”Lumipallona luokses pompin”…näin voin kai todeta saatuani lumihiutaleet viiksikarvoihini ensilumen sadettua eilen maahan.
Te kaksijalkaiset ette olleet ainoita, jotka sekosivat valkeasta maasta. Minäkin kävin tassuttelemassa kevyesti hangen päällä ja ottamassa tietenkin pari iloloikkaa.
Iloloikkia teen tietenkin aina silloin, kun olen erityisen onnellinen pieni kani. Rakastan ulkoilua yli kaiken: silloin kaninvaistoni ovat terävimmillään ja saatan pomppia pihalla siksakkia naapureiden hämmästykseksi. Tilanne voi olla hieman koominen ulkoiluttajalleni, joka roikkuu valjaiden toisessa päässä seuraamassa säntäilyäni etupihalta takapihalle ja toisin päin.
Pepun heiton arvoisia ovat myös ne iltahetket, jolloin olen virkeimmilläni ja saan viilettää vapaana omassa tilassani. Muistan kiittää pienellä ryntäilyllä myös aamu- ja iltasalaatista. Tuore vihreä salaatti kun on herkkuruokaani.
Synnyin talven lapsena, joten en säikähdä pientä pakkasta. Joulun lisäksi saan siis pian juhlistaa 1-vuotissyntymäpäivääni. Äitini ja isäni aateliset nimet, Charlotta ja Robin, eivät periytyneet minulle, mutta otettu useista hellittelynimistäni. Kasvattajani kutsui minua Meiramiksi, lapset Nupuksi ja muut perheenjäsenet milloin Töppöseksi, Tipsuksi tai Jussiksi. Joskus olen tästä vähän ihmeissäni, mutta onneksi tunnistan jo tutut äänet ja tiedän, kuka milloinkin on kyseessä.
Minulla on kaksi huonetta, joissa saan touhuilla vapaana ja joissa ei ole tällaiselle pienelle karvakasalle vaarallisia esineitä, kuten sähköjohtoja. Olen merkinnyt reviirini pienellä nakertelulla: onneksi omistajani ymmärtävät tavan johtuvan luontaisesta vietistäni eivätkä siksi ole minulle vihaisia.
Viime viikolla säikäytin luottoaikuiseni. Kynteni katkesi pahasti, kun pompin pihalla sepelin päällä. Se vääntyi niin, että veri pursusi. Olin itse muuten rauhallinen, mutta säpsähdin, kun tassuani painettiin kylmällä ja märällä tupolla. Yleensä nautin, kun minua hoidetaan, mutta erikoinen tilanne hieman jännitti. Onneksi netistä löytyi toimiva niksi verenvuoden tyrehdyttämiseksi: tassuun laitettiin perunajauhoa ja hetken päästä tilanne rauhouttui. Kynnen kohta parani itsekseen ja tällä kertaa säästyimme eläinlääkärikäynniltä.
Totuin jo pienenä ihmisten käsittelyyn ja muiden eläinten läheisyyteen, joten olen helppo lemmikki ja pääosin tyytyväinen pikku kani. Kerran jouduin murahtamaan, kun häkkiäni yritettiin siivota, vaikka olin siellä. Puolustan omaa reviiriäni, mutta en ole koskaan purrut ihmistä. Välillä pidän pientä tuhisevaa ääntä; se on omaa jutteluani.
Olen kotiutunut hyvin Kangasalan maaseudulta uuteen kotiini. Automatka meni vielä värisevänä pupunpoikasena pahvilaatikossa, mutta sain tutustua rauhassa uuteen ympäristööni ja nykyisin uskaltauduin tutkimusretkille myös mökkimaisemissa.
Olen jo saavuttanut oikean kokoni. Emoni oli minua ehkä hieman isompi, kun näin keskikokoisena kanina on leppoisaa elää. Tosin en mahdu enää pieneen puiseen mökkiini ja sen vuoksi häkkiini ilmestyikin pajuputki, johon nyt piiloudun, kun minua jännittää. Enää en pelkää esimerkiksi imurin hurinaa, mutta kovat tai vieraat äänet saavat minut työntämään pääni piiloon. Tämä hassu tapa ei siis ole legenda, vaan niin me kanit oikeasti toimimme.
Vaikka Madagaskarin viittakuvioinen turkkini on tavallista karvapeitettä pidempi ja huovuttuvaisempi, se on kuitenkin suhteellisen helppohoitoinen. Turkkini harjataan muutamia kertoja viikossa. Huollan sitä ahkerasti myös itse. Me kanit olemme nimittäin siistejä eläimiä eikä meillä ole ominaistuoksua, kuten esimerkiksi koirilla. Turkkini ei tuoksu oikeastaan miltään tai voi siinä aistia ehkä puhtaan tuoksahduksen. Tällä hetkellä minulla on karvanlähtöaika ja pieni valkoisia tupsuja lentelee siellä täällä. On vähän vaikeaa seikkailla salaa missään, kun jätän jälkeeni paljastavan karvavanan.
Olen sisäsiisti ja häkissäni minulla on oma vessapaikka. Rakastan makuualustanani olevia vanhoja pyyhkeitä, joita saan myllätä haluamallani tavalla. Parasta on, jos pyyhkeen poimuihin on piilotettu herkkupala löydettäväkseni. Myös puinen putki on aarteeni. Siitä napsin herkkuheinää myös tässä köllötysasennossani.
Vaikka olen ilta- ja yöeläin, en pidä muita hereillä yöllisellä rymistelyllä. Olen tottunut omistajieni elämänrytmiin ja valojen sammumisesta ja syttymisestä tiedän, milloin talo täyttyy elämästä ja milloin minunkin on aika viipyillä kanin haaveissani. Saa nähdä, miten pian alkava talviaika vaikuttaa sisäiseen kellooni.
Tähän lopuksi tuhisen vielä erikoisterkut Emmalle. :)
Viiksenväpätyksin <3 Nuppu