Meidän tulokkaan vaunut

Vaunut on olleet mulle raskauden yksi tärkein hankinta. Mä olen pohtinut vaunujen hankintaa pitkään ja päättänyt mallinkin kertaalleen tai kahdesti. Pohdintaa on mm täällä http://starbox.fi/railankotona/mita-hankkia-neljannelle. Viimeinkin sain lopullisen päätöksen tehtyä ja sainkin alkuperäiset, haaveilemani Bumbleride indie neloset. Löysin Mikkelistä lastentarvikeliike Pikku Tipusta poistomyynnistä indiet harmaina ja tilasinkin ne muutaman tiedusteluviestin jälkeen. Vaunut tulivat todella nopeasti postiin ja pääsin kasaamaan vaunuja lasten ollessa päivähoidossa. Voi vitsi miten ihanat ne ovat <3 Alkuun halusin mustat vaunut, mutta kyllä nämä harmaat ovat ihanat. Halusin ehdottomasti neljä rengasta ja eturenkaat kääntyvinä. Pieni kasauskoko ja näppärä käytettävyys olivat plussaa. Indie nelosia on kehuttu tosi paljon, eikä todellakaan turhaan.

En malttaisi odottaa, että pääsen kokeilemaan vaunuja todenteolla. Odotuksen lomassa tein vaunuihin puuvillaisen verhon, samasta Ikean kankaasta kuin makuupussin päällisen. Kangas on ehkä hieman tuhti kesäksi, mutta syksyn viimoihin loistava. Kesäksi teen trikoosta ohuemman verhon.

Lisäkokemuksia vaunuista tulee kunhan pääsen testaamaan todella :)