Ihana piha!

Me ihastuttiin tässä talossa pohjaratkaisuun ja ajatukseen isosta pihasta. Oli talvi eikä nähty mitä kaikkea lumipeiton alle kätkeyty. Keväällä selvisi lukuisien hoitamattomien puskien määrä, mutta myös valtavan ihanat isot terassit. Pahimmillaan Angervopensaat olivat levinneet hallitsemattomaksi pusikoksi, joka halkaisija oli monta metriä. Naapureilta kuulimme, että ensimmäisten asukkaiden aikaan piha oli yksi kadun upeimpia. Paljon kukkia, hyvin hoidettuja pensaita, viimeisteltyjä ja harkittuja piharatkaisuja. Totesimme, että oli todella harmi, etteivät toiset asukkaat olleet jaksaneet tai osanneet hoitaa puutarhaa.

Takapiha etupihan portilta katsottuna
Terassi ja piha takaovelta katsottuna
Etupiha tieltä katsottuna

Ensimmäisenä ja toisena kesänä raivattiin hullun vimmalla pihaa. Muutos oli huima! Etupihalta kaivettiin iso ryteikköpensas pois, samoin seinänvieruskasvit. Mielestäni etupihan muutos oli huima. Takapihalta kaivettiin lisää pensaita pois. Pihan ilme raikastui ja selkiytyi. Pihan muutos on jatkunut lähes koko ajan kun olemme asuneet tässä. Viimein tänä vuonna, piha alkaa hiljalleen olla siinä kunnossa kuin haluamme. Toki piha muuttuu vielä, kun terassit laajentuvat ja tällä viikolla ostetut luumupuut, karviaiset ja vadelmat saavat paikkansa. Pääpiirteissään piha on kuitenkin jo kiva ja helppohoitoinen.

Etupiha muutama vuosi sitten. Uudet kulkuväylän kivet ja havuistutus

Etupiha kokee tänä vuonna kaipaamansa uuden face-liftin kun talon vierustat saavat paremmat kivetykset ja lisää havuja. Etupihalle tulee lisää kiveä muutenkin, kun autokatoksen muutos valmistuu. Etupihan muutoksesta on tulossa juttua myöhemmin.