Peto on irti!

Mun vanhemmilla on uusi englanninbuldogin pentu. Mutta ennen kuin postaan kasoittain kuvia siitä, kerron vähän omasta koirahistoriastani.

Minä olen supereläinrakas ihminen. Siksi en syö niitä. Lapsena haaveilin koirasta. Siinä määrin, että ekalle luokalle mennessä talutin kouluun päivittäin puunpalaa, jolla oli ansalangasta tehty talutushihna. Piilotin sen kouluun mennessä koulun pihaa reunustavaan metsikköön ja kotiin tullessa takapihalle viinimarjapensaan alle. "Koirani" nimi oli Puppe. Joku opettajista oli kuitenkin huomannut nämä touhuni ja soittanut meille kotiin. Äiti ja isi kiirehtivät ostamaan minulle kanin - varmaan ennen kuin sekoaisin lopullisesti. Kanini nimeksi tuli sitten myös Puppe. Puukoira unohtui...

Muutamia vuosia myöhemmin (olin edelleen ala-asteella) menimme Iisalmeen sukulaissedän hautajaisiin. (Mummo on Iisalmesta kotoisin). Siellä toisella sukulaissedällä oli juuri luovutusikäinen villakoiranpentu, jota hän kaupitteli. Minä ja pikkuveli ihastuimme koiraan ja lupasimme, että meille ei enää ikinä tarvitsisi maksaa viikkorahaa, jos vain saisimme koiran. Saisimmehan? Pliiiiiiiiiisss?!? Me hoidettaisiin kyllä kaikki ulkoilutukset ja muut...

Hautajaisista palattiin koiranpennun kanssa... Roosa oli maailman ihanin koira, oikeesti.

En löytänyt parempaa kuvaa Roosasta... tämä oli sitä filmikamera-aikaa, kun koirasta ei räpsäisty tuhatta otosta! (köh, köh)

Sitten elämäni traumaattisimpana päivänä Roosa kuoli. Minä olin täyttänyt tai täyttämäisilläni 20 ja raskaana. Oli ultrapäivä. Aamun ultrassa Porvoossa todettiin, että vauvalla, jota odotimme, oli iso reikä sydämessä. Hän ei ehkä selviäisi tai tarvitsisi ainakin heti leikkauksen, sanoi hoitaja. Maailma pysähtyi, en mennyt kouluun, vaan lähdin Kotkaan äidin ja isän lohdutettavaksi. Samana päivänä piti olla Roosan kohdunpoistoleikkaus (sillä oli kohtutulehdus), ehtisin hakemaan sen Haminasta eläinlääkäristä ja paijailemaan sitä. Menimme Haminaan vain kuullaksemme, että Roosa oli kuollut leikkauspöydälle, sydän oli pysähtynyt. Miten karmea päivä voi ihmisellä olla??? Ehkä surua koiran kuolemasta sitten helpotti se, että jatkotutkimuksissa naistenklinikalla Helsingissä todettiin, että Porvoon aluesairaalassa oli puhuttu palturia, vauvalla sentään oli kaikki hyvin!

Vauva (teini) syntyi ja kasvoi siihen ikään, että osasi juuri kävellä. Silloin vanhempani ottivat uuden villakoiran, Rusinan. Minusta tuntui, että kaikki yrittivät korvata Roosan. Ja olisi ollut jotenkin Roosan pettämistä, jos olisin ihastunut uuteen koiraan niin kuin kaikki muut. Rusina oli ihan kiva koira, mutta minulle vain sitä. En onnistunut koskaan luomaan siihen tunnesidettä. Se oli ennemminkin mun siskon koira, siinä missä Roosa oli ollut mun. (Samoin Puppe-kanin jälkeen tullut kani jäi mulle etäiseksi ja mulla on varmaan ollut muitakin "välikaneja", jotka on otettu liian pian edellisen kuoleman jälkeen.)

Rusina kuoli muutama kuukausi sitten ja nyt mun vanhemmat ovat sitten ottaneet englanninbulldogin. Joko 16 vuotta on riittävän pitkä aika surutyön tekemiseen ja olen valmis rakastumaan uuteen koiraan, tai se että koira on erirotuinen, kuin Roosa, ei tunnu siltä, että yrittäisin korvata sen. :D Kyllä on ihmismieli omituinen...

Mutta nyt sitä ollaan päätä pahkaa pihkaannuttu tähän pikkuotukseen.

Hänellä ei vielä ole nimeä. Perheessä on ilmeisesti pientä erimielisyyttä siitä, mikä ruttunaamalle nimeksi. Hän on kovasti meidän taaperon perään (äh, koira on se, eikä hän... mutta kun isäntä ja taapero puhuvat aina eläimistä hänenä, niin se alkaa tarttua!).

Kaiken riehumisen jälkeen pikku-peto kiipesi taaperon mahalle ja nukahti siihen.

Minäkin sain osani hellyydestä...

Lewis Hamiltonilla on myös tällainen haukku. Lewis postaa instagramiin aivan järjettömän upeita kuvia. joissa poseeraa bulldogginsa kanssa. Siis minusta Hamilton on alkanut näyttää todella paljon kuumemmalta, sen jälkeen, kun olen nähnyt koirakuvia ja paidattomia kuvia hänestä IG:ssä. Seuratkaa hyvät ihmiset Hamiltonia, huhhuh...

Ajattelin, että jos tuon ruttunaaman kanssa poseeraaminen saisi minutkin näyttämään vähemmän ryppyiseltä...

Ajatella, että tämä söpö pieni makkara on kohta sellainen hullu tankki! :D

En kertakaikkiaan kestä! Miten joku voi olla noin suloinen? Minua saa pyytää koiravahdiksi koska vaan!

Pallo on aivan liian iso, mutta otus on jo selkeästi kiinnostunut siitä!

Laitanpa vielä koiravideon tähän:

Kaverit varmaan kohta blokkaavat mut sosiaalisessa mediassa, kun jaan vaan koiranpennun kuvia... mutta onhan se ihana, katsokaa nyt sitä!!!

Peto on irti!

xoxo,

minä

 

PS. Mitä tulee mun ansalankakoiraani, niin taaperolla on selkeästi mun geenit...

Taaperon "Ambulanssi"-koira