Pikainen pyrähdys Amsterdamissa

Ennen kuin alan kertomukseni, totean, että onnenkekseihin ei kannata luottaa. Ennen reissuun lähtöä onnenkeksi nimittäin kertoi minulle, että tulisin matkustamaan ja rikastumaan. Koska keksi kerran tiesi, että olin lähdössä matkalle, täytyihän sen olla oikeassa muustakin. Niinpä ostin itselleni ja tytöille luontoarvat. Raaputin arvan varmana voitosta mutta ainoa, joka meistä voitti, oli napero, joka sai arvan hinnan takaisin. Vai olisiko keksi pitänyt syödä, jotta saa onnen, annoin nimittäin omani naperolle. Joka tapauksessa suhtautuisin varauksella mokomiin huijareihin!

Anyways, tämä meidän reissu oli mun vanhempien kustantama (kiitos taas kovasti) Hollannin ja Belgian kiertomatka. Lensimme Helsinki-Vantaalta Amsterdamiin. Business-luokassa. Kiitos isi.

Tuolla apinalla on pakottava tarve väännellä naamaansa kuvissa...

Äiti ja isä olivat meitä Schipholin lentokentällä vastassa. Olivat menneet autolla edeltä. Sikälihän koko reissu oli vaakalaudalla, että meidän porukoiden autoon murtauduttiin ruotsalaisen kauppakeskuksen parkkihallissa ja autosta vietiin reppu, jossa olivat muun muassa mun vanhempieni passit. Onneksi maasta toiseen pääsee myös ilman passia.

Oli aika myöhä, kun pääsimme hotellille, mutta mulla oli tietysti palava halu päästä kaupungille. Tiesinhän, että olisimme Amsterdamissa vain vuorokauden. Teiniä sen sijaan ei napannut. Ainoa, mikä tuntui kiinnostavan, oli se, että tässä maassa ikä riitti punaviinin ostamiseen. Mistä se edes perii tuollaisia taipumuksia? Minä en koske punkkuun pitkällä tikullakaan ja isänsä on absolutisti.

Teini ilmoitti jäävänsä hotellin ammeeseen lillumaan. Ei auttanut muu, kuin lähteä muulla porukalla kaupungille. Minä en mököttäisi iltaa hotellissa teinin takia! Ajomatka Amsterdamin keskustassa oli yhtä helvettiä ja kävi sääliksi isää, joka oli ratin takana. Jos ikinä liikut Amsterdamissa, hylkää auto. Pyöräilijät omistavat kaupungin, eivätkä piittaa liikennesäännöistä. Tilaa väistää ei kapeilla kaduilla ole ja jos et väistä, pyöräilijät hakkaavat autosi kattoa. Saimme kuitenkin auton parkkiin ja suuntasimme syömään Hard Rock Cafe'hen. 

Olin päättänyt, että reissussa ei karpata. Mutta mun annos oli kyllä niin valtava, että sain vain vähän närkittyä siitä. Kun on tottunut vähäiseen ja hiilihydraatittomaan ruokaan, niin jäätävä tarjottimellinen nachoja oli ehkä virhevalinta...

Tavallaan pikku-ukon eka HRC-käynti...

Aivan HRC:n takaa lähti kanaaliristeilyjä. Niinpä hyppäsimme veneeseen ja lähdimme ihastelemaan kanaalitalojen siluetteja. Korviin sai kuulokkeet, mutta vaikka väänsin äänet kaakkoon, en silti saanut selostuksesta selvää, sen verran kovaa ääntä ympärillä olevat turistit pitivät. Nauttihan tuosta myös tietämättä, mitä katselee!

Ilta hämärtyi ja pimeni veneillessämme. Mun kännykkäkamera toimii vähän kehnosti pimeällä liikkeessä, joten kummoisiakaan kuvia en saaliiksi saanut Mutta hykereryttävä onnentunne valtasi minut katsellessa talojen suippoja kattoja, jotka aiemmin olivat tuttuja vain Riviera Maisonin tuotteista.

Hämärä paikka tuo Amsterdam. Kyllä on kaikkea kannabis-tikkareista kannabis-energiajuomiin...

Hotellille palatessa jännitti, heräisikö teini vielä laskemaan meidät sisään. Hänellä kun oli ainoa huoneemme avainkortti ja taipumus nukkua kuulokkeet korvilla musiikki päällä. Unten maille kuitenkin päästiin.

Seuraavana aamuna meillä oli jonkin aikaa Amsterdamissa. Minä olisin keksinyt sata parempaa tapaa viettää aikaa kaupungissa, mutta teini tahtoi ehdottomasti mennä Van Gogh-museoon. Museoon saa lippuja vain netistä ja kullekin tunnille otetaan vain tietty määrä vierailijoita. Varasin ensimmäisen vapaan ajan ja toivoin, että teini voisi mennä yksin. Lippu piti kuitenkin lukea kännykältä ja teinin netti ei toimi jostain syystä lainkaan. Niinpä minun oli joko luovutettava kännykkäni, jolloin olisin jäänyt vaille valokuvausmahdollisuutta, tai mentävä mukaan. Sama kai se sitten oli. Tai niin minä luulin.

Kukapa olisi arvannut, että joudun viettämään museossa kolme tuntia!!! Minä en tajua Van Goghia ollenkaan. Ainoa kiinnostava asia hänessä on minusta irtileikattu korva. En ymmärrä, miksi ihmiset tuijottavat kymmeniä minuutteja auringonkukkia, jotka näyttävät kolmevuotiaan piirtämiltä! Tuskaisena katsoin myös, kun teini tärväsi viikon tilin museokauppaan.

Museoon pääsyä odotellessa ehdimme sentään käymään läheisessä RM-myymälässä. 

Ei siellä mitään sen kummempaa ollut, kuin Suomessakaan. Parasta oli minusta tuo lattia. Odottakaas vaan, kun alan askartelemaan sellaista meille!

Oli siellä ehkä vähän parempia tarjouksia, kuin kotimaassa. Lampunjalkoja olisi irronnut tosi halvalla, mutta koska auto oli jo aivan täynnä kiitos äidin, joka oli alkumatkasta ostanut jonkin vaahteran, joka tursusi etupenkiltä takapenkille, ei niitä ollut mahdollista poimia mukaan.

Sen sijaan ostin pari isoa tyynyliinaa.

Nuo raidalliset tyynyliinat tuolla... näettekö?

Museon jälkeen pitikin sitten jo jatkaa matkaa Belgiaan ja Bruggeen. Mainittakoon, että matkustaminen oli hiukan tuskaista, sillä kärsin sinä päivänä niistä sappikivuista ja autossa ei oikein mahtunut vaihtamaan edes asentoa. Onneksi olin niin innoissani matkasta, että "pikku" kipu ei siinä tunnu missään!

Mutta palaillaan sinne Bruggeen myöhemmin!

xoxo,

minä