Voiko ateistin ja uskovaisen parisuhde toimia?

Otsikon kysymys esitettiin eräässä nettikeslustelussa jo aika kauan sitten. Päätin jättää osallistumatta keskusteluun, mutta kysymys ja sen kommentit jäivät mieleen.

Wikipedia antaa ateistille aika monta eriastetta, joten kuvailisin puoliskoani ehkä enemmänkin laiskaksi tapakristityksi. Hän on käynyt rippukoulun ja maksaa kirkollisveronsa.

Hänelle oli tärkeää, että lapsillamme on oikeat EvankelisLuterilaisen kirkon ristiäiset ja viralliset kummit. Mutta siihen se sitten jääkin. Edes joululaulajaisiin tai kirkkomuskarin esitykseen en ole häntä saanut mukaan.

Itse taas olen syntynyt perheeseen, jossa vanhempieni avioliitto on sinetöity Temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Olen saanut uskoni niin sanotusti äidinmaidossa ja meillä kotona luettiin pyhätkirjoitukset aamuisin, pidettiin perheenä yhteiset ilta-, aamu-, ja ruokaruokoukset ja kävimme kirkossa joka sunnuntai.

Ja niin minä olen aina asuinkaupungista riippumatta osallistunut kaikkeen kirkon nuorten toimintaan ja käynyt kirkossa joka sunnuntai, myös nykyään omien lasten kanssa. Kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon.

Siispä muokataan otsikkoa hieman: Voiko Myöhempien Aikojen Pyhän ja tapakristityn avioliitto toimia?

Ja vastaan heti lyhyesti ja ytimekkäästi: tottakai voi.

En väitä, että meidän avioliitto olisi yhtään sen helpompi tai vaikeampi kuin kenenkään muunkaan.

On aivan sama menevätkö henkilöt naimisiin erimaalaisen tai eriuskoisen ihmisen kanssa, koska pienoinen kulttuurisokki on taattu joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun aletaan ensimmäistä kertaa koristelemaan yhdessä joulukuusta tai juhlimaan syntymäpäiviä.

Jokainen perhe on erilainen omine tapoineen ja perinteineen, eri maiden kulttuurit ja eri uskonnot voivat toki olla este, jos niiden antaa olla. Mutta ne voivat myös olla rikkaus, lisä mauste.

Kaikki on kiinni siitä minkälaisen henkilön puolisokseen valitsee. Suhde tai liitto on varmasti aika tuhoon tuomittu, jos molemmat yrittävät vain muuttaa toisiaan, ja jos kumpikaan ei ole valmis antamaan periksi missään.

Me sovimme jo ennen kuin oltiin edes kihloissa, että lasten asioista ei koskaan tapella. Kyllä minä kysyin, kelpaisiko jos minä askartelen kummeille todistukset, mutta se ei puoliskoni mielestä ole yhtään sama asia, joten meidän lapsilla on ollut virallisinä nimijuhlina ristiäiset.

Molemmat lapset saivat myös nimenantosiunauksen sakramenttikokouksessa, kuten meillä on tapana. Jekun ristiäisissä meillä oli amerikkalainen pappi ja hän oli varsin hämmentynyt kuullessaan mihin kirkkoon minä kuulun ja silti meidän lapset on kastettu luterilaisiksi. Hän oli myös hämmentynyt miten me ylipäätään ollaan naimisissa

Viisaudensana kieltää alkoholin, tupakan ja muut riippuvuutta aiheuttavat aineet. Nuorena olin todella jyrkkä, ettei minun kodissani ole alkoholia. Esimerkiksi opistolla en alkuun päästänyt ketään muita kuin kämppikseni juomineen huoneeseemme ja Rovaniemellä meinasin jättää luokkakavereiden mäyräkoiran rappuun, kun he tulivat viettämään syntymäpäiviäni ja tupareita. Nykyään meidän jääkaapista saattaa silloin tällöin löytyä olut pullo tai pari.

Tässä kuuden ja puolen vuoden seurustelun (joista 5v naimisissa) aikana olen oppinut, ettei puoliskoni alkoholinkäyttö ole ongelma. Paitsi siinä määrin, ettei me olla koskaan käyty tanssimassa, koska puoliskoni ei halua olla päihtynyt seurassani ja koska hän on suomalainen mies, hän ilmeisesti tanssii vain päissään. :D

Yhtä puoliskoni tapaa vihaan. Kiroilua. Ja sitäkin vain siksi, että puhetyyli ja murteet tarttuvat minulle tosi helposti ja samoin käy kiroilullekin. Minun pitää ihan tietoisesti plokata kirosanat mielestäni. Tähän kun lisätään se, että olen myös hieman herkkä kiehahtamaan ja silloin lähtee ärräpäät lentämään aivan liian helposti.

Jos meillä olisi koti, jossa kukaan ei koskaan kiroilisi, olisi varmasti helpompi hillitä kieltään myös vihaisena. Kirosanat tarttuvat luvattoman helposti, ja ärsyttävämmin kuin murre.

Mutta jos nyt palataan vielä siihen alkuperäiseen kysymykseen, voiko eri taustoisten ihmisten parisuhde toimia, niin vastasinkin jo että voi. Kaikillahan meillä on jo ihan eritaustat pelkästään sillä, että puoliso on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa erilaisessa kodissa kuin sinä.

Jokainen parisuhde vaatii työtä ja aikaa. Enkä tarkoita aikaa kauanko parisuhdetta on takana, vaan sitä parisuhdeaikaa. Kun vaan ollaan läsnä ja jutellaan kahdestaan. Jos molemmat haluavat rakastaa toisiaan nyt ja aina, niin yleensä silloin halutaan myös pitää parhainta huolta siitä puolisosta ja silloin parisuhde toimii.

Keskustelussa oli vastauksia sekä puolesta perusteluineen että todella vahvoja "ei toimi" kannanottoja. Mutta ei se avioliitto aina kestä, eikä parisuhde aina toimi edes kahden saman maalaisen tai saman uskoisen kanssa.

Miksi ateistin ja uskovaisen parisuhde ei voisi toimia, jos molemmat vain haluat kunnioittaa ja rakastaa toisiaan ja myös niitä uskontoon liittyviä eriäviä mielipiteitä?

"On rikkaus ymmärtää, että avioliitossa kumpikin saa enemmän ANTAMALLA toiselle enemmän.  Epäitsekkyyden ja toisen palvelemisen kautta saa itsekin enemmän- ja  ennen kaikkea tuntee olonsa paremmaksi." 

"Kun avioliitto ymmärretään oikein, se toimii kuin ankkurina elämässä ja siihen voi luottaa elämän myrskyissä."

"Kohdatessanne kaikkia noita [iloja ja haasteitakin], teistä tuntuu vielä paremmalta, kun saatte kohdata ne parhaan ystävänne kanssa. Edellyttäen että olette keskenänne parhaat ystävykset. Resepti siihen on se, että olette paljon yhdessä ja harrastatte yhdessä. Voitte ikään kuin kasvaa vielä lähemmäs yhteen. Olette löytäneet toisenne nuorina ja voitte hakea kaikki teitä yhdistvät tärkeät muistot elämäänne yhdessä."

Lainaukset meidän vihkipuheesta.