Se puhuu!

Ja rakastaa väittelyä, Elpu nimittäin. Tekstiä tulee lähes koko ajan, kun tyttö on hereillä. "Kaksivuotias nyt" postaukseen tein listan sanoista joita meillä kuullaan. Syksyn edetessä talveksi sanat vaan lisääntyivät joka päivä ja edelleen uusien sanojen tupsahtaminen puheeseen jatkuu. Me nähtiin mun äitiä ja isosiskoa aika monesti viime syksynä* ja joka kerta molemmat kommentoivat, että nyt hän puhuu enemmän kuin viimeksi!


Kaksplus järjesti meille verkostolaisille koulutuksen marraskuun alussa, äitini vietti tuon torstain Helsingissä Elpun kanssa ja perjantaina palattiin porukalla kotiin. Me matkustettiin Jyväskylään seuraavana maanantaina aamuyöstä. Ja taas todettiin, että Elpu puhuu enemmän kuin viimeksi, vaikka välissä oli vain lauantai ja sunnuntai.


Pelkkien irrallisten "anna" "vauva" "mummu" sanomisten sijaan Elpu sanoittaa niin tapahtumia, omaa tekemistään, kuin muidenkin tekemisiä. Ja hän kertoo myös menneistä tapahtumista ja puhuu kuvitteellisesti puhelimessakin. Yksi tällaisista tapauksista on meidän auton rengasrikko juhannukselta. Edelleen Elpu tarinoi kuinka autosta on rengas rikki. Paras oli kun hän kesällä lauloi omaa höpöhöpö kieltään ja laulun seasta tuli sanat auto, rengas ja rikki, oltiin juuri istuttu autoon ja lähdössä.



Sen lisäksi, että yksittäisistä sanoista on tullut pieniä lauseita, myös aiemmin hassusti lausutut sanat ovat muuttuneet oikeiksi ja kolmitavuiset sanat ovat saaneet sen viimeisen tavun. "Painaa"sta on nyt tullut "painava" ja pikku kakkosesta tuttu Kaapo eli "Paako", on nykyään "Kaapo". Pimmä on nykyään limppa. Myös monikko alkaa hahmottua: on kyni ja kyniä sekä kaikki kyniä eli kynä, kyniä ja kaikki kynät. On iso nalle ja pikku nalle, korkeita torneja tai ihmisiä ja ylös ja alaspäin menemistä.

Ja tottakai, kun puhumaan on alettu, Elpu on pieni papukaija. Eikä matkiessa ongelmia tuota edes useamman sanan lauseet. Parhaita kaksi ja puolivuotiaan lausahduksia ovat:


  • ei hätää ukko
  • kova nälkä, kova jano
  • en kiitos siivoo, en kiitos nälkä, en kiitos kylpyyn.....
  • mahdotonta!
  • älä viittii 
    • sunnuntaina Elpu sanoi Jekulle "älä viitti potkia minua", kun vauvan jalka osui häneen ja kaiuttimelle hän totesi "älä viitti laulaa."
  • lumiukko auttaa minua
  • mitä nyt äiti?! 
    • ensimmäisen kerran hän huikkasi tämän, kun huudahdin "eikä" muistettuani koneeseen unohtuneiden pyykkien ripustamisen.
  • sattuu oikeesti
  • tosi painava, tosi iso painava


    Ja ihan mahtavaa on, kun Elpu laulaa mukana Laura voutilaisen Pikku Myytä: Vastustaa, pahaa silmää, kiittää äitiä, PIKKUMYYY. Ja lemppari ohjelmiin kuuluu muuten Ryhmä Hau, mistä poimitaan myös vuorosanoja puheeseen ja Askarteluohjelma, sekä se pikku kakkosen askartelu jossa Vilja opettaa, että Hajbon sanaton ohjelma. Muutenkin Elpu katsoo yllättävän paljon BuuKlubbenia ja Hajboa Lasten Areenasta...


