MAALISKUUN ALUN KOHOKOHDAT X 15 + 1

Muutama viikko on jo ehtinyt kulua mun viimeisimmän postauksen jälkeen, joten nyt ois taas aika höpötellä kuulumisia vähän tännekin puolelle! Mun arki pyörii kuten ennenkin, opiskelen, urheilen ja nään ystäviä, sekä ravaan kahden kaupugin välillä. Vaikka välillä tuntuu, että mun päivät olis kaikki ihan samanlaisia, on tässäkin kuussa kuitenkin ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä kivaa ja edelleen kuuta on vielä jäljellä! Joten tässä tulis nyt mun alkukuun kohokohtia ja muita kivoja juttuja :-) 

♥ Aurinkoiset kevätpäivät ja se, että on pystynyt hyvin liikkumaan ulkona nahkatakissa.

♥ Eräs Espoossa vietetty perjantai-ilta koriksen parissa.

♥ MM-kisojen loppuilotulitus, joka oli ihan superhieno! 

 ♥ Kuun alussa vietetty shoppailupäivä Helsingissä Juulin kanssa! Vaikka kummankaan ostosaalis ei päätä huimannut, oli silti ihan kiva vaihtaa hetkeksi maisemaa.

♥ Afterski -bileet vikalla kisaviikolla.

♥ Kesätöiden varmistuminen! Niin siistiä, että mun tulevat työt liittyy vielä kaikenlisäks omaan alaani. 

♥ Viime sunnuntainen brunssi kaikessa rauhassa nautiskellen.

Varmistunut, kiva yhteistyökuvio (josta lisää ensi kuussa!). 

♥ Eilinen tukan freesaus lempparikampaajalla. 

 ♥ SKAM -sarja!! Katsoin sen rehellisesti about kolmessa päivässä läpi ja kakkoskausi oli ehdottomasti mun lemppari. Seuraavia jaksoja odotellessa... 

♥ Mun treenailut on jälleen kulkeneet tosi kivasti ja salilta tai lenkiltä kotiin tullessa on joka kerta ollut ihan superhyvä fiilis!

♥ Lauantain leffakäynti, kun Beauty and the Beast leffa tuli vihdoin teattereihin. Elokuva oli hyvä, vaikka välillä se tuntui vähän pitkältä. 

♥ Viikon loma, joka alkoi MM-kisojen jälkeen. Oli ihanan rentoa, vaikka viikon aikana pitikin muutama koulujuttu kuitenkin hoitaa.

♥ Tutorhaku ja toive siitä, että musta tulisi tulevien fuksien tutor! Itseasiassa juurikin tänään kävin haastateltavana ja perjantaina saan tietää, miten se meni.  

♥ Kissojen ja koirien kanssa metsästetty Adidaksen huppari, jonka vihdoin pääsin kotiuttamaan Sokokselta. Hinta vähän kirpaisi hetken aikaa, mutta oston jälkeen oon todennut, että se todellakin oli sen arvoista! Mun tekis mieli pukeutua joka päivä tuohon huppariin.. 

♥ Huomiset, elämäni ensimmäiset Approt!! Täällä ruudun takana odotellaan jo innolla haalareihin pukeutumista ja hauskanpitoa opiskelukavereiden kanssa :-)