Kun minun maailmani romahti

Äidit, nuo arjen supersankarit pystyvät kaikkeen mahdolliseen. Kyllä. Äidit on nostettu jalustelle pystyvyydessään ja kykeneväisyydessään. Jalustaa ei ehkä ole pystytetty tarkoituksella, vaan kenties luonto on tehnyt valintansa. Äiti kantaa ja synnyttää. Ensihetkistä äiti on kiinni jälkeläisessään imetyksen ja hoivan vuoksi. Isä voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi - äiti osaa paremmin kun lapsi rauhottuu äidin syliin paremmin. Äiti ruokkii lasta, symbioosi on tiivistä. Rintaruokinnan vuoksi äiti monesti valvoo yöt ja selviää siitä (usein) täysjärkisenä, hormonien vuoksi.

"Pyydä sitten apua" Käsi pystyyn kuinka moni on kuullut tuon? Entä kuinka moni on saanut apua sitä pyytäessään? Onko nolottanut pyytää apua, jotta voit nukkua? Pelkäsitkö jonkun toteavan, että itsepä olet lapset hankkinut, älä valita? Mua on. Esikoisen aikaan olin kuoleman väsynyt tytön ollessa muutaman viikon ikäinen. Nukahdin jopa kesken keskustelun vauvan ollessa kahden viikon ikäinen. Jep, oikeesti! Hävetti selittää, että väsyttää (etenkin kun nukahdin kesken anopin jutustelun).

Kaksosten vauva-aika oli ajoittain hieman sekavaa. Pahimmillaan vauvat ja esikoinen herättivät yli kymmenen kertaa yössä. Päivät käynnistyivät kahvilla ja kone pidettiin käynnissä. Oli pakko. Arjen oli pyörittävä. Vauvojen ollessa pieniä en voinut jättää heitä yhdelle ihmiselle (paitsi miehelle). En luottanut, että kukaan pärjäisi. Etenkään kun vauvojen hoito tuntui olevan rakettitiedettä apukäsipareille "kun niitä on kaksi". Jep, kyllä minä tiedän sen. Lisäksi oli reilu puolitoistavuotias esikoinen.

Olen kiitollinen mun äidille. Äiti on ollut tuki ja turva. Äiti auttoi kun tarvitsin apua eniten. Kyselemättä äiti tuli. Aina. Jo pelkkä asian muistelu nostaa kyyneleet mun silmiin. Olen äärettömän kiitollinen, että äiti otti kopin kun minä romahdin. Reilu kaksi vuotta sitten kun arki helpotti, mä romahdin. Kuin kroppa olisi tiennyt, että nyt lapset pärjää hetkiä ilman äitiä. Että nyt on sun aika hoitaa itseäsi. Tiedän, että taistelin liian pitkään. Että peitin tunteeni ja väsymykseni liian pitkään. Sitten vaan romahdin ja määrättiin sairauslomaa. Äiti tuli ja hoiti juoksevia asioita miehen apuna. En voisi olla kiitollisempi heille.

Pyytäkää apua. Äitien ei tarvitse jaksaa ja pystyä kaikkeen. Äiti saa väsyä. Väsymys ei tarkoita etteikö rakastaisi lapsiaan vaan se tarkoittaa rakkautta. Väsymyksen myöntäminen on rakkauden teko, saat apua ja voit olla parempi vanhempi sun rakkaille lapsille. Ja miehet! Jos puoliso väsyy, niin ottakaa se tosissaanne. Ottakaa koppi ja hoivatkaa. Se on rakkautta ja sillä parisuhde kestää pikkulapsiarjen. Pitäkää huolta itsestänne <3