Taapero ei mahtunut vauvakuplaan

Kun Jekku syntyi olin hetken aikaa yksin pienessä vauvakuplassani. Ensimmäiset päivät kotona keskityin hyvin myös Elpuun, mutta *jossain vaiheessa* jokin muuttui. Taaperosta tuli ärsyttävä riesa, joka ei osaa mitään, ei ymmärrä mitään ja joka tekee kaiken tahallaan - sotkee, rikkoo, meluaa. Samalla, kun taaperosta tuli ärsyttävä riiviö, äidistä tuli karjuva ääliö. 

*Tapahtui edellisessä kodissa.*

Elpu teki koko ajan kaiken väärin, vaikka ei olisi tehnyt mitään tai vaikka teki juuri sen mitä pyysin, omalla taaperomaisella tavallaan. Siinä missä vauvan itkuun reagoin iloisesti, lempeästi hymyillen, ottamalla syliin ja rauhoitellen, taaperon itkuun tiuskin ärsyyntyneenä vastaukseksi "ole hiljaa" tai jotain muuta yhtä rakentavaa.

Tiesin kyllä olevani jatkuvasti kiukkuinen ja vihainen, jos en saanut keskittyä vain vauvaan. En kuitenkaan herännyt tilanteeseen. Enkä osannut etsiä siihen syytä tai ratkaisua. Kunnes viikon tai parin jälkeen puoliskoni tokaisi kuinka ärsyttävää on kuunnella, kun huudan koko ajan Elpulle. Ja siihen perään vielä kielsi minua huutamasta.

Mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin tulla oman puolison komentamaksi ja tilanne varmaankin päätyi meidän kesken taas yhteen turhaan riitaan. Eniten siinä ärsytti tottakai se, että tiesin puoliskoni olevan oikeassa. Halusin puolustaa käytöstäni vaikka tiesin, ettei sille ole mitään oikeutettua syytä. Tajusin, että minulle oli tullut asennevamma omaa rakasta tytärtäni kohtaan.

En koskaan, ikinä, milloinkaan olisi uskonut kuinka välinpitämätön voisin olla omaa lastani kohtaan. Jos Elpulle tuli hätä samalla kun hoidin Jekkua, hän jäi yksin hätänsä kanssa. Laitoin vauvan Elpun edelle tärkeysjärjestyksessä ja jos Elpu heitteli tavaroita tai teki jotain muuta huomion hakuista, suutuin, turhauduin ja laitoin jopa itseni hänen edelleen. Jättäen taaperon kylmästi henkisesti yksin.

Pahinta ehkä on se, että "täydellisen kahden lapsen äidin" kulissit sortuivat ainoastaan kotona, vaikka kodin pitäisi olla se kaikkein turvallisin ympristö lapselle. Puistossa ja kerhossa - julkisilla paikoilla olin varmasti maailman paras äiti, mutta kotona huutava hirviö. Jälkeenpäin voin ainoastaan hävetä omaa käytöstäni. Ihme, että ollaan säästytty suuremmalta taaperon mustasukkaisuudelta, vaikka äitinä oikein annoin siihen syytä vähän aikaa.

En osannut aavistaa, että omat tunteeni esikoiseen voisivat jotenkin muuttua uuden vauvan myötä. Puoliskoni puhkaisi vauvakuplani. Sain herätyksen, jonka jälkeen päästin Elpun takaisin lähelleni. Tärkeysjärjestys palautui takaisin ennalleen: lapset - vanhemmat - koti.

Nykyään taapero pääsee halutessaan osallistumaan vauvan hoitamiseen, ulkopuoliseksi sulkemisen sijaan. Molemmat lapset mahtuvat syliin samaan aikaan. Hätätilanteessa myös silloin, kun Jekku syö. Muutoin yritän pitää kiinni vauvan ruokarauhasta.

Neljäkuukautta kahden lapsen äitinä on opettanut myös suhteuttamaan taaperon ja vauvan tarpeet toisiinsa. Esimerkiksi kuivaksi opettelevan taaperon vessahätä menee tylsyyttään hihkuvan vauvan edelle, kun taas vauvan nälkä menee kaiken edelle ja taapero saa pikaisesti jotain helppoa syötävää eism. banaanin, jos hänelle sattuu nälkä samaan aikaan ja ruoka pitää vielä tehdä.

 

 

Tärkeysjärjestyksessä on kyllä edelleen yksi ongelma. Usein koti menee äidistä huolehtimisen edelle, mutta se terveitsekkyys taitaa olla minulle ikuinen opettelun kohde.

Joskus raskausaikana mietti, kuinka rakkaus tulee riittämään uudelle lapselle, kun esikoinen on ottanut omakseen jo niin suuren paikan elämässä, että sydän pakahtuu. En olisi uskonut, että pieni ja heiveröinen vauva voisi aluksi heilauttaa esikoisen kokonaan pois paikaltaan. Varsinkin, kun aina kysyttäessä useamman lapsen vanhemmat kertovat rakkauden vain lisääntyneen lapsien myötä, ja että kaikille on paikkansa.

Ehkäpä tämän teki ne samat hormonit joiden takia tuore isä voi usein kokea itsensä ulkopuoliseksi. Onnea on mies, joka huomasi ja reagoi tilanteeseen. Tärkeintä on, että nyt (ja tästedes aina) lapsilla on heitä tasapuolisesti huomioiva äiti. Täydellinen tuskin, mutta siihen pyrkivä äiti.