Paratiisini: Jan Karlsgården Ahvenanmaalla

Aivan Kastelholman linnan kupeessa, Vita Björnia vastapäätä sijaitsee Jan Karlsgården-ulkoilmamuseo. Miä en vieläkään voi uskoa, että jokin näin ihana voi olla ihan ilmaista! Siis ei pääsymaksua.

Koska olimme jo kiertäneet kaksi edellä mainittua museota, alkoi nälkä vaivata. Niinpä piipahdimme kahvilassa ennen kierroksen aloittamista. Se ei sitten ollutkaan ihan ilmaista. Kolme Ahvenanmaan pannukakkua ja kaksi kahvia maksoivat yli 20 euroa. Sillä olisi jo ruokkinut samaisen pesueen jossain lounaspaikassa. Mutta pitihän sitä kokeilla paikallista herkkua. Isäntä ja napero turvautuivat tuttuihin pannaritäytteisiin: hilloon ja kermavaahtoon. Minä päätin olla uskaliaampi ja syödä pannarini luumukiisselillä.

Jan Karlsgårdeniin on siirretty maalaisrakennuksia eri puolilta Ahvenanmaata. Siellä on rivi tuulimyllyjä, aittoja, navettoja, käsityöläisten pajoja ja muita rakennuksia. Entisaikojen tunnelmaan pääsee kävelemään suoraan sisään! Museo on niin satumaisen upealla paikalla linnan ja joen kupeessa, että sitä on vaikea käsittää.

Tällä kertaa en aio kuitenkaan puhua tätä puhki, vaan antaa kuvien puhua puolestaan!

Olimme liikkeellä juhannuksen jälkeisellä viikolla, joten saimme vielä nähdä aion juhannussalon!

Menkää tuonne! Siellä on ihanaa! Eikä maksa mitään! ...paitsi no matkat...

xoxo,

minä