EVERYDAY PHOTOS



Heippa! Viikon takaisesta Summer upista on taas selvitty ehjin nahoin. Väsymyksen ja muiden kiireiden takia en oo tällä viikolla kauheesti jaksanu miettiä tätä blogia tai järkkärin kanssa kuvailua, joten tällä kertaa saatte joitakin aikaisemmin otettuja sekalaisia kuvia. Mulle kuuluu pääosin hyvää.  On ihanaa, kun on ollut aikaa nähdä kavereita ja käydä rannalla nyt kun aurinkokin on taas paistanut. Rusketustakin on tarttunut pintaan aika hyvin tuloksin. Pari tuntia aiemmin kotiuduin Aleksilta tuolta ''landelta'' ja oon kamalan väsynyt. Viikonloppuna ei kyllä taaskaan paljoa ehditä hengähtämään, koska tekemistä ja menoa on taas luvassa! Oikeestaan se ei kyllä edes haittaa mua, koska mielummin tykkään olla lennossa, kuin nyhjöttää kotona läppäri kainalossa haha :-D

 



Jospa sitten palattais taas hetkeksi noihin viime viikonloppuisiin Summer up päiviin. Mulla oli tosi mukavat pari päivää hyvän seuran, sekä musiikin parissa! Kaikki meni (muistaakseni) ihan nappiin, paitsi ekana päivänä harmitti, ettei ehditty näkemään Sean paulia kokonaan. Kuitenkin pääpäivän eli lauantain Cheekin keikka korvasi tuon perjantaisen miinuspuolenkin erittäin hyvin, oli meinaan ihan huippu meno sekä yleisössä, että lavallakin. Vaikka oon nähnyt Cheekin kymmeniä kertoja ennenkin, en oo ikinä joutunut pettymään!


 

Tällä viikolla oon ehtinyt käymään myöskin kampaajalla ja tällä kertaa palattiin taas raidoista takaisin edelliseen väriin, eli tyvi pistettiin hieman tummemmaksi, kuin latvat ja latvoihin pistettiin puolestaan raitojen päälle ruskeempaa väriä. Mun hiuksia ei oltu myöskään leikattu ties kuinka pitkään aikaan, joten nyt oli jo aikakin luopua muutamista senteistä. Jonkun verranhan jouduttiin taas niitä kuivia leikkaamaan, mutta nyt on ihanaa kun hiukset näyttää niin paljon terveemmiltä! Tyytyväinen lopputulokseen oon kyllä kaikinpuolin. Nyt saa hiukset taas kasvaa.

Eilen mulle selvis pari kivaa juttua, mistä tekin mahdollisesti hyödytte jonkun ajan päästä. En halua paljastaa vielä sen enempää, enkä tiedä koska paljastan, mutta varmastikkin tässä seuraavien viikkojen aikana. Oon tosi ilonen tästä asiasta, joten tuskinpa jaksan kauaa pitkitellä :-) Palataan asiaan ehkäpä jo ensi viikolla!