Syksyn hehkua ja koston suloutta

Kesän rippeitä marraskuun kynnyksellä

Vietimme tämän viikonlopun Castagnitossa talovahtina (talopakettiin sisältyi luonnollisesti myös kohta 12-vuotias, esimurkkuiässä oleva poika, koira ja kissa) siskoni ja lankoni lähdettyä pienelle, romanttiselle Venetsian reissulle. Kyseessä ei ollut mikään levolle ja rentoutumiselle pyhitetty viikonloppu - sellaisia emme ole tosin muutenkaan viettäneet sitten Kimin syntymän - mutta kaiken touhun ja tohinan keskelläkin ehdin pihistää myös itselleni muutaman ohikiitävän hetken fiilistelläkseni syksyiseen juhla-asuun pukeutuneessa maalaismaisemassa. Ja pulahtaakseni pihalla olevan uima-altaan virkistävään veteen, jonne jätin ainakin osan sitkeääkin sitkeämmästä syysflunssasta. Siskonpoika Lucakin kaivoi esiin syvällä sisimmässään piilevän suomalaisuutensa ja seurasi sisukkaasti tätinsä esimerkkiä (näen sieluni silmin italialaisäitien kauhistuneet ilmeet). "Kylmä vesi karaisee ja lisää vastustuskykyä" -ajattelu on äidinperintönä saatua, jo lapsuudessa opittua ja tehokkaaksi todettua.

Pihavaahteran väriloistoa

 

Pojat - kiireettömästi ja ilman päämäärää

 

Kun äidin silmä välttää...

Rakastan kaikkia vuodenaikoja. Niissä on jokaisessa oma taianomainen viehätysvoimansa, omat sävynsä, tuoksunsa ja rituaalinsa. Syksy on parhaimmillaan kirpeänraikkaita aamuja, värien veikeää kisailua, maatuvien lehtien täyteläistä tuoksua ja suuria vesilätäköitä, jotka herättävät henkiin sisällämme uinuvat, kumisaappaisiin ja sadetakkeihin pukeutuneet pienet tytöt ja pojat: lits läts läts lits! Se on kuin lämmin kumppanuus kiihkeän, kuuman rakastumisvaiheen jälkeen. Hetki, jona pysähtyä ja hengähtää. Kesä vielä suloisena muistona mielessä.

Maisemia, joita ei voi olla ihailematta...

 

Viiniköynnökset syksyyn pukeutuneina

 

Värien sotaa: kesä vastaan syksy

 

Persikkapuiden katveessa

Castagnito kohteli kaupunkimiljöössä väsähtäneitä vieraitaan kuten kunnon emännän kuuluukin. Se tarjoili luonnon miltei rikkumattoman rauhan nautittavaksemme ja auringossa hehkuvan syksyisen väripaletin ihailtavaksemme. Maustaen koko kattauksen ripauksella mennyttä kesää, joka roikkui vielä viimeisillä voimillaan syksyn takinliepeissä kiinni. Kiireetön ja päämäärätön vaeltelu luonnon keskellä on mitä parhainta terapiaa ja maksaa vain vaivan: luontoäiti ei veloita kallonkutistajien taksoja! Tänään, sunnuntaina aurinko lämmitti niin suloisesti, että päätimme nauttia lounaan terassilla. Kukapa olisi uskonut, että lokakuun toiseksiviimeisenä päivänä syömme ulkosalla? Tai että lenkittäisin koiran T-paitahihasillani hikoillen? Varsinkin kun kaulaliinat ja käsineet on jo kertaalleen ehditty kaivaa esiin.

Kakihedelmien kulta-aikaa

 

Luontoäiti on taidemaalareista taitavin

 

Castagniton viiniviljelmiä ja uskollinen lenkkikaverini Igor

Asiasta kolmanteen. Syvää vääryyttä kokenut ihminen hautoo kostoa vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä. Siskoni Annika lainasi ennen muinoin järjestelmällisesti, isosiskon oikeuksiinsa vedoten ja lupaa kysymättä vaatteitani ja kenkiäni jättäen minut kihisemään voimattaman raivon valtaan. Tänä viikonloppuna sain oivallisen tilaisuuden antaa samalla mitalla takaisin! Siskoni kylppäri on täynnä ihania purkkeja ja purnukoita, voiteita ja hajusteita. Sipaisin noita ylellisen tuoksuisia ja tuntuisia tuotteita iholleni aamuin illoin hyvällä omallatunnolla ja tietenkin ilman lupaa (siskoni saa tietää tekosestani satavarmasti, koska hän lukee aina uusimman blogipostaukseni ensimmäisten joukossa)! "Täytyyhän Marikan saada", oli isälläni tapana sanoa lelliessään kuopustytärtään. Isosiskoni on varmastikin asiasta ihan samaa mieltä, kun asiaa tarkemmin ajattelee eikä pistä loppujen lopuksi pahakseen, vaikka vähän "lainailinkin". Yhteistähän se on köyhän tavara. Niin silloin kuin nytkin. Eikö niin siskoseni?

Siskon ruusupenkki

P.s. Teen maanantain yli kulkevan sillan sunnuntaista pyhäinpäivään - Italiassa pyhäinpäivä on kalenterissa vielä omalla paikallaan - enkä mene huomenna töihin. "Fare il ponte" (tehdä silta) -sanontaa käytetään Italiassa, kun viikonlopun ja keskelle viikkoa sattuvan pyhäpäivän välisinä arkipäivinä pidetään lomaa. Tummat, pussittavat silmänaluseni kertovat, että olen todellakin pidemmän vapaan tarpeessa!