MINIREISSU TALLINNAAN

Huh, reissusta selvitty kotiin saakka. Vähän meinaa väsymys painaa päälle, mutta oon tänään silti ehtinyt käymään lääkärissä, kaksi kertaa koiran kanssa ulkona, purkanut matkalaukun, tehnyt äikän tehtäviä ja kirjoittanut terveystiedon ylppäriharjoitusesseen, sekä tehnyt autokoulun rästitehtävät pois alta.. Ja tietty halusin heti tulla kertomaan teille meidän reissusta, joten aloitetaanpas!




Lauantaina herätyskello soi 3.50 ja viiden jälkeen lähdettiin sitten ajelemaan kohti muiden tapaamispaikkaa, josta jatkettiin Helsinkiin. Laiva lähti 8.30 ja Tallinnaan saavuttiin muistaakseni jo joskus yhdentoista jälkeen. Satamasta käveltiin Viru hotellille, jätettiin kamat säilytykseen ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia ja tietenkin kauppoja shoppailun merkeissä.




Kierrettiin ainakin Stradivarius, Pull&bear ja Bershka, sekä istahdettiin jonkin pikkukahvilan terassille. Jokainen taisi löytää itselleen jotakin, joten siitä oli sitten hyvä jatkaa takaisin hotellille, josta meidän huoneet vapautui kahdelta.

Hotellilla freesautumisen jälkeen pistettiin nokat kohti kaatosadetta, vanhaa kaupunkia ja ruokapaikan etsintää. Löydettiin kun löydettiinkin viihtyisä ravintola, jossa vietettiin tovi jos toinekin hyvän ruoan parissa. Itse täytin masuni jättikokoisella kanapizzalla, mutta muidenkin annokset näytti kyllä erityisen herkulliselta. Sieltä jatkettiin sitten kaupungille istuskelemaan hetkeksi, jonka jälkeen lähdettiin Aleksin kanssa etsimään yhtä tiettyä kauppaa, tuloksetta. Jakaannuttiin sitten etsinnän jälkeen: Aleksi hotellihuoneelle lepäilemään ja minä Virukeskukseen pyörimään vielä muutamiin kauppoihin

 


Söpöläiset <3 Matkaseurana oli siis Aleksin vanhemmat, pikkusisko Iida ja pikkuveli Valtteri, sekä Valtterin tyttöystävä Ida. Tosi ihana porukka kasassa ja onneksi tää reissu ei jää viimeiseksi tällä jengillä. Muutaman kuukauden päästä mennään taas!




Oltiin Aleksin kanssa toista kertaa Virussa yötä, eikä kyllä jouduttu pettymään tänäkään vuonna. Meidän huone oli ylhäällä, 13. kerroksessa, josta avautui upea maisema. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä muiden huoneet oli monta kerrosta alempana. Hotellin aamupalakin oli huippuhyvä ja sitä oltais kaivattu täällä kotona vielä tänäkin aamuna...




Niin mikä yhdennäköisyys? Haha, musta nää kaks menis melkein kaksosista, vaikka ikäeroa onkin muutama vuosi.




Maisemia meidän hotellihuoneen ikkunasta.. Kyllä Tallinna on musta kiva kaupunki. 




Ostosaaliiksi mulle kerääntyi yksi paita, kaksi neuletta, kynsilakka, hajuvesi ja suklaata, sekä tietenkin muutamat tuliaiset :-) Aleksille tuli ostettua myös yksi huppari yllätykseksi, mutta annoin sen kyllä melkein heti oston jälkeen!



Eilen sunnuntaina aamupalan jälkeen mentiin huoneisiin pakkaamaan kimpsut ja kampsut, luovutettiin avainkortit, vietiin kamat säilytykseen ja otettiin ratikka kohti kauppakeskus Rocca Al Marea, mikä oli ainakin mulle pienimuotoinen pettymys. Omasta mielestäni tuolta Tallinnan keskustasta löytyi ne paremmat kaupat, mutta tulipahan käytyä nyt tsekkaamassa tuokin kauppakeskus vähän syrjempänä! Ennen satamaan ja kotia kohti lähtöä ehdittiin käydä toista kertaa kiertämässä keskustan kaupat ja tekemässä viimeiset ostokset.




Kotimatkan ajaksi meille oltiin varattu lounge, joka oli älyttömän hyvä ratkaisu! Tarjolla oli pientä purtavaa, juotavaa ja rauhalliset tilat. Taxfreessa tuli kuitenkin käytyä vielä ostamassa porukoille hajuvedet tuliaisiksi, mutta muuten koko matka Helsinkiin meni oikeastaan lounge -tiloissa korttia pelatessa ja napostellessa.  Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut reissu takana, enkä malta odottaa seuraavaa kertaa! 

Myöhemmin tullaan palaamaan tähän viikonloppuun asukuvien merkeissä, joten stay tuned!