CHRISTMAS TAG

Monissa blogeissa on pyörinyt tällainen postaus koko joulukuun ajan ja päätin nyt itsekin vielä toteuttaa tämän vähän viime tipassa päivää ennen jouluaattoa :-D 

On joulun aika, mitä luet? Itseasiassa nyt joulun alla ei oo tullut aloitettua mitään uutta kirjaa (koulukirjojen lisäksi), mutta oikeestaan loppusyksystä asti Cheekin elämänkerta on pyörinyt olkkarissa aloitettuna, mutta en oo saanut sitä vielä kokonaan luetuksi.

Lempijoululeffa? Taisinkin jo yhdessä postauksessa mainita, etten juurikaan katsele mitään perinteisiä joululeffoja. Sain itseasiassa Tuulin siskolta (terkkuja, jos oot ruudun toisella puolella!!) yhden leffavinkin tähän liittyen, mutta koska sitä ei löydy Netflixistä, en oo saanut sitä käsiini... 

Missä vietät mieluiten joulupyhät? Jouluaaton kyllä mielelläni viettelen ihan vaan perheen kanssa kotikotona ja tänä vuonna vähän poikkeuksellisesti joulupäivä ja tapaninpäivä taas menee muissa jutuissa :-) 

Lempijoululaulu? Ne perinteiset joululaulut ei iske muhun sitten yhtään, mutta Spotifyn listoilta tutut, uudemmat versiot on enemmän mun mieleen. Niistäkään ei kuitenkaan oo pompannut esiin mitään ihan ehdotonta ykköstä! 

Milloin avaatte lahjat? Meillä ei taida olla sille mitään perinteistä aikataulua, mutta silloin, kun ollaan rauhassa syöty, joskus alkuillasta siis yleensä. 

Osaatko nimetä kaikki joulupukin porot? Mulla ei kyllä oo mitään hajua näistä, pakko myöntää :-D 

Mitä joulun traditiota odotat eniten tänä vuonna? Ehdottomasti jouluruokaa. Mä en oo tänä vuonna syönyt etukäteen mitään jouluruokaa, enkä edes torttuja tai pipareita, joten kaikkia joulupöydän antimia ootellaan täällä kyllä jo ihan täysillä!

Oikea vai feikki joulukuusi? Mä oisin niin halunnut kotikotiin ihan aidon kuusen, mutta sitä ei ole erinäisistä syistä muutamaan vuoteen ollut meillä, eikä siis myöskään tänä vuonna. Siinä on aina oma tunnelmansa, mutta tykkään kyllä myös feikkijoulukuusista ja multa löytyykin valkoinen yksilö omasta kotoa Lahdesta. 

Rehellisesti: onko lahjojen antaminen vai niiden saaminen parempaa? Tottakai mieluisten lahjojen saaminen on aina kivaa, varsinkin jos ei etukäteen tiedä pakettien sisällöstä, mutta kyllä niiden antaminen muille silti voittaa! Mikään ei oo parempaa, kun saada toinen hymyilemään ja iloiseksi :-) 

Oudoin saamasi lahja? Hmm, tää on kyllä aika paha kysymys. En oo ikinä saanut mitään oikeesti outoa (tai ainakaan en muista), mutta toissajouluna kyllä hämmennyin saamastani sähköhammasharjasta :-D En oikein osaa selittää, mutta se jotenkin tuli niin puun takaa, sillä en koskaan ollut edes sanonut ääneen haluavani sellaista. En kuitenkaan sanoisi sen missään nimessä olevan outo lahja, mutta tää tarina tuli vaan mun mieleen! 

Millainen lahjojen paketoija olet? En oikein ikinä oo päässyt sisälle tuohon paketoinnin maailmaan, joten mielelläni annan lahjoja sellaisissa lahjapusseissa ilman paketointihässäkkää tai sitten pyydän äitiä apuun... Harjoitus varmaan tekisi mestarin tässäkin hommassa, mutta ainakin toistaiseksi kaikenmaailman lahjojen paketointi on jäänyt multa vähemmälle. 

Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää? Sellaista multa ei löydy. Jouluaattona pukeudutaan joka vuosi aikalailla fiiliksen mukaan, milloin mitäkin siis. 

Ikimuistoisin joulumuistosi lapsuudesta? Kaikki ne joulut, jotka vietettiin isolla porukalla sukulaisten kesken mummin luona tässä samaisessa talossa, missä mun porukat nyt asuu ♥ Elävänä on jäänyt myös mieleen eräs jouluaatto varhaislapsuudesta, kun sain niin paljon toivomani Baby Bornin. Vähän myöhemmältä lapsuudelta, nimittäin yläasteaikaisista jouluista taas mieleen lahjojen saralta on jäänyt hetki, kun sain ensimmäisen läppärini. 

Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa? Pakko sanoa, että en ainakaan itse muista ikinä tehneeni, mutta voi olla, että lapsuudessa oon ainakin auttanut äitiä tässä hommassa. 

Suosikkipuuhasi joululomalla? Herkuttelu, läheisten näkeminen, Netflix ja chillailu!

On jouluaatto, mitä lasissasi on? Tänä vuonna varmastikin glögiä ja ihan vaan vettä. Ehkä myös viiniä (?)

Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi? Superhankala kysymys, enkä osaa oikeestaan vastata.. 

Mitkä värit tekevät joulusi? Pääosin ainakin punainen ja hopea! Tottakai joissain tapauksissa myös vihreä, varsinkis jos olisi aito kuusi. 

Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain? Joulusaunan oon nyt skippaillut useana vuotena, mutta tänä vuonna uskon tekeväni toisin. Hautausmaakäynnit ei oikein oo mun juttu, joten mainittakoot myös se tässä. 

Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi? En ainakaan toistaiseksi. Just muutama viikko sitten asiasta puhuessani erään kaverin kanssa sanoinkin, että se olisi varmasti kivan erilainen kokemus ja toki haluaisin sen ainakin kerran kokea, mutta Suomen joulu on kuitenkin se juttu. Varsinkin jos on lunta! 

On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on? Kaikkea mahdollista! Kinkkua, laatikoita, kalaa, salaattia... Mitä näitä nyt onkaan! 

Valkoiset vai värikkäät jouluvalot? Vielä vuosia takaperin olisin ehdottomasti vastannut värikkäät, mutta nyt kallistun kyllä ehdottomasti valkoisten puolelle. 

Mikä on jouluherkkujen suosikkisi? No, niiden suklaakonvehtien lisäksi kinkku ja joululaatikot. 

Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä? Pienenä jouluaatto oli tietenkin se juttu ja on toki edelleenkin. Tänä vuonna odotan kuitenkin itse aaton lisäksi myös joulupäivää, koska silloin on luvassa kivaa ohjelmaa ja saan vihdoin neljän kuukauden jälkeen viettää kunnolla aikaa Tuulin kanssa tämän päivän nopean näkemisen jälkeen ♥

Kuva- vai suklaajoulukalenteri? Suklaakalenteri! Tänä vuonna olin liikkeellä asian tiimoilta kuitenkin liian myöhään, enkä saanut enää käsiini himoitsemaani Kinderin kalenteria... Päädyin sitten ihan vaan Veikkauksen kalenteriin. 

Kuulutko pikkujoulukansaan? Ainakin tänä vuonna kyllä, sillä vieteltiin luokkalaisten kanssa niitä samana iltana, kun loma alkoi :-) Useina vuosina on tullut alkukuukaudesta vieteltyä mun synttäreitä, niin siinä on ne pikkujoulutkin sitten melkeinpä olleet samassa.