Se synnytys

Kun Tuhina syntyi tiesin heti yhden henkilön jolle oli ihan pakko kertoa, vaikkei mitään läheisimpiä luokkakavereita koskaan oltukaan. Miksi? No koska olen lukenut kaikista hänen synnytyksistään ja hänestä tulee kätilö ja koska en arvannut että meidän neiti haluaisi tehdä jotenkin poikkeuksellisen maailmaan saapumisen.


Itse julkaisin aiheesta 10päivää synnytyksen jälkeen, hieman pintapuolisesti, asiaa nimittäin oli puitu ulkopuolistenkin (lue toimittajien) kanssa jo sen verran paljon etten ollut varma mitä oikeasti tapahtui ja kuinka paljon enää julki tapahtumaa halusin tuoda. Oma teksti löytyy nimellä Supistuksia.
Myöhemmin tämä ystäväni pyysi julkaista tarinamme omassa blogissaan uuden juttusarjansa avauksena. Ja tietysti suostuin. Puoliskoni oli vielä enemmän innoissaan. Ja kun kirjoitin hänelle huomasin etten niin yksityiskohtaisesti ollut vielä mihinkään tätä kertonut, en edes omaan päiväkirjaan muistiin. (toisaalta päiväkirjaan kirjotin meidän vihkiäisistäkin vasta kesällä huomaten että kihlautuminenkin sieltä puuttui :D)
Meidän tarina synnytyksestä minun kertomani pohjalta erihenkilön omalla tyylillään kirjoittamana löytynyy nyt myös Äitilandiasta. Käykääs kurkistamassa :)

EDIT syyskuu 2018
Valitettavasti Äitilandiablogi on lopettanut jo muutama vuosi sitten. Mutta kiitos silti ystävälleni tästä huomioinnista!