naimisiin menossa) ja oltiin Luumäellä ulkoradalla. Ajokorttia mulla ei ollut, ajoin sen vasta yliopistosta valmistuttuani. Joten jo lähtökohtaisesti ennuste ei ollut hyvä. Mutta sitten nää mun vähän pidemmät pinnat aiheuttivat ongelmia...

Oltiin sovittu, että ajetaan kaksi aika-ajokierrosta ja sitten kaarretaan varikolle. Tsek. Siinä varikkoa kolmatta kertaa ohittaessani muistin, huomatessani, että muut olivat kääntyneet varikolle, että niinhän se tosiaan oli. Olin jo sellaisessa kulmassa, että järkevintä olisi ollut vaan jatkaa se ylimääräinen kierros loppuun ja tulla sitten varikolle, mutta hätäratkaisuna käänsin rattia niin paljon vasemmalle, kuin lähti ja painoin kaasun pohjaan... ja törmäsin varikon vieressä olevaan rakennukseen. Sen terassi meni kasaan. Mahtoiko autollekin tapahtua jotain. Minä venäytin peukaloni, kun käsi tärähti rattiin.

Tämä Ruotsinpyhtään rata oli siitä kiva, että sen keskellä ei ollut yhtään rakennusta, johon törmätä.

Miten mun silmämeikit on noin suttuiset?

Olisi tehnyt mieli ottaa mukaan mun oma mopokypärä, joka on maalattu Ayrton Sennan F1-kypäräksi. Ehkä sillä olisi saanut vähän vauhtia... En ollut aika-ajoissa ihan niin nopea, kuin olisin halunnut olla. Syytän autoa. Minulla oli harjoituksissa ja aika-ajoissa auto numero 2... koska Senna ajoi sen viimeisen kesken jääneen kautensa sillä numerolla. Kisaan sain toisen kilpurin ja se käyttäytyi ihan eri tavalla mutkissa. Ajatkin paranivat rutkasti. Se oli tietysti laiha lohtu, kun ei pärjännyt...

Poset kisan jälkeen olivat vähän vähemmän itsevarmoja...

Tuossa toi meidän voittajakolmikko. Lapsena päiväkodin hiihtokilpailussa olin kuulemma sanonut, etten olisi halunnutkaan voittaa, kun voittajat saivat mitalit, eikä niitä voi syödä. Häviäjät saivat lohdutuspalkintona lakritsan. Paljon parempi. Nytkin voin sanoa, että en tykkää energiajuomasta, jos olisi ollut skumppaa, olisin ajanut tosissani!

Vaikka en ollut erityisen hyvä tässä (ja halusin todella olla!), niin oli kyllä niin hauskaa, että tätä voisi tehdä all day, every day! Yleensä vaan tarvii olla porukka, jotta pääsee ajamaan. Mutta lupailivat, että joulun alla olisi yleisöpäiviäkin. Tämä olisi varmaan teinin ja isännän kanssa hauskaa ajanvietettä. Ja mikä parasta, liikuntasetelit käyvät maksuvälineinä. Vihdoinkin sellaista liikuntaa, josta minäkin pidän! Olen toki keksinyt muutakin kivaa käyttöä niille lärpäkkeille - keilaaminen ja kylpylä. Eli asioita, joissa minun ei oikeasti tarvitse liikkua.

Oli kyllä niin hauskaa.

Ja sitten päästiin vielä Reissin kartanolle syömään. Siellä iski lievä kateus kaikista ihanista kukka-asetelmista...

 ...ja ähky!

Tällä porukalla me ei taideta enää päästäkään aikaa viettämään. Meidän seurakunta lakkaa olemasta vuodenvaihteessa ja yhdistyy kahteen muuhun. Tämä oli sitten viimeinen ateria...

On ollut ilo olla tämä 7 vuotta pappina Kotkassa... ja ne vuodet kesäduunarina ja muissa hommissa ennen sitä. Nyt tulevaisuus suoraan sanottuna vähän ahdistaa ja pelottaa. Mutta Herran haltuun. Eiköhän tästäkin selvitä. Tai sitten Herra avaa ikkunan jostain muualta.

Epävarmuus. Sitä kai se on kaikilla aloilla näinä päivinä?

Menipä synkäksi, kun oli tarkoitus kertoa, miten ihana päivä mulla tänään oli!

Nyt tää menis nukkumaan.... Palaillaan joulukalenterin kanssa aamulla!

"Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Turha on äitien sankaripoikia neuvoa
Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään
Maalissa juhlitaan voittajapoikaamme Teuvoa"

xoxo,

minä