Tavallinen synnytys

On tiistai-ilta. Ollaan saatu viettää kaksi päivää kahdestaan puoliskoni kanssa Jyväskylässä. Puoliskoni jää yläkertaan pelaamaan pleikkarilla, kun minä suunnistan pitkästä aikaa yksin - ilman taaperoa - suihkuun, pitkän kaavan kautta. Sen jälkeen syödään iltapalaaa ja jatketaan vielä hetki datailua - minä blogin parissa ja puoliskoni pokemonien.

Keskiyön jälkeen pihalta kuuluu auton ovien ääni. Meidän aika päättyy ja käyn kantamassa turvaistuimessaan nukkuvan Elpun omaan sänkyyn jatkamaan unia. Puoliskoni siirtyy myös tietokoneelta alakertaan, kun minä menen vielä jatkamaan kirjoitustani. Ajastan tekstin julkaisun aamu seitsemään ja menen myös alakertaan nukkumaan.
Todellisuudessa minua ei enää edes väsytä. Kunhan loikoilen puoliskoni vieressä, selaan nettiä puhelimella ja kerron puoliskolleni mistä kirjoitin. Kolmen aikaan puoliskoni ihmettelee ääneen miksi en vieläkään nuku. Mietin ihan samaa ja tiedän, että mun olisi pitänyt nukkua jo jonkin aikaa. Ajattelen yrittää nukahtaa ja painan pään tyynyyn.

"Poks"


Kuulin ja tunsin pienen poksahduksen. Nousin sittenkin vielä vessaan ja hieman hämmennyksen ja innostuksen sekaisin tuntein otin puhelimesta supistuslaskurin esille. Juttelin samalla puoliskolleni, että kohta pitää varmaan lähteä. Kuulihan sen selvästi, että pönttöön valui jotain muutakin kuin pissaa. Samalla myös supistukset alkoivat. Puoliskoni oli aluksi epäuskoinen. "Ai oikeasti, kohta pitää lähteä?"

Puoliskoni soitti sairaalaan. Puhelusta jäi taas vähän paha maku ja epävarma fiilis, mutta olin varma että nyt lähtö tuli. Kuultiin yläkerrasta askeleita ja puoliskoni kävi katsomassa kuka siellä on. Kuulin hänen puhuvan äidille: "Petralla alkoi vissiin synnytys nyt." Molemmat tulivat alakertaan, missä minä kellotin supistuksia edelleen vessassa. 


Supistuksia tuli ja meni, keskipiituudeksi tuli 80 sekuntia ja supistusväliksi kaksi minuuttia. Kellotin samalla, kun puettiin päälle ja heitin vielä laturin ja hiusharjan sairaalakassiin. Neuvolakortinkin kaivoin sieltä valmiiksi esille. Äiti halasi meidät ja jäi Elpun kanssa alakertaan nukkumaan, kun me lähdettiin kohti sairaalaa.

Heti pihalta tielle kääntyessä puoliskoni valitsi vasemman. Silloin, kun käytiin ajamassa sairaalaan, ajettiin oikean kautta. Eipä sen väliä, koska muuta liikennettä ei oikeastaan ollut. Navigaattorin laitoin päälle varmuuden vuoksi. Matkalla nappasin supistuslaskurista kuvakaappauksen ja lähetin tyttökavereille. Seuraava ongelma kohdattiin sairaalaan pihalla.


Se reitti, josta viimeksi ajettiin synnytysvastaanoton eteen, oli työmaa-aidalla katkaistu. Kierrettiin sitten toista reittiä parkkitaloon ja pienen ihmettelyn jälkeen käveltiin parkkitalolta aika pitkähkö matka synnärille. Supistukset hidastivat ja välillä pysäyttivät meidän muuten aika ripeät askeleet. Synnärin ovella soitettiin ovikelloa ja hetken kuluttua päästiin aulaan. Siinä odotettiin hetki, että päästiin vapaaseen tutkimushuoneeseen.

Kolme senttiä.


Kätilö totesi lapsiveden hieman vihertäväksi. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa käyrille. Käyrävyöt puristivat ja ahdistivat, olisin mieluummin repinyt ne irti. Samoin kuin tutkimuspedillä paikoillaan makaaminen oli inhottavaa. Kätilö vei streptonäytteen ja me jäätiin odottelemaan labrantätiä ottamaan verikoetta. Edelleen käyrillä odotellen. Kätilö tuli takaisin ja sain pukea vielä omat vaatteet. Kollareiden vyötärö puristi ikävämmin kuin käyrävyöt, nyt sain sentään liikkua. Puoliskoni mietti lähetetäänkö meidät sittenkin vielä kotiin odottelemaan.

Jossain vaiheessa sain pillimehun, jota en kuitenkaan saanut juotua. Kätilö kävi välillä tarkistamassa tilannetta synnytyssaleissa ja toisten yön aikana vastaanotolle tulleiden kutsuja. Palatessaan hän mietti kuinka kiire meillä oli saliin, vai sittenkin ensin osastolle. Puoliskoni helpotukseksi hän totesi että "juu, ette te täältä ilman vauvaa lähde."


Kuusi senttiä. 
Saliin siis heti, kun sellainen vapautuu. Sain sairaalavaatteet ja vessassa käynnin ja pienen odottelun jälkeen lähdettiin hissillä synnytyssaleja kohti. Salin käyrälaitteet oli langattomat. Ihan yhtä ahdistavia ja puristavia vyöt silti olivat, kuin tutkimushuoneessakin. Meille tuotiin vesikannu ja jumppapallo. Alakerran kätilö lähti takaisin ja synnärin kätilö kävi esittäytymässä. Sain kaikessa rauhassa keikutella pallolla.


