11 YHTEISTÄ ULKOMAANMATKAA: MISSÄ KAIKKIALLA OLLAAN REISSATTU YHDESSÄ?

Reissusta ollaan kotiuduttu ja viimeiset pari päivää ovat menneet tiiviisti matkalaukkuja purkaessa ja tietysti myös töissä. Tänään alan käymään kuvia ja videoita läpi, joten ensimmäisiä matkajuttuja pääsette lukemaan jo ensi viikolla. Mulla on taas niin paljon kerrottavaa ja näytettävää, etten tiedä mistä aloittaa! 

Meillä tulee Niklaksen kanssa talvella 10 vuotta siitä, kun alettiin seurustelemaan ja elokuun alussa tuli kaksi vuotta siitä, kun menimme kihloihin. Kihlautuminenhan tapahtui yhdellä ulkomaanmatkoistamme, joten ajattelin että olisi kiva muistella missä kaikkialla sitä ollaan reissattu yhdessä ja mitä näillä matkoilla on tapahtunut. Monta erilaista kohdetta on nähty ja luvassa on vielä monia yhteisiä matkoja.

2010 Turkki, Alanya

Ensimmäinen ulkomaanmatka toteutettiin heti keväällä 2010, kun oltiin oltu reilu vuosi yhdessä. Ajatelkaa - mä olin silloin 15 ja Niklas täyttänyt juuri 18. Muistaakseni silloin täytyi allekirjoittaa joku lappu, jossa Niklas merkittiin huoltajakseni haha :D Matkakohteeksi valikoitui Turkin Alanya, johon saatiin edulliset matkat. Tämä matka tullaan varmasti muistamaan ikuisesti, koska olihan se meidän ensimmäinen yhteinen matkamme. Loppulomasta sairastuin pahaan vatsapöpöön, joten vietin viimeiset kaksi päivää osittain tiputuksessa ja osittain hotellihuoneen pöntöllä. Kiva lopetus reissulle..

2011 Kanariansaaret, Teneriffa

2011 syyslomalla lähdettiin yhdessä perheeni ja Niklaksen kanssa Kanariansaarille ja tarkemmin ottaen Teneriffan Los Christianokseen. Viikko vierähti nopeasti ja täällä meillä oli upea kaksikerroksinen hotellihuone, josta oli sairaan hienot näkymät alas merelle ja kaupunkiin. Yhtenä päivänä vuokrattiin auto ja käytiin katsomassa Teiden tulivuorta. Muuten makoiltiin altaalla tai rannalla, kierreltiin kaupungilla ja käytiin me yhtenä päivänä myös vesipuistossa hulluttelemassa. Vesipuistot on niin kivoja!!  Mulla on vähän (paljon) jopa ikävä perhereissuja <3

2012 Kreeta, Analipsi

Seuraavaa reissua odotettiin reilu vuosi, vaikka muistaakseni kävin äitini kanssa Rodoksella tässä välissä. Löydettiin reilu 200 eurolla viikon pakettimatka elokuun lopulla Kreetan Analipsiin, joka oli yksi hauskimmista reissuistamme. Hotellimme oli pelkistetty, mutta oli siinä uima-allas ja 20 metrin päässä kimalsi kaunis Välimeri. Analipsi oli mukavan pieni kylä (puolet matkakohteistamme ovat pieniä kyliä haha), josta oli kuitenkin kävelymatka Hersonnikseen sekä lyhyt bussi matka Iraklioniin. Paljon altaalla makoilua ja auringonottoa, veneretkeä ja vähän myös shoppailua.

2013-2014 Thaimaa, Phuket

Ensimmäisen kaukomatkan suunnittelu alkoi tulla mahdolliseksi, kun molemmat olivat työelämässä. Muistan, että ostin meille yhtenä lauantaiaamuna ehkä kello 8 maissa matkat, koska ne olivat niin halvat silloin. Kaksi viikkoa Phuketissa, Cape Panwassa 1024 euroa vuoden vaihteessa. Kahdessa viikossa kerkesi tekemään ja näkemään sekä oikeasti laittamaan aivot narikkaan. Snorklailua ja uimista, veneretkiä lähisaarelle, vähän jopa bilettämistä, älyttömän hyvää ruokaa (joka kuitenkin alkoi kyllästyttää viikon jälkeen heh..), skootterin vuokrausta ja sillä ajamista, piknikkejä.. Tuolloin oltiin vielä tyhmiä ja nuoria ja eksyttiin eläintarhaan, joka on jättänyt suuret traumat. Eläintarhoihin en enää suostu menemään, kun näki huumattuja, surullisia ja huonosti huolehdittuja eläimiä. Muuten kyllä niin ihana loma, että eiköhän uusi Thaimaan reissu ole jossain vaiheessa taas tiedossa. 

2014 Kanada, Toronto & Hamilton

Vuoden sisään tehtiin peräti kolme matkaa, joista viimeinen olikin vähän erilainen. Lähdettiin kesän lopulla kolmeksi viikoksi Kanadaan Niklaksen sukulaisten luo. Pitkään mietittiin muutamien matkakohteiden väliltä, mutta oon aina kiitollinen siitä, että päädyttiin Torontoon.. Tämä loma oli hyvinkin erilainen, koska ei asuttu hotellissa ja ruoat tehtiin pääosin itse. Välillä tietysti käytiin myös ulkona syömässä. Alkulomasta oli vähän viileämmät kelit, mutta nopeasti lämpötila kohosi hellelukemiin. Käytiin varmaan yhdessä maailman isoimmassa huvipuistossa, grillattiin, shoppailtiin niin Toronton keskustassa, ostoskeskuksissa kuin yhdessä Outlet kylässäkin, käytiin kerran jopa baarissa, josta Niklas heitettiin pihalle.. Myös Niagaran putoukset tuli nähtyä ja olihan ne upeat! Paljon hyviä muistoja.. <3

