VIHDOIN KUVIA WANHOJEN PÄIVÄSTÄ

Noniin, tässä nyt olis sitten vihdoin juttua mun kahden viikon takaisesta wanhojen päivästä. Nauttikaa! 


Mulla aamu alkoi klo 5.45 herätyksellä, jolloin Aleksi jäi vielä nukkumaan mun lähtiessä kampaajalle. Kampaus alko olemaan valmis vähän ennen kasia ja se onnistu älyttömän hyvin! Kampaajan käsittelystä siirryin sitten suoraan meikkaukseen, josta siitäkin tuli musta aivan upea :-) Seuraavaks sitten kotiin pukemaan mekko päälle ja syömään vähän aamupalaa. 

Koululle lähdettiin joskus kympin jälkeen ja mun on pakko sanoa, että ajattelin aina ennen kyseistä päivää, että jo about viikkoa ennen olisin ihan totaalisessa paniikissa, mutta toisin kävi, onneksi! Mua ei jännittänyt vielä tanssipäivän aamunakaan, vaan se kaikki jännitys iski vasta paria minuuttia ennen ekoja tansseja salin käytävässä. Huh, sovittiin Aleksin kanssa, että otetaan päivätanssit vähän kuin harjoituksina, sillä meiltä oli edellisenä päivänä jäänyt kenraalit väliin ja vasta iltatansseihin tulis suurinosa perheestä, kavereista ja tutuista, joten ajateltiin, että vedetään siellä sitten ihan täysillä. Vaikka toki me päivälläkin vedettiin täysillä, mutta kuitenkin... Ymmärrätte varmaan, mitä haen takaa. Päivän ensimmäiset tanssit meni musta kuitenkin tosi hyvin, vaikkei me niistä selvitty täydellisesti ilman mokia. Tänä vuonna meitä oli kuitenkin tanssimassa ihan ennätysmäärä (oiskohan 70 paria?), niin eipä ne meidän pienet sekoilut sieltä varmaan kamalasti edes näkyneet :-D 

Tanssien välissä oli reilusti aikaa, joten päätettiin käydä Veturissa katsomassa meidän omien wanhojen esityksen lisäksi vielä Yhteiskoulun tanssit, kun siinäkin joukossa oli monia kavereita ja tuttuja :-) Ehdittiin käydä siinä välissä myös kotona, mikä olikin ihan hyvä juttu! 

Iltatanssit alkoi kuudelta ja silloin jännitti vähän enemmän, kun katsoi, kuinka monet tutut kasvot tunnistettiin saapuvan saliin! Muutamaa hetkeä myöhemmin tanssit oli tanssittu, jännitys oli kadonnut ja kaikki oli tosi helpottuneita, sekä onnellisia. Siinä otettiin sitten kuvia kuvien perään ja salin tyhjentyessä me livistettiin vaihtamaan tanssimekot toisiin ja lähdettiin siitä sitten pienellä porukalla Amarilloon syömään, josta oltiin varattu pöytä. Sitten siirryttiin masut täynnä jatkoille, joissa viihdyttiinkin ihan aamuyöhön asti. Hymyssä suin kullan kainaloon nukkumaan ja tämä prinsessapäivä olikin sitten pulkassa! 

Kokonaisuudessaan koko päivä oli just niin upea, mitä oltiin kavereiden kanssa kuviteltukin jo muutamaa vuotta aiemmin! En oikein osaa sanoin kuvata tota päivää, se vaan oli niin ihana! Kaikki tytöt oli niin upeina ja pojat taas komeina. Olin älyttömän tyytyväinen myös mun omaan kampaukseen, meikkiin, kynsiin ja tietenkin mekkoon, enkä ois voinut parempaa edes toivoa. Mekko pysyi hyvin päällä, eikä hangannut missään välissä ja oli kaikinpuolin täydellinen ainakin mulle :-) Kampaus ja meikki kesti myös hyvin, eikä kumpaakaan tarvinut olla korjailemassa kertaakaan! Voisin ylistää tätä kaikkea ja koko päivää vaikka kuinka paljon...

Vielä ihan lopuksi haluun sanoa kiitokset Kouvolan Lyseon lukion viimeisille wanhoille, teitte päivästä uskomattoman  Ensi vuonna ei sitten ookaan enää Lyskan wanhoja, vaan ensimmäiset Yhteislyseolaisten tanssit ikinä! Tehtiin siis tanssiessamme vähän historiaakin, haha! 

Taidan nyt päättää tän ylistyspuheen tähän ja antaa teidän nauttia kuvista. Pahoittelut vielä, että tässä postauksessa kesti näin kauan, mutta toivottavasti tää vastas teidän odotuksia edes vähän, vaikka osa kuvista jäikin vielä arkistoihin :-)