Marika on niin onnellinen...

Haaveileva nainen ja pätkä Tommy Tabermannin herkkää runoa.

Ne, jotka muistavat Sigin hyväntuulisen rämpytyksen "Tiina menee naimisiin" kultaisten muistojen 80-luvulta, ovat otsikon nähtyään tehneet ehkä jo omat johtopäätöksensä ja miettivät nyt kuumeisesti sopivan imelää onnitteluviestiä kommenttikenttään kirjoitettavaksi. Papin puheille olisi toki mukava päästä. Onhan tuota yhteistä taipaletta kumppanin kanssa jo kertynyt ja lapsikin luojan lykyssä siunaantunut. Mutta ei: Marika ei mene naimisiin. Marika on niin onnellinen, koska hänet on hyväksytty suorittamaan kirjoittamisen perusopintoja Jyväskylän avoimeen yliopistoon!

Hartaudella odotettu valintakirje

Viime viikolla sain tosiaankin tiedon siitä, että minulle on myönnetty opinto-oikeus ensi syksynä Jyväskylän avoimessa yliopistossa alkaviin kirjoittamisen perusopintoihin (etäopintoina). Kun avasin sähköpostiviestin sydän kurkussa pamppaillen, parhainta toivoen ja pahinta peläten, en ollut uskoa onnen kyyneleistä täyttyviä silmiäni. Hakutehtävä, jota en ollut saanut työstettyä mieleisekseni ja jota en meinannut sen vuoksi edes lähettää, oli avannut minulle ovet, joiden takana olin käynyt monesti haaveilemassa ja kerran jo koputtamassakin. Jee, jee ja vielä kerran jee!!! Minun tosiososeen (kirjailija Martti Anhavan käännös Oscar Wilden käyttämälle käsitteelle "mess of life", jolla tarkoitetaan itsestäänselvää, tylsää realismia) makuisessa elämässäni tapahtuu aina silloin tällöin ihania asioita! Maailmankaikkeudelle ehkä pieniä ja merkityksettömiä, mutta minulle suuria ja tärkeitä!  

Nämä kirjahyllyämme kaunistavat teokset pääsevät piakkoin "uusiokäyttöön".

Tämä on toinen tai oikeastaan jo kolmas vähän isompi ja konkreettisempi askel, jonka otan satunnaisen harrastelijakirjoittajan kinttupolullani. Ensimmäinen oli se, kun aloitin Pöydän ääreen -nimisen luovan kirjoittamisen kurssin Oriveden Etäopistossa (askel ei ollut täysimittainen, koska Etäopisto lopetti toimintansa, ennen kuin sain opintoni päätökseen). Toinen oli se, kun ryhdyin joitakin vuosia kestäneen soutamis- ja huopaamisvaiheen jälkeen kirjoittamaan tätä omaa, pientä blogiani. En elättele toiveita siitä, että kirjoittamisen perus- ja niitä toivottavasti seuraavat aineopinnot olisivat alkusysäys menestyskirjailijan uralle ja että niiden avulla minusta kehkeytyisi 2000-luvun naispuolinen Kalle Päätalo tai uusi Laila Hirvisaari (tai no joo, unelmoidahan aina voi, kuten tämän postauksen loppukaneetista näkyy). Haluan pikemminkin vain kehittyä kirjoittajana löytämällä omat vahvuuteni ja heikkouteni sekä selvittää, onko minusta muuhunkin kuin vain päiväkirjojen, kirjeiden, pöytälaatikkorunojen ja kotikutoisen blogini kirjoittamiseen.

Lukeminen ja kirjoittaminen. Erottamattomat ystävykset.

Olen onnellinen siitä, että saan mahdollisuuden opiskella kirjoittamista suomeksi. Suomen kieli on minulle rakas ja sen merkitys on kasvanut entisestään ulkomailla asuessani. Vaikka puhun ja kirjoitan itseoppineeksi varsin sujuvaa italiaa, väsyn aika ajoin vieraalla kielellä puhumiseen ja hermostun siihen, etten läheskään aina kykene ilmaisemaan itseäni juuri niillä sanakäänteillä kuin oikeasti haluaisin. Toisaalta on taas asioita, jotka osaan selostaa seikkaperäisesti ja vaikka kädet maan tavan mukaisesti viuhtoen italiaksi, mutta joiden avaaminen suomeksi ei sitten onnistukaan yhtä sujuvasti. Sorrun joskus kielipoliisien kauhuksi sekakäyttöön ja tungen italiankielisiä sanoja suomen sekaan puhuessani italiaa osaavien suomalaisten kanssa: "Hei, ootko nähnyt mun tessera sanitariaa (paikallinen kela-kortti) jossakin?" tai "Tangenzialella (kehätie) oli tänään ihan hirveä ruuhka". Usein jään tuijottamaan kirjoittamiani sanoja ja lauseita miettien, ovatko ne nyt sittenkään kieliopillisesti oikein muodostettuja. Hoono soomi -ulkosuomalaiseksi en kuitenkaan suostu! Punto e basta!!!

Runoja ja päiväkirjamerkintöjä

Ja sitten siihen loppukaneettiin, josta aiemmin jo mainitsin. Se on ote yhdestä Pöydän ääreen -kurssin 1. opintojakson tehtävästäni: "Ja seuraavana presidenttiparia kättelee tyylikkääseen (toim. huom. Unelmissani olen löytänyt ilmeisesti myös tyylini!), sinivalkoiseen silkkiluomukseen pukeutunut kirjailija Marika Broas raamikkaan italialaisen puolisonsa kanssa. Broas on herättänyt varsin suurta mielenkiintoa kirjallisuuspiireissä esikoisteoksellaan Tereza". No, jos nyt kuitenkin unohdettaisiin Pressanlinnan loisteet, kahisevat silkkimekot ja kuvitteelliset meriitit, käärittäisiin hihat ylös ja laitettaisiin kynä toden teolla sauhuamaan. Alettaisiin kiivetä kirjoittajan puuhun sieltä mistä kuuluukin: tyvestä, ei latvasta.