Kiitollisuutta

Lasten päiväkodissa käsiteltiin viime ja toissa viikolla kiitollisuus teemaa ja meitä vanhempia pyydettiin kirjoittamaan lapsille kirjeet. Kirjeitä luetaan päiväkodissa aamupiirissä. Kirjeessä pyydettiin kertomaan mistä on lapsessa kiitollinen.

Kirjeiden idea oli aivan huikean hieno! Itse kirjeiden kirjoittaminen ei ollut hankalaa. Oikeastaan hankalinta oli olla kirjoittamatta samanlaisia kirjeitä tytöille. Neidit ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia ja piirteet ovat hyvin samanlaisia. Kiitollisuuden aiheita on monia ja kirjeistä tuli ihanat. Väkisinkin kyyneleet nousivat silmiini, kun luin kirjeitä puolisolle.  

Mielestä jokaisen vanhemman, etenkin monikkovanpien, tulisi miettiä kiitollisuuden aiheita. Raskaus ja pikkulapsi aikana monikkoarki voidaan kokea kaikkea muuna kuin voimaannuttavana tekijänä. Arki on usein kiireistä eikä pieniä juttuja muista sanoa. Ja eikö totta, että jokaisesta meistä aikuisesta tuntuu hyvälle saada positiivista palautetta. Päätinkin, että kirjoitan lapsille kirjeitä myös tulevaisuudessa. Mikä ihana tapa kertoa lapselle hänestä. Kirjeet voi liittää vauvakirjan väliin ja siellä ne muistot säilyvät.

Aurinkoista tiistaita!

Ps. tulossa juttua miksi me valittiin päiväkoti kotihoidon sijaan