Sanon ei korvikkeelle

Imetys on jostain syystä mulle todella herkkä paikka. Niin herkkä, etten ole aiemmin halunnut kirjoittaa siitä. En halua antaa tunteideni takia vääristynyttä kuvaa tilanteesta. En oikeastaan edes ajatellut kirjoittavani aiheesta, sen henkilökohtaisen luonteen takia, kunnes tämä teksti yhtäkkiä vain muotoutui, kun aioin kirjoittaa jostain ihan muusta.

Puoliskoni ilmoitti jo raskausaikana, että haluaa osallistua vauvan hoitoon ja että vauva saa sitten maistiasia ruoasta ja korviketta. Korvike sana sai minut sanattomaksi. Suutuin, itkin, enkä vain voinut ymmärtää miksi sitä korviketta pitäisi antaa. Miksei mun maito muka olisi tarpeeksi hyvä. Miksi se ei kelpaa? Miksi minä en kelpaa?

Korvikkeesta puhuessa mulle tuli joka ikinen kerta olo, että Elpun allergiat on mun syytä, koska halusin täysimettää kuusi kuukautta. Mun maidon takiako Elpusta tuli allerginen? Eihän sitä voi tietää mistä ne tulivat, eihän? Eikö mun maito olekaan parasta ravintoa vauvalle?

Käsiteltiin aihetta monta kertaa raskausaikana ja myös vauvan ensimmäisinä viikkoina. Joka ikinen kerta siitä tuli riita ja minä vollotin, kunnes vihdoin tajuttiin, että maistiaisten kohdalla meillä oli väärinkäsitys, puoliskoni ei aikonutkaan antaa perunamuussia ja jauhelihakastiketta heti synnärillä, niin kuin jostain syystä pelkäsin. Tarkoitus olikin alkaa maistattaa ruokia ja soseita sitten nelikuisena.

Mun toiveeni on vähintään suositusten mukainen täysimetys ja se Suomen suositushan muuttui juuri tuohon neljän kuukauden ikään. Ehkä voin sen verran joustaa. Korviketta ei silti kannata vielä ottaa puheeksi. Meillä on kyllä kaapissa kahtakin eri korviketta, mutta  ne on saaneet olla siellä pitkään ja mun mielestä saavat pysyäkin - suljettuina siellä kaapissa. 

 

Jotenkin luulen, että toisen aikomus antaa korviketta on suoraan hyökkäys mua vastaan. Mä en kelpaa. Mun keho on viallinen, jos mun antama maito ei kelpaa. Koska tuo haluaa antaa korviketta, olen sen mielestä huono äiti. Tai muuten vaan epäonnistunut äitinä. En edes osaa selittää miksi se korvike pelkästään ajatuksena tuntuu niin järjettömän pahalle. Olen sitten perustellut rintamaidon taloudellisuutta, vaikka ei puoliskoni ole enää pitkään aikaan korvikkeista puhunut.

Mulle on ihan sama, jos puoliskoni haluaa osallistua vauvan syöttämiseen niin aivan rauhassa, sehän on vain ihanaa - kunhan siinä pullossa on omaa rintamaitoa. Ensimmäisen viikon pumppasinkin fanaattisesti joka aamu. Tällä hetkellä pumppaan silloin, kun koen sille olevan tarvetta - jos alkaa tuntua tukalalta. Pakasteessa on ihan kiva pieni varasto jo pidemmälle automatkalle ja mun omille iltamenoille (hah ihan kun mulla olisi omia iltamenoja...).

Ensimmäisien viikkojen aikana puoliskoni antoi joka ilta pullosta maitoa, sillä aikaa kun minä kylvetin Elpua. Antoipa hän sitä korviketta pari kertaa myös. Nyt jo pidemmän aikaa sekä Elpun iltapuuhat että vauvan syötöt ovat olleet minun heiniä. Puoliskoni on antanut mun hoitaa kaikki syötöt, koska ei ole ollut ihan varma mitä mieltä olen siitä pullosta. Mutta tämäkin järjestely toimii.

En edelleenkään tiedä miksi sanon ei korvikkeelle. Paitsi, että syy on sata prosenttisesti tunneperäinen. Tiedän ettei imetys määritä äitiyttä, noin niinkuin yleisesti ottaen. Enkä todellakaan halua tuomita muita äitejä sen perusteella, mitä ja mistä heidän vauvansa syö. Mutta mulle itselleni imetys jostain syystä määrittelee minun onnistumistani äitinä.

 

Saan olla äärimmäisen kiitollinen siitä että imetys ylipäätään onnistuu, jo toista kertaa vieläpä. Ja saan olla äärettömän kiitollinen myös puoliskosta, joka on aikeistaan huolimatta antanut mun olla sellainen äiti, joka mun on hyvä olla. Niin että voin itse olla itseeni tyytyväinen äitinä - imettävänä äitinä. Vaikka se tarkoittaa sitä, että joskus imetän kerhossa tai ravintolassa.