Ring of Fire

Minä olen nyt näköjään ottanut asiakseni leipoa perheenjäsenille ja ystäville heidän juhlapäivinään. Ystävä täytti vuosia, joten sain hyvän syyn testata kuviollisen kääretortun tekemistä. Siitä saakka, kun Kinuskikissa julkaisi tämän ja tämän ohjeen, olen miettinyt missä tilanteessa ja millä kuviolla voisin rullan toteuttaa. No, tämä ystävä on Calgary Flames-fani. Sikäli on ihme, että ylipäänsä olemme ystäviä, kun toisella on noin huono maku joukkueiden suhteen... itsehän olen Canucks-girl! :) Mutta päätin nyt sitten leipoa tämän Ring of Firen Jannelle. (Jannen vaimollehan tein muuminpyllykakun)

Piirtäminen taikinalla oli niin hauskaa, että luulen, että olen vasta alkanut tajuamaan, mitä kaikkea tällä ohjeella voisinkaan tehdä...

Mutta ohje siis tässä (muutin täytteet oman mieleni mukaiseksi):

Musta ja keltainen taikina (ainekset jompaan kumpaan väriin, eli tarvitset kaiken tuplana):

1 valkuainen
1/2 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
25 g huoneenlämpöistä voita
mustaa pastaväriä mustaan taikinaan ja keltaista keltaiseen

Tee ensin musta taikina. Laita kulhoon valkuainen, sokeri ja vehnäjauhot.  Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi. Värjää pastavärillä. Laita takina pursotuspussiin (pakastinpussi, johon leikataan reikä ;D ) ja tee mustat kuviot leivinpaperille pellille (Meillä on tuplaleveä uuni, joten pelti ei olisi mahtunut jääkaappiin, jouduin vähän kikkailemaan...). En jaksanut näprätä tarkasti, vaan olin aika suurpiirteinen. Kuvio kääntyy ylösalaisin, kun taikinan kääntää, joten kirjoittaessa saa kyllä olla varovainen... Laita kuviot pariksi tunniksi jähmettymään jääkaappiin tai pakastimeen vähän lyhyemmäksi aikaa.

Tee samalla tavalla keltainen taikina. Purosta mustille kuvioille reunat. Laita taas jääkaappiin.

Tee täytteen kermavaahto valmiiksi jääkaappin: vatkaa 2,5dl Flora vispiä, 1 rkl sokeria ja 2 rkl Sallisen vanijakreemijauhetta vaanhdoksi ja laita se sitten jääkaappiin asettumaan. (Nyt tuli mieleen, että jos vaahdon olisi värjännyt mustaksi, tortusta olisi tullut päheämmän näköinen. Voit murskata myös haarukalla mössöksi 4 kypsää banaania jo tässä vaiheessa. Näiden lisäksi tarvitset täytteeseen Marianne crushia. Kun kuviot ovat jähmetyneet, tee punainen taikina.

Punainen taikina:

3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl leivinjauhetta
50 g voita
3 munaa
1 1/4 dl sokeria
punaista pastaväriä

Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kuhoihin.Vaahdota ensin valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana joukkoon puolet sokerista pieni määrä kerrallaan. Älä vatkaa valkuaisia ”tönköksi” vaahdoksi, vaan jätä vaahto notkeaksi ja kiiltäväksi. Laita keltuaisten joukkoon loput sokerista. Vatkaa vaaleankeltaiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot keskenään. Sekoita munavaahdon joukkoon ensin jauhoseosta nuolijalla käännellen. Lisää sitten voisulaa pienissä erissä vuorotellen jauhojen kanssa. Värjää punaiseksi. Muista sekoittaa tasaiseksi! Minä en niin tehnyt ja rullassa on punaisia laikkuja. Kaada punainen taikina kuvioiden päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 7 minuuttia. Kumoa leivpaperille ja irrota päällimmäinen paperi.

Tässä kohtaa hihkuin innosta, koska taikinalevy näytti enimmäkseen siltä, kuin toivoinkin. Mutta seuraavaksi se käsketään kumoamaan sokeroidulle leivinpaperille. Seuraavalla kerralla aion kipata ilman sokeria, sillä sokeri tarttui taikinaan ja pilasi pinnan ulkonäön.

Levitä sitten nurjalle puolelle ensin murskatut banaanit, sitten kermavaahtoseos ja ripottele pinnalle Marianne Crushia.

Rullaa sitten leivinpaperin avulla kääretortuksi. Tein tämänkin aika suuripiirteisesti ja se näkyy muhkuroina lopputuloksessa. Mutta annettakoon se minulle anteeksi, tämä on vasta toinen kääretorttu, jota olen ikinä tehnyt ja edellisestä on kymmenen vuotta aikaa...

Typerä sokeri pilaa mun tortun...

Piilottamaan punaista pastaväriläikkää askartelin oreoista ja mustasta vaniljamassasta kiekon tortun päälle.

Homma meinasi mennä pipariksi siinä kohtaa, kun meillä koko muu perhe on ilmeisesti influenssassa, ja luulin, että joudumme syömään tortun itse. Ja minä näin vähän vaivaa. Mutta onneksi vastaanottavalla taholla ainakin naisväki on rokotettu influenssaa vastaan, joten uskalsin sitten yksin vierailla.

 Onnea sulle Janne - mutta ei Calgarylle kuitenkaan!

xoxo,

minä