Osamatkamaratonia ja muuta mukavaa

 

Ihana, kamala juoksuharrastus

Viime viikonloppu tuntuu vielä tänäänkin väsymyksenä silmäluomissa ja kankeuttavina lihaskipuina alaraajoissa. Vaapun kuin ankka. Tarkennan: ankka joka haukottelee vaappuessaan. Ikä painaa! Non ho più l'età!

Minulla ja Alessandrolla on ollut jo pitkään yhteinen harrastus. Harrastus, joka on toistaiseksi jäänyt vähemmälle tällä hetkellä noin 85 sentin pituisesta ja suurin piirtein 12 kiloa painavasta syystä. Olemme juosseet yhdessä - minä jonkun verran nopeampana ja enemmän kilpailuviettiä omaavana edellä, Alessandro tasaista tappotahtia perässä - lukuisia kymppejä ja useita puolimaratoneja. Alessandro on ehtinyt juosta jo ensimmäisen maratoninsakin - hitaasti mutta varmasti, kuten miehen tyyliin kuuluu. Juoksuharrastus liikuttaa meitä aina silloin tällöin myös kauemmas kotinurkilta. Viime viikonloppuna se kuljetti meidät jo kolmatta kertaa iki-ihanalle Gardajärvelle, jossa juostiin viime sunnuntaina kymmenes International Lake Garda Marathon ja sen lyhyemmät versiot Garda Run 30 km ja Garda Run 15 km.

Murto-osa ruhtinaallisesta aamiaistarjoilusta

Saavuimme paikan päälle sateen saattelemana jo hyvissä ajoin edellisenä päivänä ja majoituimme Torbolessa sijaitsevaan Lago di Garda -nimiseen hotelliin. Hotellia voi sivumennen sanoen suositella pelkästään jo siellä tarjottavan ruhtinaallisen aamiaisen vuoksi: pöydät notkuivat leikkeleitä, juustoja, eri tavoin valmistettuja kananmunia, pekonia, leipiä, hilloja, hedelmiä ja sen seitsemän sortin leivonnaista.

Torbole on Gardajärven pohjoisrannalla, vajaan 2800 asukkaan Nago-Torbolen kunnassa sijaitseva viehättävä kylä. Tästä aikoinaan kalastajien ja venemiesten asuttamasta pikku kylästä on tullut sittemmin etenkin surffaajien paratiisi, jonne hakeutuu lajin harrastajia ulkomaita myöten. Myös kirjailija Goethen kerrotaan saaneen innoitusta Torbolessa puhaltelevista, paikoin hyvin navakoistakin tuulista.

Torbole - ihanat miehet rannalla

Lauantaina valmentauduin seuraavan päivän juoksuun juomalla itseni oikein kunnon tunnehumalaan (elämä ON parasta päihdettä). Vaeltelin poikani kanssa Torbolen postikorttimaisissa maisemissa, nautin ihanasta kiireettömyyden tunteesta, pysähdyin tarkkailemaan oliivipuita, ohi kulkevia ihmisiä, rannalla uiskentelevia joutsenia ja surffaajia jotka ratsastivat kiitolaukkaa järven aurinkoisilla aalloilla. Ja ihmettelin ihmettelemästä päästyäni paikan puhtautta ja siisteyttä. En valehtele sanoessani, etten nähnyt maassa yhtäkään tupakantumppia tai koiran jätöstä (Nichelinossa niitä löytyy valitettavasti myös lasten leikkipuistoista!) Miten monet kasvot Italialla onkaan - niin hyvässä kuin pahassa (Gardajärven kasvot ovat varmastikin yhdet kauneimmista)! Koko maata koskevien yleistysten tekeminen ei ole mahdollista eikä se olisi edes reilua!

Hyvät tavat ja siisteys lähtevät korvien välistä

Sunnuntaina herätyskello soi aamuviideltä, runsas hotelliaamiainen tarjoiltiin kuudelta ja lautta Torbolesta Malcesineen, juoksukisan lähtöpaikalle, lähti seitsemältä. Voimakas tuuli pyyhki hetkessä unihiekat urheilijoiden silmistä, jotka avautuivat ihailemaan varhaisaamun aarteita: uinuvia katuja ja taloja, rauhoittavaa hiljaisuutta, hämäryyttä järven yllä, viivyttelevää auringonnousua. Todellakin! Aamuvirkut nappaavat päivän parhaat palat!

Aamuinen Malcesine 1

Malcesinen ilmassa väreili - Pekka Tiilikaisen tunnettuja sanoja lainatakseni - suuren urheilujuhlan tuntua. Kaiuttimien pauhuntaa, ihmisvilinää, iloista puheensorinaa, venyttelyä ja verryttelyä, kilometrien pituisia vessajonoja... Lähtölaukaus ja matkaan "It's the final countdown"- biisin tahdittamana! Torbole näkyi vielä kaukaisena miniatyyrinä horisontissa, kun kysyin itseltäni henkitoreissani puuskuttaen ja räkä poskella roikkuen: "Mikä ihme saa ihmisen rääkkäämään itseään tällä tavalla ja vieläpä maksamaan siitä???" Navakka vastatuuli, joka työnsi naista tiukkaan takakenoon ja juoksukellon jatkuva vilkuilu eivät tehneet hommasta yhtään sen vaivattomampaa. Matkanteon helpottamiseksi päätinkin ihailla ohi löntysteleviä maisemia, jutella joutavia kohtalotovereideni kanssa, miettiä tulevan blogipostaukseni sisältöä ja tahdittaa juoksuani tuijottamalla edessäni hölköttelevän kaverin lenkkareita. Jossakin vaiheessa nuo pahaiset lenkkarit karkasivat aina vain kauemmas ja kauemmas ja kauemmas häviten lopulta saavuttamattomiin. Ja tuolla samaisella hetkellä oma maitohapon makuinen juoksuni tuntui kulkevan pikemminkin taakse- kuin eteenpäin. Mutta minä tyttö en luovuttanut! En PRKL! Olenhan suomalainen! Olenhan sisunainen! Kunniaksi kansalleni, ylpeydeksi kotimaalleni!

Aamuinen Malcesine 2

Ylitettyäni maaliviivan kaikkeni antaneena minut kaapattiin suureen euforiseen syleilyyn. Sain vastauksen myös aiemmin esittämääni kysymykseen. Rääkkään itseäni, koska juoksun jälkeistä hyvän olon ja onnistumisen tunnetta ei voita mikään (paitsi se hetki, jolloin tunsin ensimmäisen kerran vastasyntyneen lapseni lämpimän ihon omaani vasten). Se on tunne, jonka voimin jaksaisin juosta uudelleen saman tai vähän pidemmänkin matkan vaikka jo heti huomenna! Ja mitäpä muuta sitä voisi tehdä suuren voimainponnistuksen jälkeen kuin ottaa tilaisuudesta vaarin ja pulahtaa virkistävään Gardajärveen sorsien seuraksi. Ja istua sen jälkeen rannalla auringon lämpimien säteiden hyväilemänä. Ja ajatella väsyneenä mutta onnellisena, että on tämä tamma vielä ihan hyvässä juoksukunnossa. Viisitoista kilometriä vajaassa 1 tunnissa ja 25 minuutissa ei ole hullumpi suoritus ollenkaan!

Aurinkoinen ja lämmin sunnuntai Torbolessa