TÄÄ KESÄ

Tein toukokuussa kesää odottaessani tämän postauksen, johon kokosin juttuja, mitä haluaisin kesällä 2015 tehdä. Äsken tätä postausta aloitellessani mietin, etten tehnyt juurikaan mitään lomalla, mutta tuota toukokuista postausta vilkaistessani huomasin olleeni väärässä: kolmestakymmenestä kohdasta kesän aikana toteutui yli kaksikymmentä! Paljon siis ehti tapahtua: Oltiin Summer Upin telttakylässä kolme päivää, vietin kesäkuun mieluisassa työpaikassa, juhlin ihania häitä, aloitin autokoulun, söin paljon grilliruokaa, ajelin ystävien kanssa yömyöhään asti ympäri kaupunkia, sain kunnian päästä kummiksi, pyöräilin, olin tekemisissä uusien kasvojen kanssa, aloitin lukemaan elämäni ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin, juhlin monia synttäreitä ja mitäköhän kaikkea muuta... Kaikesta huolimatta kesä oli siis onnistunut ja tekemisen täyteinen! 

Muutama asia jäi harmittamaan liittyen kesään, nimittäin väliinjääneet Weekend festivaalit, laiska kuvausote, sekä se, etten päässyt tänä kesänä ollenkaan huvipuistojen kieputtimiin. No, aina ei voi voittaa ja nää jutut voikin toteuttaa vaikka sitten ensi kesänä. 

Aina kun on kivaa, aika kuluu nopeasti. Niin kävi tänäkin vuonna kesäloman kanssa, mutta en valita. Syksy on tuonut ja tulee tuomaan uusia, kivoja juttuja tullessaan, esimerkiksi parin viikon päässä odottaa Tallinnan reissu, unohtamatta myöskään kavereiden tulevia synttäreitä ja ei-niin-kivoja ylioppilaskirjoituksia! Arjen rutiinit ja kerrankin rento lukujärjestys ovat myöskin olleet tervetulleita ja puhtia antavia juttuja. Autokoulukin etenee hyvää vauhtia ja kohta sitä päästään jo ensimmäisille ajotunneillekin ratin taakse. 

Tiivistetysti voisin sanoa, että kesä 2015 ei ehkä ollut elämäni paras, mutta omalla tavallansa onnistunutta ja mukavaa aikaa! Nyt aletaan sitten pikkuhiljaa kuitenkin siirtymään syksyyn ja loppuvuoden tuomiin haasteisiin ja muutoksiin :-) 


Tälläistä tällä kertaa, palataan pian muissa merkeissä!