Kolme toivomustani

"Lauantai-ilta hetki aikaa olla yksin, kun lapset ovat setänsä luona ja puoliskoni on töissä. Väsyttää, tekisi mieli nukkua päikkärit, mutta uni ei tule. Huomaan selanneeni tunnin puhelinta ja mietin pitäisikö käydä kaupassa.
Lapset tulee kotiin ja saavat pyöräillä kauppaan. Ollaan liian hiljaisen lidlin parkkipaikalla tarkalleen klo 2030. Tajuan, että on lauantai eikä perjantai. Joten matka jatkuu kohti Kmarkettia. Onneksi matkanvarrella oleva Smarket on auki yhdeksään saakka. Nappaan  ylähyllyltä raskaustestipaketin ostoskoriin, lasten pillimehukaakaoiden ja matkaeväspuurojen viereen. Minulla on jo aika vahva aavistus, että sovelluksen mukaan 5 päivää myöhässä olevat menkat eivät varmaan ala ollenkaan. Luulen huomanneeni ihan muutamia pieniä aavistuksia aiheuttavia oireita.

Pientä maidon nousun kaltaista kihelmöintiä, aika jäätävää vatsan turvotusta iltaisin, mitä ei selitä menkkojen alku koska ne eivät näytä alkavan. Ja nämä finnit, joita on varmaan jo kuukauden päivät puskenut naamaani enemmän kuin yläasteella. Toisaalta siihen ne oireet sitten jäävätkin.

Edelleen odotan koska alkaa etova olo ja oksentaminen."

Meidän perheen lapsiluvusta on puhuttu paljon. Olin onnesta soikeana, kun vihdoin keväällä puoliskoni totesi, että joo kyllä meille yksi lapsi vielä joskus tulee. Kevään edetessä vähensin ja aloin lopetella taaperon imetystäs. Mitään selkeää suunnitelmaa tai aikataulua ei ollut. Tuntui haikealta lopettaa imetys, koska sitten meidän melkein 2v taapero olisi vielä kauempana vauvasta. Saattaa olla, että taapero oli lähemmäs 1v11kk kun viimeisen kerran imetin.

Samalla hän alkoi selvästi osoittaa omaa tahtoaan ja ehtivyyttään. Kesällä aiemmin joskus vauva vaihtuikin eikö kaksi riitä, nyt on tosi hyvä. Vaikka totuus on, että ei ollut hyvä. Oli ihan kamalaa. Vauvakuume nosti päätään, mutta samalla tiedostin, että #vauva2018 on ihan turha toive, siitä myöhästyttiin ja huolella. Koska meille vauva tulisi ja mitä minä tekisin tässä välissä oli yhtä suurta kysymysmerkkiä.

Kesällä rytmit muuttuivat, kun taaperon ennen niin pitkät ja tärkeät parin tunnin päiväunet jäivät pois. Välillä omat voimavarat, osaaminen ja arjenhallinta reissussa tuntuivat olevan jossain kaukana hukassa. Totesin meidän isille, että lapset pitäisi tehdä alle 2v ikäerolla, koska tämä 2v vaihe oli niin kamala, ettei kukaan hullukaan halua enempää lapsia, ja vapaaehtoisesti elää tällaista uudelleen. Sen sanominen itketti. Olenko pettänyt itseni ja lapseni? Pelotti antaa periksi ajatukselle, että mitä jos meidän perhe on nyt tässä?

Haaveammattini pienestä saakka on ollut kotiäiti. Ja aina olen toivonut paljon lapsia. Vaikka proviisorin ammatti ja oma apteekki vaihtuivat liikuntaneuvojan ja vastaanottovirkailijan tutkintoihin ja 12 lasta ihan maksimissaan viiteen. Viisi lasta on iso perhe, eikö nykyään suurperheen määritelmä ole kolme lasta?

Vaikka kolmelapsisia perheitä on paljon tuntuu, että sille pitäisi olla jokseenkin suuret perustelut miksi haluta vielä lisää lapsia. Onhan meillä jo tyttö sekä poika, joten se "tekosyy" on pois pelistä. "Kyllä ne nyt jo riittää." Pelottavinta oli päästää suusta ulos ajatus, että mitä jos meille ei nyt tule vauvaa ennen kuin Jekku täyttää kolme. Mitä jos minä itse en haluakaan enää lapsia yli kolmen vuoden ikäerolla? Mitä jos minä en enää haluakaan lapsia, koska se olisi järkevää. On puhuttu ja itketty, koska vahvin tunne oli, ettei meidän perhe vielä ole valmis. 

Meillä ei ole vahinko vauvoja tai tekemällä tehtyjä lapsia. Meillä on erittäin toivottu, ihana, reipas ja rakas tytär ja erittäin toivottu ihana, vilkas ja rakas poika. Molemmat rikastuttavat meidän perhettä naurulla, höpötyksellä, juoksulla ja kaikella muulla millä lapsi nyt vain voi elämää rikastuttaa ja rakastuttaa. Molemmista olemme erittäin onnellisia ja kiitollisia, että juuri he ovat meidän perheessä.

Yllättäen muuttolaatikoiden keskellä, vain hetki ennen virallista muuttoa, aavistukseni osuvat oikeaan, tikkuun pirtyy vahvat viivat rv 6+3 ja meille on tulossa erittäin toivottu ja ihana vauva.

Enempää en voisi toivoa. Nollan ja viiden välillä kolme on täydellinen kompromissi. En silti sano ei koskaan, mutta nyt keskitytään siihen miten leikki-ikäisen ja taaperon kanssa arki rullaa taas mukavasti ja annetaan mahan kasvaa.