Gili Air -pieni pala paratiisia osa 1.

Olimme jo jonkun aikaa suunnitelleet marraskuun lopulle matkaa, jonka tarkoituksena olisi vain ladata akkuja jossakin lämpimässä, rauhallisessa kohteessa kaukana turistimassoista.  Alunperin ykkösvaihtoehtona oli Thaimaan Koh Yao Noi, mutta nopea katsaus hotellitarjontaan muutti suunitelmia aika nopeasti; majoitusvaihtoehdot olivat suunnilleen muutaman euron torakkaluola tai kahdelta viikolta noin viisi tuhatta euroa kustantava lukaali. Kiitos mutta ei kiitos, joku vaihtoehto näiden kahden väliltä oli ennemminkin sitä mitä olimme hakemassa. Aika nopeasti päädyimme lukitsemaan matkakohteeksi Thaimaan sijaan Gili Airin, pienen saaren Indonesiassa. Toinen meistä oli käynyt siellä aiemminkin ja jo aiempien kehujen perusteella olin aika vakuuttunut, että se olisi kohteena juuri sellainen kuin mistä haaveilin.

Lentojen varaamisen suhteen olimme ehkä hieman myöhään liikenteessä, saimme lennot Hongkongin kautta Balille muutaman tunnin vaihtoajalla hintaan 860 euroa per henkilö. Jälkeenpäin kuulimme, että moni muu oli saanut lennot Balille lähes samana ajankohtana eri tavoin reititettynä jopa alle 400 eurolla. No, ensi kerralla täytyy olla hyvissä ajoin liikkeellä lentotarjousten metsästyksessä. Varasimme etukäteen myös jatkolennon Balilta Lombokiin. Balilta Gilin saarille pääsee myös veneellä, mutta näin jälkikäteen todettakoon, että lentäminen oli huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto: Takasin päin tullessa valitsimme tuon vene-vaihtoehdon ja voin kertoa, että ei ollut elämäni miellyttävämpiä merimatkoja. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Lähdimme siis matkaan perjantaina 25. marraskuuta Finnairin yölennolla Hongkongiin. Konetyyppinä oli Finnairin uusi Airbus 350, joka itsessään tarjosi jo oikein miellyttävät puitteet lentomatkustamiselle. Kun muuten täydessä koneessa meidän penkkirivimme kolmas paikka vielä sattui jäämään tyhjäksi, niin hyvät yöunet olivat taatut. Unta palloon ja kohti Hongkongia.

Pakollinen lentokonekuva
Hyvien yöunien jälkeen melkein jo perillä

Reilu kolmen tunnin välilasku vierähti nopeasti ruokaillessa ja pyörähtäessä muutamassa kaupassa. Hongkongin kenttä on todella suuri, sieltä olisi varmasti löytynyt vaikka mitä jos olisi ollut enemmän aikaa kuljeskella ristiin rastiin. Muutaman tunnin hengailun jälkeen oli aika siirtyä jälleen koneeseen ja Hong Kong Airlinesin siivin kohti Balia. Vajaa viiden tunnin lento meni sekin enimmäkseen torkkuessa, ja puolen yön jälkeen paikallista aikaa laskeuduimme Balin Denpasar-lentokentälle. Kentältä siirryimme suhteelisen jouhevasti sujuneiden lentokenttämuodollisuuksien jälkeen lähellä sijaitsevaan Manggar Indonesia Hotel & Residence -hotelliin yöunille ja aamulla matka jatkuikin taas Garuda Airlinesin siivillä kohti Lombokin saarta. Lombokin lentokentältä matkasimme vielä n. 1,5h automatkan saaren toiselle puolelle pieneen satamaan, josta siirryimme viimeiselle etapille, reilu 10 minuuttia kestäneelle venematkalle kohti Gili Airin saarta.

Lombokin peltonäkymää
Satamasta matka jatkui vielä veneellä kohti Gili Airia

36 tuntia sen jälkeen kun olimme koti Suomessa sulkeneet ulko-oven, saavuimme vihdoin päämääräämme Gili Airille. Kohteeseen, joka tunnelmaltaan ja olemukseltaan ylitti kaikki odotukseni heti kättelyssä, ja jonne tiesin jo heti ensi hetkiltä palaavani vielä uudestaan ja uudestaan. Matkakohteeseen, joka todellakin oli jokaisen matkustamiseen käytetyn tunnin arvoinen

Onnellinen matkaaja

MItä kaikkea tuo pieni paratiisisaari sitten piti sisällään? Mitä kaikkia aktiviteetteja tuli parin viikon aikana harrastettua, mitkä olivat suosikkimme ihanien ravintoloiden ja rantabaarien joukosta, ja mikä harrastus vei mennessään toisen lomaviikon aikana, muuttaen samalla loppuloman matkasuunnitelmat? Vastaukset löydät tämän matkakertomuksen jatko-osista.