Suomi 99 - taapero 3

Jotain muuta, kuin joulukalenteria välillä...

Meidän taaperon laskettu aika oli sopivasti 24.12. mutta sain sairaalassa vinguttua käynnistyksen viikkoa aiemmin sillä verukeella, että esikoinen painoi syntyessään 4620 grammaa, enkä ollut valmis samaan urheilusuoritukseen uudestaan. Taapero oli yli kilon pienempi, mutta suostuivat silti käynnistämään, vaikka ultrakuva kertoi, etten hautonut toista jättiläistä. 19.12. taapero sitten syntyi. Ja ehdimme juuri ja juuri jouluksi kotiin.

Synttärit jäivät niin lähelle joulua, että olemme ottaneet tavaksi juhlia taaperon synttärit jo itsenäisyyspäivänä. Ihmiset ovat muuten jo lähteneet joulun viettoon, eikä kukaan pääse synttäreille. Taaperon päässä nämä menevät silti sekaisin. Joulukuusi liittyy synttäreihin ja nyt hän väittää, että joulupukki toi synttärilahjat.

Tässä tämän vuoden lahjasatoa. Sieltä puuttuvat kaikki vaatteet, ne ovat jo menneet käytön kautta pesuun - ja isännän ostama muumipehmo... ja ainakin lääkärinlaukku, ehkä muutakin?

Katsokaapas, mikä siellä on! Se ihana muumilamppu, josta haaveilin taaperolle. Tai itse asiassa tämä on Niiskuneiti, etutukka ei ehkä näy. Isännän vanhemmat sen taaperolle ostivat ja Rymättylän reissulta palasi onnellinen tyttö ylpeänä "Kiiskuneiti-lampustaan". Osassa näistä taaperon lahjoista on vähän se vika, ettei niillä ole käyttöä nyt, kun ei ole lunta.

Jos ihmettelette kyseisen apinan vaatetusta, niin meillä on pyjamapäivä, koska tytöt ovat kipeänä. Itse asiassa teinin isä haki jo teinin sinne, mulle jäi tämän potilaan hoitaminen. Teini olisi ollut helpompi, kun siihen tauti iski niin pahasti, ettei se jaksa edes liikkua. Makaa vain paikallaan. Taaperolta ei lopu energia koskaan!

Mutta tässä siis kemupäivästä raporttia. Minulla on ollut itsenäisyyspäivänviettoperinteitä jo ennen taaperon syntymää. Niihin kuulu kirkossa käynti ja linnan juhlien katseleminen naposteltaven kera. Ja entisen appiukon haudalla käynti.

Eksän kanssa vakiintui se tapa käydä kirkossa ja sitä olen noudattanut eron jälkeenkin. Niinpä taaperon kanssa suuntasimme kirkkoon. Isännällä oli työvelvotteita.

Yleensä Laulumiehet laulavat kirkossa Finlandian, olin vähän pettynyt, kun sitä ei nyt tullut. Se on sellainen biisi, jota en pysty kuuntelemaan kyynelehtimättä. Lauloivat sen sijasta "Oi kallis Suomenmaa". Huomasin kyynelehtiväni senkin aikana, efekti oli siis sama. Itsenäisyyspäivän virsissä on vahvoja sanoja, jotka nostattavat tunteita pintaan. Ja minä tykkään tuntea asioita. Suomalaisuus on asia, josta olen ylpeä ja itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Inhottaa vaan se, että sanalla "isänmaallinen" on nykyään niin ikävä kaiku. Eihän se, että on ylpeä juuristaan tarkoita, että potkii pakolaisia. Ei sellaisessa ole isänmaallisuudesta kyse, vaan junttiudesta ja sivistymättömyydestä...

Kirkon jälkeen olisin halunnut käydä sytyttämässä sille teinin ukille kynttilän. Minun isovanhempani ovat niin nuoria, että minun ukkini lähetettiin sotalapsena Ruotsiin. Teinin ukki sen sijaan oli jatkosodassa mukana. (Tarkoittaako tämä, että olen oikeastaan samaa sukupolvea lapseni kanssa? Olen hämmentynyt...) Nyt en vaan kertakaikkiaan ehtinyt hautausmaalle. Leipomiset olivat vahvasti kesken ja siivoamista ei edes aloitettu. Kun ensimmäiset vieraat saapuivat olin juuri tarttumassa imuriin. Haaveeksi jäi... Arvatkaapa hävettikö!

Mun suunnittelema Haisuli-kakku meni myös aivan penkin alle. Olin ajatellut kuorruttaa sen pursotettavalla suklaavaahdolla, mutta kun yritin käyttää purkkia, ponnekaasu sihisi ulos pullosta ja loppui ennen kuin yhtään vaahtoa oli tullut purkista. Mulla oli siis kuorruttamaton Haisuli-kakku, voi noloutta!

Nyt mun täytyy tehdä kakkosvedos selvittääkseni, olisiko se vaahto toiminut kakun päällä. Tungin tämän väliin banaanimurskaa, Marianne-crushia ja kermavaahtoa. Tämä oli itse asiassa se paremman makuinen kakku. Olin tehnyt Kinuskikissan mehevän suklaakakkupohjan Muumien taikatalvikakkuun, enkä tykännyt siitä yhtään. Enimmäkseen varmaan siksi, että en tykkää suklaakakuista muutenkaan. Mutta Haisuli maistui ihan hyvälle ruskeasta levykakkupohjasta huolimatta.

Muumien lisäksi Star Wars on tietysti kova juttu tässä perheessä, joten ideoin Yoda-tikkarit ja varastin idean Stormtrooper-tikkareihin Pinterestistä. Ne on tehty muuten samaan tapaan kuin Pikkumyytikkarit täällä, mutta käytin nyt tuplatäyte-Oreoita, niistä saa kuoret irti huomattavan paljon helpommin... ja maistuvatkin paremmalle.

Yodatikkareissa on Kinuskikissan vihreää vaniljamassaa ja Stormtroopereissa Confettin vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa, joka on ällöttävän makeaa, yök! Taaperolle nämä kuitenkin maistuivat.

Voileipäkakun teki isäntä ja koristeli teini. Ohjeesta kunnian saa Kinuskikissa.

Tuolla takana vilahtelee punajuuripiirakka, jonka ohjeen nappasin Herkuttelijat-blogista. Oli niin hyvää, että söin sen enimmäkseen itse. Tosin tuunasin sitä lisäämällä punasipulia ja valkosipulia.

Tilkkutäkkifoccaccian ohjeen puolestaan löydät täältä.

Nämä synttärit menivät mun puolelta vähän selviytymistaisteluksi, mutta olipahan kiva niiden jälkeen sitten kohottaa Fresita-maljat itsenäisyydelle ja siirtyä arvostelemaan ihmisten vaatteita linnanjuhlissa!

Miten teillä vietetään itsenäisyyspäivää?

xoxo,

minä