15 SEKALAISTA FAKTAA MINUSTA



1. Matematiikan ja kemian opiskelu on lähes aina tuottanut mulle hankaluuksia. Kemiaa mun ei onneksi enää tarvi edes opiskella, mutta muutama matikan kurssi odottelee vielä tulevaisuudessa. Myös viimeisin kurssikoe olisi uusittava loman jälkeen.. Apua! Peukut pystyyn siellä ruudun toisella puolella!

 2. Mä valitsin aikoinaan lukion, koska se merkitsi lisäaikaa päättää, mitä haluaisin isona tehdä. Amiksen puolelta ei oikeen löytynyt just muhun iskevää alaa, joten kaikesta huolimatta taisin tehdä ihan oikeen valinnan. Ja tietty nää lukion plussat; Wanhat ja penkkarit sun muut on aika kiva lisä lukiossa :-)

3. Tämä blogi on ollut pystyssä kohta kolme vuotta ja alunperinhän täällä kirjoitteli mun lisäksi myös Nelli. Our life taisi olla blogin ihan ensimmäinen nimi.. Aika omaperäistä vai mitä?! Haha :-D




4. Monet ei tiedä, että oon harrastanu mun elämästä about 8 vuotta lentopalloa. Pelasin suurimman osan ajasta mua vuotta vanhempien kanssa, olin siis porukan junnu ja vuoden 2010 keväällä meidän porukka hajosi sitten SM-turnauksen jälkeen ja mäkin koin parhaakseni pestä käteni koko hommasta. Ylläolevat kuvat oikeestaan on just sieltä viimeisestä turnauksesta. Tää laji oli siis iso osa mua ja uskon, että jossain mun sisällä se on edelleen edes pienenä osana. Aina välillä kaipaan ihan kauheesti pelikentille, vaikka viimeisen lentisvuoden aikana itkinkin monet itkut kyllästymisen ja muiden asioiden takia, enkä aina ihan täysillä halunnut mennä treeneihinkään. Taidot on pääkoppaan juurtunut kuitenkin suht hyvin ja luulen, että ehkä jonain päivänä meen vielä johonkin harrasteporukkaan pallottelemaan. Huh, tulipa haikea fiilis! Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka kuinka paljon..

5. Oon hyvä aineiden kirjoittamisessa tai oikeestaan kaikenlaiset kirjoitustaitoihin sidoksissa olevat tehtävät sujuu multa yleensä kivuttomasti ja helposti. Tykkään kirjoittamisesta, oli sitten aiheena oikeestaan ihan mikä vaan! Luin nuorempana tosi paljon kirjoja ja uskon sen olevan tän taidon taustalla.

6. Oon tykästynyt Haloo Helsingin uusiin biiseihin ja heidän uutta levyä on tullutkin tässä kuunneltua monen monta kertaa Spotifyn kautta. Varsinkin ne biisien sanat iskee muhun ja kovaa!

 


7. Oon saanu pienen elämäni aikana matkustaa Viroon, Ruotsiin, Turkkiin, Espanjaan, Kreikkaan ja Englantiin. Oon ihan älyttömän kiitollinen näistä mahdollisuuksista nähdä maailmaa ja oon nauttinut jokaisesta reissusta ihan täysillä! Vielä olis unelmissa päästä ainakin Amerikkaan ja Ausseihin.. Kamala matkakuume päällä! 
8. Mulla on ollut silmälasit kutosluokan jälkeisestä kesästä asti. Oon yhden ainoan kerran käyttänyt niitä koulussa ylä-asteella. Lukiossa niitä en oo käyttänyt.. Tiedän, että se ei ehkä oo fiksua, mutta tunnen iseni ne päässä tosi epävarmaksi, vaikka kotona ne on mulla päässä lähes aina! Onneksi mun näkö ei kuitenkaan oo siis mikään älyttömän huono ja nään luokassa taulullekin yleensä suht hyvin. Olis ehkä aika hankkia piilolinssit viimeistään autokouluun lähdettäessä, ellen sitten tee täyskäännöstä ja aloita liikkumaan lasit päässä ihan yleisilläkin paikoilla. 
9. Muutamia vuosia sitten eräs kaveri sanoi, että musta tulis varmasti hyvä psykologi, koska osaan kuulemma auttaa kaikenlaisissa ongelmissa :-D 



10. Oon mun kaveripiirin junnu ja täytän 18 vasta 9.12.2015... Ei tässä vielä mitään, mutta voin kuvitella, mitä tää on sitten ensi kesän tullessa, kun suurin osa on jo täysikäisiä ja minä plus (onneksi) pari muuta vietellään vielä viimeistä kesää alaikäisinä! No, ei auta valitus ja tuskin tästä edes niin iso ongelma tulee, koska en kuitenkaan oo yksin tän asian kanssa ;-)

11. Arkiaskareista kaikista eniten vihaan sängyn petaamista!! Kyllä, mä oikeesti vihaan sitä.. Kuulen tästä lähes joka päivä äidiltä (terkut sinne!), mutta silti mä yritän vältellä tätä ihan loppuun saakka. Vaikkei sen tekemisessä oikeesti mee minuuttia enempää, mä vaan en ikinä oo tykänny siitä!

12. Oon lähiaikoina ollut tosi huono pitämään yhteyttä kavereihin, mutta onneksi moni tietää ja ymmärtää mun tilanteen.. Pahoittelut vielä niille kamuleille, jotka tätä sattuu lukemaan!




13. Mulla on jo muutamien vuosien ajan ollut eräs pakkomielle. Mun tehdessä jotakin aivan muuta, mieleen saattaa tulla joku asia, mitä  mun pitäs tehdä. Se asia voi olla vaikka se, että nyt on pakko mennä rämppäämään valokatkaisijaa ja jos en heti mene ja tee sitä juttua, niin ajattelen itselleni tai jollekin läheiselle tapahtuvan jotakin kamalaa. En oikeesti ymmärrä mikä tää juttu on tai mistä se on edes saanut alkunsa, mutta tällanen valtaa mun mielen harva se hetki :-D Mua välillä itseänikin naurattaa, mutta en siltikään uskalla jättää tekemättä sitä jotakin juttua, ettei kävisi mitään.. 

14.  Tykkäsin pienempänä ja joskus edelleen miettiä, mitä joku kuuluisa laulaja tai vaikkapa näyttelijä tekee JUST NYT. Muistan joskus suurena Abreu-fanina miettineeni mitä esimerkiksi Anna Abreu tekee just tällä hetkellä :-D 

15. Laskin eilen, että omistan tällä hetkellä about 20 erilaista ulkotakkia... Tajusin tän tosiaan vasta, kun oltiin kotiuttamassa uusinta yksilöä, josta muuten saatte toivottavasti kuvia vähän myöhemmin! Taidan olla jonkunlainen takkifriikki..