Kevään kivoin viikonloppu 2017 + arvonta

Eräässä facebookryhmässä joku kysyi jo kauan sitten kannattaako Lapsimessuille lähteä. Itsekin vastasin tuohon aloitukseen heti että ehdottomasti! Me ollaan nyt käyty kaksi kertaa, 2014 kun odotettiin Elpua ja 2016 kun Elpu oli reipas pikku taapero ja mukana oli myös mummu.

Ensimmäisellä kerralla me kierreltiin ja tutkittiin mitä kaikkea lapsiperheille oli tarjolla. Puoliskoni pääsi testaamaan myös Tulan kantoreppua. Tuolloin päivä päätettiin korkeasaareen. Toisella kerralla taas etsittiin kaikki pisteet, joista löytyi tekemistä pienille. Ja niitähän riitti: värityskuvia, pallomeri, erilaisia voimisteluratoja, hiekkalaatikot ja pomppuaasirata nyt tulevat ensimmäisenä mieleen.

Muuta aktiviteettia päivään ei sitten tarvitukaan. Mummu osti Elpulle talutusrepun ja se pääsi heti käyttöön. Silloin 1v9kk taaperolle löytyi niin paljon kaikkea ihmeteltävää, etten tiedä millä hänet olisi saanut vaunuissa pysymään.

Tänä vuonna messuilta löytyy bObles & Lego Duplo seikkailualue, josta uskon jo nyt tulevan meidän perheelle hittipaikka. Ja koska me ollaan tulossa messuille lauantaina, nappasin muutaman tärpin lauantainohjelmasta, jotka olettaisin kiinnostavan Elpua ja Jekkua. Ainakin nuo saippuakuplat neiti tahtoo varmasti nähdä. Lettipiste kiinnostaa minua erityisesti nyt, kun ranskanletti Elpun hiuksiin alkaa sujua.

Lapsimessujen ohjelmakattaus: *KLIK*

Arvon yhdelle blogini lukijalle kaksi lippua Lapsimessuille! Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona kello 1700. Lähetän liput voittajalle sähköposiin. Ja ohjeet seuraa tässä:

Kirjoita kommenttiin toimiva sähköpostiosoite = yksi arpa

essi.esimerkki@testimail.com

Jos seuraat Instagramissa kirjoita kommenttiin toimiva sähköpostiosoite + 2 = kaksi arpaa

essi.esimerkki@testimail.com + 2

Jos tykkäät blogin Facebooksivusta ja seuraat instagramissa kirjoita toimiva sähköpostiosoite + 3 = kolme arpaa

essi.esimerkki@testimail.com + 3

Onnea arvontaan! :)