Tuijotettiin tauluilla näkyviä numeroita, eikä edes tajuttu kysyä mikä mittasi supistuksia ja mikä näytti vauvan sykkeen. Puoliskoni kyseli oloani ja kielsi leikkimästä sankaria, muistuttaen hälytysnapin olemassa olosta. Painoin nappia, kun en enää tiennyt miten päin olisi hyvä olla. Kätilö tuli heti takaisin ja joutui arvailemaan ja sanoittamaan mulle mun oloa. Itse en oikein osannut sanoa mitään. Enkä tiennyt miten päin olisin.

"Ponnistuttaako? Tuntuuko painetta?" Kyllä, vähän molempia. Kiipesin sängylle tarkastettavaksi ja kiemurtelin supistusten mukana. Kohdunkaulaa oli vielä jäljellä. "Haluisitko jotain helpotusta? Vielä ehtii." Kiemurtelin vastaukseksi joo ja gynekologi oli piikin kanssa paikalla samassa, kun kätilö laittoi puhelimen taskuun. Piikissä oli järjettömän kokoinen asetin. Toivoin etten olisi nähnyt sitä. Hetken aikaa mietin jo sen perumista. Laiton aikana olisi tehnyt mieli perua uudelleen. Valmis - gyne poistui.

Kahdeksan senttiä. 
Pian oven sulkeuduttua gynen perässä kätilö antoi luvan kokeilla ponnistamista heti seuraavasta supistuksesta. "Hitaasti ja varovasti." Roikuin sängyn laidoissa ja vedin itseäni ylöspäin tuhlaten supistuksia pakenemalla niitä ja kätilöä. Kätilön sanoessa "älä karkaa" ja muutenkin kokoajan ohjeistaessa aloin vasta tajuta miten ponnistaminen oikeasti toimii.

Muutama yritys oikeaan suuntaan ja homma alkoi sujua. Puoliskoni vuoroin seisoi ja istui sängyn vieressä välillä puristaen mua kädestä. Vihdoin pitkän ja tuskaisen rutistuksen jälkeen kätilö kertoi pään olevan nyt ulkona. Siihen minä totesin epäuskoisena "ai oliko se vasta pelkkä pää."


Kätilö pyysi puoliskoani painamaan hälytyskelloa ja huoneeseen tuli ilmeisestikin lääkäri. Vähän tahdonvoimaa lisää, seuraavasta supistuksesta samanlainen pitkän pitkä rutistus, joka jatkui vaikka supistus loppuikin ja vihdoin kätilö sanoi "katsos tänne". Kokonainen pieni limainen vauva sai pipon päähänsä ja pääsi heti mun rinnalle.
paino 3862g pituus 51cm 

päänympärys cm 35cm
Vauvan mittausten jälkeen myös puoliskoni sai sairaalapaidan ja vauvan syliinsä ihokontaktiin. Minä pääsin suihkuun ja istuin kuuman veden alla niin pitkään kuin vain kehtasin. Suihkun jälkeen mua paleli ja tärisin ihan huolella. Mulle on edelleen mysteeri miksi pyysin saada aamupala kaakaoni kylmänä. 
Osastolle pääsin pyörätuolin kyydissä. Puoliskoni viipyi tunnin meidän kanssa ja lähti kotiin, tai siis meille, nukkumaan. Iltapäivällä hän tuli käymään uudestaan ja isovanhempien vierailuaikana mummu ja vaari tulivat Elpun kanssa. Raukkaparka tuntui ihan vierastavan mua, kun ei oltu kolmeen päivään nähty ja sitten nähtiin sairaalassa. Toisena päivänä puoliskoni tuli Elpun kanssa lounaan jälkeen ja mummu yksin taas illasta ja puoliskoni Elpun kanssa vielä sanomaan meille hyvät yöt.


Puoliskoni tuli hakemaan meitä kun vauva oli kahden vuorokauden ikäinen. Kotiin lähtötarkastuksenjälkeen sain äitiyskorttini takaisin ja sen mukana lääkärinlausunnon kotiin sekä neuvolaan vietäväksi ja synnytyskertomuksen. 

Rv 41 + 5

Tuloaika (synnytyssaliin): 0540 

Syy: supistukset ja lapsivedenmeno  Säännölliset supistukset: 0310  Lapsivedenmeno: 0310  Ponnistusvaihe: 0620  Syntymäaika: 0637 Lapsivedenmenosta: 3h 27min
"Nopeasti edennyt synnytys, PCB:stä ei juuri kerennyt olla apua.

Muutamalla supistuksella syntyi reipas poikavauva."



Mitä siihen ongelmalliseen maksusitoumukseen tulee - kukaan ei maininnut siitä sanallakaan. Synnytysvastaanoton- ja synnytyssalinkätilöiden kanssa juteltii (lue puoliskoni jutteli) sen verran, että he tiesivät koko tarinan edellisesti matkasynnytyksestä pitkäksi venyneeseen mummula vierailuun. Ensimmäinen kätilö osastolla kysyi, kun aika myöhäisillä viikoilla ollaan reissuun uskallettu ja kotiutuspaperit tehnyt kätilö kysyi suuresti ihmetellen "Ai ootko oikeesti jostain Kymenlaaksosta!"