Tuuliajolta kotiin

Hyvä puoli siinä, että asuu merenrannalla, on se, että joskus meri heittää rantaan aarteita... ja minä ehdin ensimmäisenä paikalle löytämään ne!

Isäntä (ja muut) naureskelevat tälle mun romujen keräilylleni. Jos näen maassa jotakin kivasti ruostunutta, poimin sen mukaan. Jos näen kivan kiven tai puunpalasen, nappaan mukaan senkin. Kun muutimme tänne saareen, tämä taipumus jotenkin eskaloitui mahdollisuuksien kasvaessa.

Ajopuuta, ajopuuta kaikkialla! Minä rakastan ajopuun kulunutta, elämää nähnyttä pintaa. Meri on heitellyt puuparkaa miten haluaa ja niistä koettelemuksista selviäminen on tehnyt siitä kauniimman, vaikka onkin jättänyt jälkensä. (Minulla on tunne, että sisäinen teologini haluaa sanoa tässä jotain oivaltavaa elämästä...)

Anyways, muutama lankku on jo löytänyt tiensä sisutukseemme... ja lisää on tulossa, sen lupaan. Huolimatta siitä, että isäntä irvailee aarteilleni, kauhean kiltisti hän toteuttaa nämä minun sisutusvisioni. Niin kuin silloin, kun kävelin PPs decoresta kotiin mukanani Riviera Maisonin Greenwich Loft Lantern, ja sanoin haaveilevani, että siitä tulisi kattolamppu. Isäntä etsi jonkun vanhan lampunraadon, irrotti siitä kuvun ja menimme yhdessä Rajamarkettiin hakemaan pätkän paksua kettinkiä. Liian pitkän pätkän, nyt tarvitsisin voimapihdit, että saan ylimääräiset lenksut irti. Onko kenelläkään lainata? Koska kettinki ja valaisimen kattoon tuleva muoviosa eivät oikein istuneet toisiinsa, isäntä itse asiassa ehdotti, että käyttäisimme pätkän haalimistani lankuista piilottelemaan kiinnityskohtaa katossa.

 

Isäntä kaiversi siihen keskelle vaijerinmentävän kolon ja valaisin oli sitä vaille valmis, että tuputin vielä kettingin välissä kulkevaan johtoon hopeanväristä maalia, ettei se erottuisi niin selkeästi kettingistä. Lyhtyyn jemmasin valkoista ajopuuta, josta minä hölmö jopa maksoin. Pussi risuja oli tuliainen minulle itselleni, kun kävin siskon luona Mannheimissa Saksassa. Ja kivet keräsin yhdestä puiststa Roomassa... sanoinhan, että kun näen jotain kivaa, poimin sen talteen?

 

Sitten tarvitsin hyllyn mun Riviera Maisonin purjeveneelleni... ja minulla sattui olemaan muutama sopiva kappale ajopuuta. Joten isännälle tuli taas töitä.

 

Seuraavan projektin toteutin ihan itse. Isännän tarvitsi vain ruuvata se seinään. Halusin nimittäin kodinhoitohuoneeseen pyyhenaulakon, josta tietää, missä naulassa on kenenkin pyyhe. Vastaus oli tietysti taas RM:n ja ajopuun yhdistelmä. Ostin tällaisia koukkuja:

Kuva on siis Riviera Maisonin tuotekuva, ihmettelen vaan, että miten ne ovat laittaneet tuotteen väärinpäin  kuvaan? Eikö tuo vasemmanpuolimmainen ole sellainen, johon köysi solmitaan kiinni? Jos, niin se on väärinpäin seinässä... eihän tuohon noin voi edes ripustaa mitään ja tuote kulkee nimellä Anchor hooks (3pcs), joten koukkuna kai sen pitäisi toimia? Nuo itse ankkurit eivät sopineet minun tarkoitukseeni, joten käytin ne eteisessä lisänaulakoina:

 

Ja nyt hoksasin, että tuotekuvassa on muuten ihan toisennäköinen ankkuri, kuin pakkauksesta paljastui! Vähänkö olisi ollut kivempi tuollaisena, kuin tuotekuvassa! Joka tapauksessa loput koukut ruuvasin ajopuukappaleeseen.

Tästä voi varmaan päätellä, että meillä haaveillaan vielä yhdestä lapsesta. Sellainen piti olla jo tulossakin mutta "saimme" huhtikuussa keskenmenon. (Paskin synttärilahja ikinä, olisin mielummin ottanut ponin!) Ja sillä välin unelmieni poikanimi ehti mennä naapurustoon. Pitää vaihtaa tuonne lappuun jokin muu. Isäntä käy aina kääntämässä tuon lapun toisin päin, koska näillä nimillä ei tavallaan ole hänen hyväksyntäänsä. Mutta ajattelin, että kun se niitä siinä katselee, niin ehkä se alkaa lämpiämään niille... Noista RM:n koukuista täytyy vielä sanoa, että luulin, että umpimetalli ei hajoaisi pienestä iskusta. Mutta ennen kuin tuo naulakko ehti seinälle, se kaatusi maahan ja juurikin tuo Edith/Edvin-koukku katkesi!!! Ja kun tämä tapahtui juurikin sen keskenmenon jälkeen, niin minä itkin hysteerisesti, että se on merkki siitä, että meidän ei ole tarkoitus saada enää uutta vauvaa. Isäntä lohdutti, että todennäköisemmin se johtuu RM:n paskasta laadusta.

Joka tapauksessa ilmoitan nyt, että minulla on varaus seuraavin nimiin, kunnes joko onnistun saamaan lapsen/koiran/hamsterin tai kunnes biologisen kelloni aika on tikittänyt niin selkeästi ohi, että se ei varmasti enää onnistu, eikä kukaan saa käyttää näitä sitä ennen: Edith, Greta, Fiia, Frida, Evert ja Eliel... ja ehkä Eelis. (Isäntä ei pidä yhdestäkään näistä.)

Öh, takaisin ajopuuhun, taisi taas karata ajatus asiasta... On sitä käytetty vähän vähemmän pysyvissäkin rakenteissa:

 

Haluan ilmoittaa, että edustamamme yhtiö ei tue tupakointia. En polta, en ole koskaan polttanut, eikä kenenkään mielestäni pitäisi tervata keuhkojaan... mutta kun jotkut niin kuitenkin tekevät, niin olihan tuollainen rakennettava (ja siskoni poikaystävää varten hankin oikein RM-tuhkiksenkin, hän kun on yhtä suuri fani, kuin meidän isäntä).

Pitääkin huomenna tehdä uusi kävelykierros rannalla, minulla olisi mielessä jo uusi projekti.

Ehkä se ajopuun tarina on minusta siksi niin kiehtova, että Jumala vie meitä täällä joskus sellaisia polkuja, joita emme itse haluaisi kulkea, ja ne jättävät meihin jälkensä, arpensa ja mustelmansa. Mutta lopulta kaikki ne pettymykset ja koettelemukset saattavat olla alku jollekin kauniimmalle, sellaiselle, mitä emme itse edes olisi osanneet toivoa. Ne kaikki vastoinkäymiset tarvittiin, jotta voisi syntyä jotakin kaunista...

 

No päästin sen sisäisen teologin sittenkin irti... Tämä saarna taisi olla suunnattu ihan minulle itselleni...

xoxo,

minä