    Lisäsin vielä joitakin uusia sanoja ISONNETTUNA, tuohon kaksivuotiaan listaan. Toki sen verran puhetta tulee joka päivä lisää, etten väkisinkään voi kaikkea muistaa, varsinkin kun nyt tulee kokonaisia uusia lauseita, pelkkien sanojen lisäksi. Toisin sanoen, totean että taapero puhuu! Enkä jatka tätä listaa enää tämän jälkeen, koska siitä tulisi loputon. 


    Potta, kakka, hikka, PÖNTTÖ, PIS = pissa, pipi,  piiruaa = pieru/piirtää, HÄTÄ, OVE = ovi, PII-I = pilvi + pilli,
    tyttö, ukko, poika, vauva, äiti, iti = isi, ittä = iskä, mummi, mummu, pappa, VAAVI = vaari, SERKKU, muumi, PIKKU MYY,

    hius, suu, pää, peppu, tissi, nenä, SILMÄ, KORVA,  KOVA JANO, KOVA NÄLKÄ, nakki, VESI, vettä, LIMPPA, KANA, RAAKAA, MEHU, MAITO, kakki = karkki, tikka = tikkari, kaaka = kaakao, MAKAOONI = makaroni, IISI = riisi, PUURO, PEIKÄ = leipä, kinkku, PII-IMEHU = pillimehu hiha, takki, kengä = kenkä, KUMPPARI, LENKKARI, TOSSU, pipo, huppu = huppari, huppu, KYPÄRÄ, HANSKA, UNIHANSKA, PUKKI = sukka sukkahousut, YÖPPÄRI, HUIVI, LUISTIMET heippa, hei hei, moi moi, MOIKKA, HEI, hyi, iu, nam, nami, HERKKUA, kiitos, kiitti, hyppää pois, EI, JOO, en, ei oo, TULE, EN TULE,  vaau, KATTOO, NÄKEE, ENÄÄ, upea, tänne, apu - apua, AUTA, SAANKO, kato, tonne, ODOTTAA, IHANA suihku, uikka - uikkarit, UIMA - uimaan, KYlPYAMME, poppa, tiua = kiuas, kuuma, kylmä, pyyhe, SAUNA, HUISKU = suihku, PESE, MITTAVA = mittari, RASVA, PENTTI = venttiili

    MUN, MINUN, minuee = minulle, MULLE, meiän, anna, OMA
    RATTIKELKKA, mopo, JUNA, KÄRRYT, MENE = vene, AUTO, henga = rengas, BUSSI, ekka = rekka, PAAVO = pallo, roska, kivi, rikki, aupiee = aurinko + aurinkolasit, LEGO, tutti, kukka, IKKUNA, TYYNY, SÄNKY, PESÄPALLO,

    KEINU, KEINUU, LUISTELEMAAN, kaakuu - kaatuu, TIPPU - tippua + tipahtaa, tuuee = tuulee, heittää, ittu ja ittuua = istua, PENKKI, pomppii, ittee = itkee, IKKUPII = itkupilli, TANNII = tanssii, ODOTTAA, AUKI, KIINNI, YTÖS, ALAS,

    koija - koira, miau / KIS / = kissa, AASI, VIRTAHEPO, nannu = nalle, pupu, röhröh, POSSU, huhuu, pöllö, RAPU, bää, LAMMAS, ÖTÖKKÄ, heppa, ankka, KALA, VALAS, apina, tintu - lintu, hiiri, siili, PERHONEN, 



    *Elokuu: isosisko kävi katsomassa viikon ikäistä Jekkua, äiti ja pikkusisko pariviikkoista. Syyskuu: äiti ja isi muuttoapuna ja äidin ja isosiskon kanssa Habitareen. Lokakuu: Ristiäiset. Marraskuu: koulutusreissu äidin kanssa ja viikko Jyväskylässä isosiskon kanssa. Joulukuu: isosisko yökylässä ja jouluaaton jälkeen melkein viikko Jyväskylässä.

    **Kuvat ovat marraskuun Mummula vierailulta, mukana myös isosiskoni ja kameransa sekä isänpäivänä puoliskoni.