Päiväkotilaisen ikävä

Kesä vaihtui rytinällä syksyksi. Odotin koko kesän ukkosta joka toisi mukanaa kunnon helteen, mutta meille se tuli vasta Klaara myrskynä. Klaara katkoi sähköt yhdeksi yöksi ja toikin tullessaan syksyn, ilman että kesä edes ehti oikeasti alkaa. Vaikka olihan meillä ihan mahtava kesä. Syksyn suurista muutoksista pysyväksi tulikin vain päiväkoti ja uutta arkea on nyt kuukausi takana. 

Ensimmäisellä viikolla kaikki oli uutta ja ihmeellistä, Elpu oli joka aamu innoissaan menossa päiväkotiin ja yritti päästä leikkimään sanomatta heippaa minulle ja Jekulle. Toinen viikko oli jo vähän tylsempi. Aamuisin hän alkoi kotona sanoa ettei tahdo päiväkotiin, mutta kuitenkin taas sinne päästyä hän ei meinannut ehtiä sanoa heippa. Kolmas viikko meni lähes samalla tavalla kuin toinenkin.

Ainoa ero, että nukuttiin yhtenä päivänä pommiin. Hävetti hurjasti, kun herättiin 23 yli 9. Soitin hätäisesti päiväkotiin ja sain puhelimen toisesta päästä osakseni lempeät naurut, kun kerroin tilanteen ja kysyin saanko silti tuoda Elpun vaikka nyt ollaankin myöhässä.

Päiväkodissa Elpu on saanut kuunnella satuja, maalata sormiväreillä, piirtää, leikkiä ja ulkoilla. Yhtenä päivänä minulle kerrottiin miten hän oli ulkona leikkinyt isojen ryhmän poikien kanssa. Minua ei yllättynyt, onhan Elpulla 2v vanhempi serkkupoika ollut leikkikaverina koko ikänsä. Omatoimisuus erityisesti pukemisen suhteen on myös lisääntynyt hurjasti ja ainoastaan vetoketjun kanssa saa auttaa kysymättä.

 

 

Suurin muutos tässä uudessa arjessa on varmastikin ikävä. Elpu kertoi itse heti toisella viikolla, että hänelle on ikävä. "mutta äiti mulla ei ole sua siellä." on ehkä suloisinta ja sydäntäsärkevintä mitä tuo pieni on minulle sanonut. Toistaiseksi ikävän ilmaisuun ja käsittelyyn on auttanut puhuminen. Ollaan kerrottu, että äidillä ja isillä on myös ikävä häntä. Ja ettei se ikävä haittaa mitään. Saa olla ikävä, mutta silti voi olla myös hauskaa kavereiden kanssa.

Ensimmäisen  kuukauden aikana ei ole tarvinnut kertaakaan jättää itkevää lasta päiväkotiin. Minä olen vähän joutunut lähtöhalia pyytämään ja halauksessa aina kerron, että päiväunien jälkeen nähdään. Välillä päivän isoin harmi on kun hakemaan tulee äiti eikä isi.  Mutta nyt viimeisen viikon aikana myös minä olen alkanut saamaan haleja kotiin hakiessa ja aamulla viedessä Elpu on tullut itse antamaan lähtöhalit heti käsipesun jälkeen.

Eilen hän tuli halin jälkeen vielä takaisin, koska "unohdin sulle pusunkin!"