Laiskan tonttutytön joulukalenteri - Toka luukku

Miksi rasittaa itseään liikaa, jos vähemmälläkin voi selvitä? Näin tuumailee tämä laiska tonttutyttö, jonka joulukalenterissa on vain neljä luukkua, yksi jokaista adventtisunnuntaita kohden. Tervetuloa odottamaan mahdollisimman kiireetöntä ja stressitöntä joulua kanssani!

Lapsena uskoin joulupukkiin. Raapustelin hänelle useita kirjeitä kertoen niissä pienistä ja vähän suuremmistakin joululahjatoiveistani. Kirjoitin joulupukille vielä silloinkin, kun tiesin, että kirjeeni päätyivät äidin taskuun ja että aattoiltana meillä vieraileva valkopartainen, vihreään talvihaalariin ja isoon karvalakkiin sonnustautunut joulu-ukko olikin isä.

Löysin vanhan päiväkirjani kellastuneiden sivujen välistä vuonna 1982 tekemäni toivelistan. Tämä tuolloin 10-vuotias pellavapää toivoi saavansa joululahjaksi ratsastusleirin ja Nakke-lehden vuodeksi 1983. Naken vuosikerran sain. Ratsastusleirille en päässyt. Koskaan. Ehkä äitini oli oikeassa opettaessaan minulle jo pienestä pitäen, ettei elämässä voi saada kaikkea. Isän "täytyyhän Marikan saada" -filosofia sai väistyä. Luultavasti kalliiseen ratsastusleiriin ei olisi ollut edes varaa.

En ole enää aikuisiällä kirjoittanut joulupukille. Tänään päätin kuitenkin herättää henkiin lapsenuskoni valkopartaan ja kirjoittaa hänelle lahjatoiveistani. Eihän sitä koskaan tiedä. Etenkin jouluna voi tapahtua taianomaisia asioita. Myös meille vähän isommille.

Rakas Joulupukki,

Tänä vuonna en ole ollut tuhma, mutten aivan kilttikään. Tontut ovat varmaankin merkinneet tarkasti muistiin, että olen ollut vähän liiankin usein kärttyisä tiukkapipo ja valittanut aivan turhasta. Että olen tiuskahdellut joskus ihan aiheetta sekä kumppanilleni että pojallenikin. Etten ole aina tehnyt laulain leipä- ja kotitöitäni. Että olen - kylläkin ihan aiheesta - päräytellyt ilmoille painokelvottomia sanoja ja näytellyt kansainvälisiä käsimerkkejä liikenneruuhkassa. Tästä kaikesta huolimatta olen mielestäni lahjani ansainnut. Siksipä ajattelin kirjoittaa Sinulle toivelistan. Ja siksi, ettei pääsisi käymään niin kuin Kärki-Helismaan Joululahjat-laulussa, jossa solmiot, piiput, minkkikaulurit ja villatakit olivat vähällä mennä saman tien vaihtoon.  

Sinä tiedät, että tämän ikäinen nainen on jo jos jonkinmoisen rempan ja restauroinnin tarpeessa. Mutta ei, Joulupukki, en halua joululahjaksi rasvaimua, silikonirintoja, botox-huulia enkä kasvojenkohotusta. En edes otsalohkon lobotomiaa, vaikka se auttaisikin minua selviämään italialaisen arjen karikoista keveimmin mielin.

Viime aikoina olen tuntenut itseni pikemminkin väsyneeksi, päivästä toiseen raahautuvaksi muulimammaksi kuin sensuelliksi seireeniksi. Toivoisinkin siis sekä itseni että kumppanini iloksi uudistusta varsin surulliselta näyttävään alusvaatevarastooni. Vähän punaista tai mustaa pitsiä pakaran ja rinnan kaaria koristamaan. 

Myös vaatekaappini, kaikkien tyylitietoisten ja myös minun itseni suuri painajainen, kaipaisi hienoista kohennusta. Haluaisin jotakin helppohoitoista, yksinkertaista, kaunista ja vartalolleni armollista. Jotakin juuri minulle sopivaa. Ja mukavan oloasun. Ja lämpöisen ulkoilupuvun. Ja sen vähän löysemmän pipon...

Joulu ei tietenkään tunnu joululta ilman hyvää lukemista, suklaata ja suloisesti upottavaa sohvannurkkaa. Eli kirja ja suklaata! Kirjan saat valita itse. Mitä tulee suklaaseen, en tyydy Fazerin sinistä tai Pandan Juhlapöydän konvehteja vähempään.

Voin kuitenkin luopua kaikista materiaalisista toiveistani, jos lupaat tuoda perheelleni kiireettömän joulumielen sekä valkoisen sydäntalven juhlan pulkkamäkineen, lumiukkoineen ja pakkasen punaamine poskineen. Joulusaunan ja glögin tuoksun. Hetken hengähdystauon kiireen keskelle. Loppujen lopuksi en toivo itselleni mitään muuta.


Hyvää toista adventtisunnuntaita! Myös Sinulle, Joulupukki! Nähdäänhän taas viikon päästä?

T. Laiska tonttutyttö ♡

P.S. Kaikki joulukalenterin luukkuja kommentoineet osallistuvat kuun lopussa pienen, suussa sulavan yllätyksen arvontaan.

P.P.S. Tästä voi käydä kurkkaamassa joulukalenterin ekan luukun.