ÄKKILÄHTÖ LÄMPÖÖN

Muistatteko vielä, kun helmikuussa valitin matkakuumettani täällä blogissa? Noh, kuten jo otsikosta arvata saattaa, me varattiin viime viikolla matka etelän lämpöön, nimittäin Kreikkaan, tarkemmin Rodokselle.  Reissu odottaa jo reilun parin viikon päässä! Mä en oo koskaan ennen lähtenyt ulkomaille näin pienellä ''varoitusajalla'', mutta tällä hetkellä se on mahdollista koulun ja muun elämänkin puolesta, joten miksipäs ei. Voitte vaan kuvitella, kuinka täpinöissään täällä jo ollaan.. :-D 

Alunperin meidän piti suunnata Pariisiin, mutta koska hommaan tuli muutama mutka matkaan, vaihdettiin suosiolla matkakohdetta. Sen kanssa tosin meinasi tulla ongelmia, kun ei meinattu osata millään päättää. Pääkriteereinä kohteelle oli oikeastaan lämpö ja plussaa tietenkin oli, jos paikassa voisi myös shoppailla! Vaihtoehtoja oli muunmuassa Barcelona ja Kreikan eri kohteet, mutta tällä kertaa päädyttiin sitten valitsemaan Rodos. Mähän oon siis käynyt kyseisessä mestassa jo aikaisemminkin, tosin olin silloin muistaakseni vitosluokalla.. Muistan kuitenkin reissusta sen verran, että tykkäsin paikasta ihan älyttömästi, joten innolla oon nyt palaamassa sinne uudestaan! 

Viime päivät ollaan selailtu paljon erilaisia vinkkisivustoja Rodokseen liittyen ja jollain tapaa ollaan saatu jo suunniteltuakin vähän, että mitä kaikkea halutaan sitten paikan päällä tehdä. Vielä pitäis ehkäpä muutama juttu ostaa matkaa varten ja hoitaa parit koulutehtävät pois alta ennen lähtöä ja sitten aletaankin olla jo aika valmiita. Niin jännää! 

      Kuvat WeHeartIt