2015 Turkki, Marmaris

Meillä oli reilu vuoden tauko matkustelusta, jonka jälkeen oli pakko päästä reissuun. Tällä kertaa pikkuveljeni lähti mun ja Niklaksen mukaan ja suunnattiin Turkin Marmarikseen. Ainoa sopiva ajankohta oli syysloma, jolloin matkatarjonta ei ollut kovinkaan hääppöinen meidän budjetillemme sopivaksi. Valitettavasti myös muualla Euroopassa sattui olemaan normaalia huonommat kelit, joten viikon aikana saatiin nauttia auringosta vain muutama päivä. Matka ei ollut mikään superhalpa, koska oli tosiaan syysloma. Kokeiltiin myös ensimmäistä kertaa all inclusivea, joka todettiin aika tylsäksi vaihtoehdoksi. Vaikka loma oli kuitenkin mukava, tuli Turkin osalta semmoinen fiilis, ettei enää uudestaan.. Maailmassa on niin paljon hienompia ja kiehtovampia kohteita!

2016 Kroatia, Hvar & Split

Vuosi taas vierähti ja lähdimme elokuun alussa ennen yliopisto-opiskelujen alkamista Kroatiaan. Olimme haaveilleet Kroatiasta jo parin vuoden ajan, joten matka varattiin peräti puoli vuotta aiemmin. Lensimme ensin Splittiin, josta menimme laivalla vajaa viikoksi Hvarin saarelle. Loppulomasta vietettiin 3 vai 4 yötä Splitissä ennen kuin palasimme takaisin kotiin. Matka oli heittämällä ikimuistoisin ja mahtavin, sillä rakastuimme Kroatiaan. Ehkä myös sillä on vaikutusta, että ensimmäisenä iltana Niklas päätti kosia, joten aika rakkauskuplassa mentiin se 10 päivää .. <3 Kroatiaan on ehdottomasti palattava uudelleen!

2017 Latvia, Riika

Kaupunkilomailut ovat jääneet aika minimiin ja miettiessäni Niklakselle syntymäpäivälahjaa, sain syyn lähteä ulkomaille. Ostin meille muutaman päivän matkan Latviaan Riikaan huhtikuulle. Tuolloin kevät ei ollut vielä kovinkaan pitkällä, joten näin jälkeenpäin olisin siirtänyt matkaa edes muutamalla viikolla myöhemmäksi. Meinasin nimittäin iltaisin paleltua kuoliaaksi, koska en ollut pakannut tarpeeksi lämmintä vaatetta mukaan. Muutaman päivän reissu oli juuri sopivan mittainen tuollaiselle kaupunkilomalle, jossa lähinnä kierrellään kaupunkia, shoppaillaan, juodaan ja syödään sekä levätään.. :)

2017 Kreeta, Kato Stalos/Hania

Kreeta kutsui meitä taas vuosi sitten elokuussa, koska bongasimme edulliset lennot sinne muutamaa päivää ennen lähtöä. Hauskinta tässä reissussa oli se, että paras ystäväni oli samaan aikaan siellä toisen kaverinsa kanssa (ja vielä samalla lennolla) ja Niklaksen veli lähti extemporena pidennetylle viikonloppureissulle meidän kanssa. Vähän erilainen reissu siis tämäkin! Kreeta on aina mukava ja helppo kohde, jos kaipaa hyvää ruokaa, ihania ihmisiä, rannalla löhöilyä ja lämpöä! Ehdottomasti mieleenpainuvinta oli autonvuokraus Niklaksen ja tyttöjen kanssa. Ajeltiin rannikkoa pitkiä ja eksyttiin myös vuorille, jossa meidän rämänen auto meinasi hyytyä. Kyllä vähän jännitti, että päästäänkö sillä kotiin asti, kun varoitusvalot syttyivät palamaan jossain vuoren huipulla :D

2017 Meksiko, Tulum, Playa De Carmen ja Puerto Morelos

Tuntuu, että olen jokaisen reissun kohdalla sanonut matkan olleen ikimuistoinen, mutta kyllä tämä Meksikonkin matka oli aika mieleenpainuva. Lyhyesti, kuinka päädyimme Meksikoon: Niklas voitti edellistalvena Amarillon wingsien syöntikilpailun, ja sai palkinnoksi 1500 euron matkalahjakortin. Monta kuukautta mietittiin, että mihin kaukokohteeseen haluttaisiin lähteä. Karibianmeri ja Meksiko vetivät puoleensa, joten lahjakortilla kustannettiin lennot ja loput kulut sitten maksettiin omasta pussista. Reilu kahden viikon matkan aikana vaihdoimme kolme kertaa paikkaa, joten näimme vähän eri alueita. Jokainen niistä oli aika erilainen, mutta Tulum & Puerto Morelos ehdottomasti mielenkiintoisimmat. Meksikolainen ruoka oli vaihtelevaa, mutta luonto ja kulttuuri upeaa. Ja se meri - VAU!

2018 Montenegro, Sveti Stefan & Becici

Viimeisimpänä reissuna Montenegro, jossa olimme nyt elokuun lopulla viikon ajan. Matka varattiin ennen kesää, joten tätä odotettiin taas monta kuukautta. Sveti Stefan oli ehdottomasti enemmän mieleeni, mutta tästä matkasta tulen jakamaan vielä paljon kuvia ja videoita.

Pakko kyllä todeta, että oon mielettömän onnellinen ja kiitollinen kaikista näistä reissuista. Näitä muistellaan taatusti vielä kiikkustuolissakin :)