Kaupparaivari

Nyt se on koettu meilläkin, ihan oikea ja ensimmäinen kaupparaivari. Kaikki alkoi siitä kun olisin halunnut ostaa Tuhinalle potkupyörän jo joululahjaksi - kesää odottamaan. Ei ostettu potkupyörää. 

Talvella oltaisiin kovasti haluttu lähteä luistelemaan koko perheen voimin. Tuhinan luisteluharjoittelut kuitenkin jäävät ensi talveen, ei nimittäin löydetty tarpeeksi pieniä luistimia. Sama ongelma oli hiihtämisenkin kanssa. Laskettelemaan onneksi päästiin kerran -vaikka nekin monot oli vain 3numeroa liian isot-, kun muuten talviurheilu jää odottamaan ensi talvea.

Kevät tuo tullessaan ensin pyöräilijät ja ilman lämmetessä, ja sitä mukaa kun kaduilta saadaan hiekat pois, alkaa sekaan ilmestyä myös rullaluistelijat ja muut pienempi pyöräiset vempeleet.

Meidänkin fillarikausi on siis avattu ja arvatkaa kuinka siistiä meistä olisi ostaa Tuhinalle oikea polkupyörä! Potkupyöriin törmäsin ensimmäisen kerran vasta äidiksi tultuani, ensin blogimaailmassa ja sitten uusien äitiystävien kautta. Niitä on tosi paljon kehuttu, tasapainon takia ainakin. Mutta me ollaan aivan varmoja, että Tuhina oppisi polkemaan jo tänä kesänä, jos vain löytyisi sopiva pyörä. 

Käytiin yksi ilta prismassa ja halusin muuten vaan käydä kurkistamassa minkä kokoisia pyöriä siellä on. Idea oli ehkä hyvä, mutta siihen se sitten jäikin. Tästä kaupparaivarista otan kyllä kaikki syyt itselleni - ei olisi kannattanut, ihme ettei puoliskonikaan väittänyt vastaan.

Oltiin muutenkin liikkeellä valmiiksi vähän väsyneen lapsen kanssa ja sitten äiti vielä menee ja esittelee jotain mihin lapsi rakastuu muttei voi saada. Ja siis ihan tietoisesti. Prisman valikoimassa oli kaksi pientäpyörää joista pienemmän satulassa Tuhina kävi istumassa, mutta se oli aivan liian iso. Valikoiman ainut potkupyöräkin näytti aivan liian isolta!

Tuhina ei kuitenkaan ollut samaa mieltä ja siitäpä se itku sitten alkoikin kun ilkeä äiti vain nappasi neidon syliin ja totesi, että ei täällä ole sopivaa, lähdetään. Ei kelvannut edes autokärry enää sen jälkeen.

Lopulta lähdettiin parkkihallia kohti sillä aikaa kun puoliskoni jäi vielä kassajonoon. Tuhina rauhoittui aika pian poistuttuamme ja sain hänet hymyilemäänkin, kun mentiin liukuporrasmatolla ensin ylös ja sitten taas alas isiä vastaan. Ja sitten kelpasi se autokärrykin vielä matkan ylätasolle liukumattoa pitkin.

Seuraavana päivänä käytiin mummin ja papan luona ja autokatokseen oli ilmestynyt toinen keinu ja kolmipyörä! Eipä olisi voinut parempaa ajoitusta sattua. Tuhina oli innoissaan ja tapaili jo polkemista ja onnistuikin pienellä avustuksella.

Ehkä sittten ensi vuonna Tuhinalle löytyy sopiva polkupyörä, jos ei tämän kevään ja kesän aikana. Vaikka kyllä silti haluaisin löytää sopivan fillarin mahdollisimman pian. Mietin jo sitäkin miten potkypyörään saisi ketjut ja polkimet...