Hello, it's me!

Ajattelin nyt ihan alkuun kertoa, että kuka täällä oikein kirjoittelee. Eli moi vaan kaikille, jotka tätä tekstiä eksyy lukemaan. Minä olen Sanna ja elämää on takana neljännesvuosisadan verran. Se oli pienen kriisin ja itsetutkiskelun paikka, sillä tähän ikään mennessä minun piti olla saavuttanut vähän sitä, tätä ja tuota - siis ihan kaikki aina hyvästä koulutuksesta, avioliitosta, lapsista, asuntolainasta ja omasta kodista lähtien. Näistä kohdista en ole päässyt yliviivaamaan sitä ensimmäistäkään, mutta kuten kaikki aina sanoo, olen vielä nuori ja minulla on aikaa, joten parempi olla ottamatta siitä mitään stressiä.

Saa nähdä, mihin tämä polku lopulta johtaa. Tervetuloa kuitenkin mukaan seuraamaan ihan tavallista arkipäiväistä elämää, käsityö- ja valokuvaamisharrastusta ja ihan varmasti kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Uskoisin useimpien aiheiden pysyvän mukavan keveänä, mutta tarkoituksenani on myös kertoa avoimesti elämästä mielenterveysongelmien (keskivaikea masennus ja vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko) kanssa ja olla näin mukana hälventämässä niihin liittyviä ennakkoluuloja.

Päivän biisi: Brian Fallon - A Wonderful Life