5 KUVAA

- Viikko sitten perjantaina otettu kuva, jolloin olin fiiliksissäni Tampereelle lähdöstä. Aika menee kamalaa vauhtia! Tänä viikonloppuna on kuitenkin myöskin tiedossa kivoja asioita, kuten Cheekin keikka! En ole aiemmin ollut katsomassa kuin Antti Tuiskua, ja siitäkin on jo yli 5 vuotta..

- Pusu-ukko <3 Zazulla on vajaa parin kuukauden kuluttua 4-vuotis syntymäpäivät. APUA. Tuntuu kuin se olisi edelleen pieni pallero..

- Haluaisin lukea enemmän kirjoja, mutten edes oikein tarkalleen tiedä minkälaisia saati kenen kirjailijan teoksia kannattaisi lukea. :D Bongasin tämän Jutan voima kirjan jostakin ja varasin sen kirjastosta. Kuukauden verran jouduin odottamaan, mutta kun sain sen vihdoin luettavaksi, ei siinä mennyt edes vuorokautta. Vaikka kirjan sisältö oli aika peruskauraa, tykkäsin tästä kovasti. Laittoi joitakin asioita miettimään.. Plussaa kauniista kuvista sekä ihanista mietelauseista, joita kirja on pullollaan <3

- Parvekkeen oven eteen löytyi matto pari viikkoa sitten alennuksesta. Eihän sekään ollut ostoslistalla kuin vuoden vai kaksi.. :'D

Mukavaa viikonloppua kaikille!