Maailman parhaat istunnot - osa 2

Ettekö te tajua? Tämä on hyvän olon paikka! Tänne on huolilta ja murheilta pääsy kielletty! Kehtaattekin työntää likaisia, luihuja käsiänne oven väliin ja yrittää tunkeutua puhtauden pyhättöön! Sormillenne saatte, perkeleet! Ja jykevän puuoven narinat kaupan päälle! Kumautan kiukkuiset kannikkani vanhoille lauteille. Räiskäisen kipollisen vettä kiukaalle. Sähäkkä sihahdus kuin naaraskissan sähähdys! Aaaah! Kostea kuumuus läjähtää kasvoilleni, kutittelee vatsanpohjaani, kärvistelee korvannipukoitani, möyhii kipeitä hartioitani. Kireys kaikkoaa, mieli tyhjenee, viivasuun pielet kaartuvat kohti kattoa. Ottiko minua äsken pannuun? Sieraimiini hiipivät betonilattian katkut ja seinähirsien hikipisarat. Punaisille muoviritilöille valuneet tervat ja timoteit. Nurkkaan hakeutuneet menneen kesän koivunlehdet.

Yllä oleva teksti on hieman muunneltu ote runosta, jonka kirjoitin tänä keväänä luovan omaelämänkerrallisen kirjoittamisen kurssilla ja joka kuvailee yhtä minulle hyvin tärkeää omaelämänkerrallista paikkaa, saunaa. Kun ajattelen saunaa ja kaikkia saunomiseen liittyviä rituaaleja, minulle tulee mieleen lukuisia ihania muistoja vuosien varsilta. No, yksi vähemmän mukava muistokin joukkoon mahtuu. Nimittäin se, kun poltin vatsani tulikuumalla vedellä setäni ja tätini vanhassa saunassa Muuramessa. Olin sen verran pieni, ettei tapahtumasta jäänyt minulle ainakaan tiedostettuja traumoja eikä saunomisintoni ole siitä siis mihinkään hälvennyt. Päinvastoin!

Joidenkin asioiden todellisen merkityksen ymmärtää vasta sitten, kun ne menettää tai kun ne eivät enää kuulu itsestäänselvyyksinä jokapäiväiseen elämään. Kuinka monesti olenkaan huokaillut haikeasti, että "pääsisipä nyt saunaan". Etenkin perjantaisin työviikon päätyttyä tai silloin kun pohjois-italialaisen talven kostea kylmyys pesiytyy iholle. Vähintään kerran viikossa toistuvat saunaistunnot ovat olleet minulle ja hyvinvoinnilleni paljon tärkeämpiä kuin olisin koskaan osannut kuvitella. 

Perjantaisauna oli meidän perheessämme pitkäaikainen perinne. Siihen kuuluivat vuodenajasta riippuen joko tuore tai kuivattu vihta, napakat selänpesut, keväästä pitkälle syksyyn kotimme pihapiirissä olevassa savisessa lammikossa pulahtaminen ja talvisin lumihangessa kieriskely. Saunan jälkeen söimme joko maailman parasta jauhelihapizzaa tai meheviä uunileipiä, jotka valmistettiin koko perheen voimin. Saunajuoma muuttui iän karttuessa limpparista (usein coca colasta, jota sai aikoinaan kolme litran pulloa kymmenellä markalla) kaljaan, siideriin tai viiniin. Vaikken varhaisaikuisena enää kotona asunutkaan, kävin siellä usein perjantaisin saunomassa. Muistelen vieläkin lämmöllä löylyjen jälkeisiä, rennon raukeita hetkiä, jolloin äitini kampasi jo aikuiseksi kasvaneen tyttärensä kosteat hiukset ihanalle käpyletille.

Olen elämäni aikana saunonut monenlaisissa saunoissa. Niistä rakkaimpina mieleeni ovat jääneet kotisaunan lisäksi Kellokallion vanhainkodin suuri, sähkölämmitteinen sauna (äitini virka-asunto eli meidän Haminan kotimme sijaitsi vanhainkodin yhteydessä), vuokra-asuntoni taloyhtiön sauna Helsingin Kannelmäessä sekä Haminan öljysataman läheisyydessä tönöttäneen virkamiesten mökin pieni, hämärä puusauna, josta juoksimme rantakalliota pitkin meren tyrskyihin uimaan. Jos suljen silmäni ja annan ajatukseni vaeltaa, voin aistia käsinkosketeltavasti suloisen lämmön, kiukaan sihinän, koivunlehtien, meren ja Linna-shampoon tuoksut, höyryävän, puhtauttaan narisevan ihon sekä rentoutuneen, onnellisen olon... 

Tällä hetkellä kärsin sellaisesta saunan puutteesta, että minulle kelpaisi melkein millainen löylyhuone tahansa (täällä kesäisin vallitseva kostea "hellesauna" ei kelpaa tarkoitukseen)! Ikioma sauna on toteutumattomien unelmieni pitkällä listalla. En malta odottaa, että pääsen jälleen oikaisemaan lauteille ja heittämään kipakkaakin kipakammat löylyt. "Löylyä lissää, löylyä lissää, löylyä lissää kiukaaseen!"

Käy lukemassa täältä Maailman parhaat istunnot - osa 1