Entä jos ei ehditä

Kukaan ei varmasti unohda ihan heti omaa synnytystään. Tietysti minuuttiaikataulu ja yksityiskohdat saattavat sumentua jo saman päivän aikana. Tai sitten käy niin kuin mulle, että vasta useamman kuukauden päästä tajusin olleeni pienessä shokissa synnytyksen jälkeen.

Heti synnytyksen jälkeen meidän kuski oli kertonut anopilleni, että puoliskoni oli aivan paniikissa. Puoliskoni taas kertoi, että meidän kuski oli aivan paniikissa. Minä taas kuvittelin olleeni ihan rauhallinen ja tilanteen tasalla. Mutta hei jos näkisit vastasyntyneen lapsen asfaltilla, niin eikö ensimmäinen ajatuksesi olisi nostaa vauva syliin, pois kylmältä ja kovalta maalta?

Niinpä. Minun ensimmäinen kysymys oli miksi vauvalla on siniset sormet ja varpaat. Sitä paitsi istuinhan itsekin asfaltilla, siis juuri synnyttäneenä - ilman housuja. Eikä mielessäni käynyt nousta ylös, enkä uskaltanut koskea vauvaan. Olin shokissa, aivan varmasti, ainakin jonkin asteisessa. Onneksi paikalle sattui se toinen äiti ja lääkäritäti.

Tuhinan synnytys kesti laskujeni mukaan 2h20min. Ja pikakelauksena se meni näin: Ensimmäinen kellotettu supistus 0442 - tunnin kellotus. soitto sairaalaan, soitto kuskille, kuskin odottaminen, ensimmäinen ponnistuksen tarve, toinen ennen autoon nousua, tuskainen automatka ja syntymäajaksi merkitty 0700. Ensimmäiset ajatukseni Tuhinan syntymästä löydät täältä. 

Olen vähän laskeskellut kauanko meillä on aikaa ensimmäisestä supistuksesta lähteä sairaalaan, että varmasti ehditään. Tällä kertaa ei kelloteta supistuksia kotona, eikä kysytä sairaalasta ohjeita. Me soitetaan sairalaan vain ilmottaaksemme, että nyt tullaan. Meillä on kodilta 61km matka synnytyssairaalaan, ajoaika 55 minuuttia.

Yleensä ulkovaatteiden pukemisesta auton starttaamiseen menee 10 minuuttia. Tosin heinäkuussa tuskin tarvitsee pukea, joten se on reput ja Tuhina autoon ja menoksi viidessä minuutissa. Tuhinan hoitoon viemisen  matkoihin 10 minuuttia, eikä ole aikaa jäädä mummon kanssa juttelemaan.

Matka mummolta sairaalaan googlemapsin mukaan kestää 51 minuuttia. Näillä faktoilla tai tällä aikataululla meidän pitäisi olla sairaalassa tunti ja kymmenen minuuttia ensimmäisestä supistuksesta. Eli  meidän pitäisi ehtiä ihan hyvin. Mutta sitten se fakta, että yleensä seuraava tulee vielä nopeammin - entäs jos tulee alle tunnissa?

Mitä jos ei ehditä taaskaan sairaalaan? Mitä pakataan autoon sairaalakassin ja mummola repun lisäksi, ihan vaan varmuuden vuoksi? Entä jos ei ehditä edes pois kotoa? 

 

Yksi ilta huomasin miettiväni, että pitääkö vauva pestä heti syntymän jälkeen. Että jos vauva synytyisikin meidän vessaan, niin käärittäisiinkö vauva vain pyyhkeisiin ja pakattaisiin turvakaukaloon? Vai pestäisiinkö ja puettaisiinko vauva ensin? Millainen on kotisynnyttäjän muistilista? 

Entä miten se napanuoran katkaisu ja solmiminen? Riittääkö, että sen tyveen laittaisi pyykkipojan ja vain saksilla napsaisisi poikki. Pitäisikö se pyykkipoika sitten jättää siihen siksi aikaa, että päästään sairaalaan? Istukkaa varten tarvittaisiin varmaankin puhdas muovipussi.

Löysin vastauksen näihin yöllisiin kysymyksiin, tai ainakin osaan niistä. Osoite on Aktiivinen synnytys piste fi. Ja sieltä luin ensimmäisenä avustamattomasta kotisynnytyksestä (tuo ensimmäinen linkki vie sinne). Toisen jutun otsikko oli Kotisynnytykseen valmistautuminen. Mulle ehkä hyödyllisempi oli tuo avustamaton kotisynnytys, meille kotisynnytys kun ei ole tavoite, vaan mahdollisesti toteutuva riski.

Juttelin myös äidin kanssa ja nyt mulla on ensimmäistä kertaa oikeasti kysyttävää neuvolassa. Mietittiin että, voisiko neuvola ehkä olla yhteyksissä tuohon lähimpään päivystykseen. Jospa me mentäisi sinne tarkistamaan tilanne ja miettimään seuraavaa siirtoa. Meidän on kuitenkin tarkoitus synnyttää sairaalassa tällä kertaa. Ja tuo paikallinen sairaala olisi alle 10 minuutin matkan päässä. Siellä vaan ei ole ollut vuosiin synnäriä.

 

 

Pystyn jo kuvittelemaan miten vauva syntyy tuolla meidän vessassa. Miten se kääritään pyyhkeissä turvakaukaloon, jätetään pesu ja muut sitten ammattlaisille. Nään jo miten me viedään Tuhina mummolle niin, että vauvakin on autossa. Tässä vaiheessa äiti kyllä tuumasi, että minä ja vauva mentäisiin ambulanssilla ja puoliskoni veisi Tuhinan mummolaan ja tulisi perässä.

Jos näin käy saan luultavasti heittää hyvästit haaveille vielä kolmannesta ja ehkä neljännestä ja viidennestäkin lapsesta.

Ainakaan vielä synnytys ei pelota minua. Ei edes ajatus uudesta matkasynnytyksestä tai tahattomasta kotisynnytyksestä. Mutta nyt synnytys alkaa todella tulla ajatuksiini ja väkisinkin mietityttää. Nyt siinä on huomattavasti enemmän miettimistä, kuin sairaalakassin sisältö ja Tuhinan hoitopaikka. Tuntuu tarpeelliselta valmistautua pahimpaan - siihen jos ei ehditä sairaalaan.