4.8.2016 THE DAY I WILL ALWAYS REMEMBER

Meidän Kroatian matka oli ikimuistoinen monellakin eri tapaa. Uusi matkakohde molemmille, palkinto kevään aherruksesta ja koulupaikan saannista. Kuinka kiitollisia voidaankaan olla siitä, että päästään samaan kaupunkiin opiskelemaan eikä meidän tarvitse muuttaa erilleen?! Meillä on kuitenkin yhteiseloa takana virallisen epävirallisesti 6-7-vuotta. Elämä olisi muuttunut monellakin tavalla, jos edessä olisi ollut kaukosuhde. Nyt ei kuitenkaan tarvitse sitä enää murehtia, sillä kaikki järjestyi. Ihan niin kuin olin toivonut.

4.8. lähdettiin matkalle ja tuota iltaa en unohda ikinä. Niklas yllätti mut totaalisesti, kun olimme katselemassa upeaa auringolaskua ja taivaan värjäytymistä vaaleanpunaiseksi. Näköpiirissä ei ollut ketään muita kuin me ja sitten se tapahtui. Niklas kosi mua. <3

Meidän lähes kahdeksan vuotiseen yhdessäoloon on mahtunut paljon. Onhan se lähes kolmas osa mun elämästä. Murkkuikäisistä ollaan molemmat kasvettu ja aikuistuttu. Mä muistan kaikki meidän hyvät ja huonot hetkemme. Sen, kun Niklas sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa mua. Tai sen, kun olin ensimmäisiä kertoja Niklaksella yötä ja jännitti niin pirusti. Muistan lähes kaikki ne kerrat, kun ollaan yhdessä itketty ja naurettu. Tai jos mä olen itkenyt, Niklas on ollut tukena ja turvana. Välillä kummankaan ei ole tarvinnut sanoa sanaakaan. Riittää, kun toinen on halannut ja pitänyt sua hyvänä. Kehunut sua huonoina hetkinä ja koittanut piristää parhaansa mukaan. Mä rakastan meidän parisuhteessa sitä, että hullutellaan ja paljon. Ja se on yksi parhaista asioista, mitä tiedän. Toiset saattaa pitää meitä omituisina, mutta uskon vahvasti siihen, että se on syy minkä takia ollaan edelleen niin rakastuneita toisiimme.

Keräsin tähän vielä 8 muistoa meidän yhteisiltä vuosilta, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen: 

❤️ Olin menossa Niklakselle toista kertaa ja hän oli päättänyt näyttää mulle ruoanlaittotaitonsa. Kerkesin mennä keittiöön moikkaamaan ja samalla hetkellä Niklas pudotti uunissa olleen ruoan lattialle ja vuoka meni tietysti rikki. En muista, mitä sitten syötiin. Luultavasti käytiin hakemassa Siwasta roiskeläpät :'D

❤️ Niklas sanoi alusta lähtien, ettei ollut mikään eläinten ylin ystävä. Mutta kas kummaa, nykyään se jopa rakastaa koiria ja haluaisikin joskus Zazulle isomman koirakamun. Meidän pieni perhe on tällä hetkellä täydellinen just näin. <3

❤️ Muistan kaikki ne kerrat, kun ollaan Niklaksen kanssa rakenneltu majoja ja nukuttu niissä. Kyllä, teemme majoja lakanoista ja patjoista. Onneksi tuo toinenkin osapuoli on yhtä hömelö.

❤️ Kaikki yhteiset matkat yhdessä. Ulkomaanmatkoja meille on kertynyt jo seitsämän enkä malta odottaa, mihin kaikkialle tullaan vielä tulevaisuudessa matkustamaan. Yksi ikimuistoisimmista reissuista oli ensimmäinen yhteinen lomamatka Turkin Alanyaan. Mä taisin olla 15 ja Niklas 17. :D

❤️ Halusin ehdottomasti yhtenä kesänä telttailemaan. Niklas saa todella helposti ihottumaa luonnossa olemisesta, mutta suostui kuitenkin mun ehdotukseen. Soudettiin mökillä lähimmäiseen saareen, pistettiin nuotio ja teltta pystyyn. Uitiin auringonlaskussa ja nukuttiin (heikonlaisesti). Eipä olla sen jälkeen telttailtu eli yli 6 vuoteen..

❤️ Tanssittiin wanhat vuonna 2012 ja toi päivä oli ihan kiva. Parhaiten mulla jäi kuitenkin mieleen me parina. Kun kummallakaan ei ollut välillä mitään hajua, mistä tanssista oli kyse. Voi sitä naurun määrää, kun näin videopätkän meistä. En tiiä, kumpi vei kumpaa ja mihinkä suuntaan :D Mekon helmakin pääsi repeytymään...

❤️ Ensimmäisenä yhteisenä talvena halusin viedä Niklaksen kokeilemaan laskettelua. Vuokrattiin sille sukset ja mentiin lasten rinteeseen harjoittelemaan. Vedet silmissä tuli (ja tulee edelleen valokuvaa katsellessa) naurettua ton toisen spaghettijaloille ja huonolle tasapainolle. Sori rakas, ehkä jääkiekko on edelleen se sun laji. :D

❤️ Ja kuten aiemmin tuli jo todettua. Muistan ja ikävöin aina yksin ollessani sitä tunnetta, kun toinen tulee rutistamaan sua, kutittaa sua tai kertoo, kuinka paljon rakastaa sua. Rakastan sitä, kun juostaan kolmestaan ympäri asuntoa kilpaa. Rakastan sitä, että saadaan molemmat olla juuri sellaisia kuin olemme toistemme seurassa. Kummankaan ei tarvitse esittää ketään muuta. 

Rakastan sua Niklas <3