8 KUVAA VIIKONLOPULTA

Viikonloppu oli oikein rentouttava ja ihana. Siihen sisältyi mm. pitkiä yönia, leffoja toisensa perään, ulkoilua kirpsakassa säässä, auringonpaisteen ja luonnon ihailua, pussailua, hyvää ruokaa sekä 50-vuotis syntymäpäivien juhlintaa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

 

En edes muista milloin viimeksi olisimme tehneet ruoaksi perinteistä makaroonilaatikkoa. Niklas ei ole sen suuri ystävä, joten aina silloin tällöin ehdottaessani tätä, olen saanut kummaksuvia katseita.. Tällä kertaa mun himo vei voiton ja tein sitä pienen kulhollisen. Hyvin näytti maistuvan :D

 

 

Zazu rakkaasta ei olekaan näkynyt vähään aikaan kamalasti kuvia. Pieni on ollut talvesta innoissaan ja juoksentelee lumen perässä vimmatusti. Lenkit saisivat varmaan jäädä, jos joku vain heittelisi sen ajan lunta toisen päälle.. Hehheh, ylivoimaisesti talven paras juttu!

 

 

Mainitsinkin alussa, että viikonloppuun kuului runsaasti hyvää ruokaa. Perjantaina teimme herkullisia kanahampurilaisia. Välillä on kiva kokeilla uusia, vähän erilaisia täytteitä. Niklaksen tekemän etikkaiset punasipulit ovat mm. niiiin hyviä!

 

 

Jälkiruuaksi söimme puolestaan appelsiinilettuja lakkasiirapin kanssa. Jos siis kaipaatte vähän uutta tvistiä lettuihin niin lisätkää taikinaan appelsiinin kuorta ja pieniä palasia itse hedelmästä.

 

 

Tarvitseeko tähän kuvaan lisätä mitään? Kaunista.

 

 

Tässä vielä yksi alelöytö. Löysimme vihdoin ja viimein kivan valaisimen olohuoneeseemme. Tämä oli lisäksi erinomaisessa alennuksessa, sillä ovh. oli 200 euroa & nyt pulitimme siitä 80 euroa. 

 

 

Tällä viikolla olen vähän päässyt 'jyvälle' olotilastani ja ajatuksistani. Olenkin kovasti pohtinut tavoitteitani ja toiveitani mm. tälle vuodelle. Aloitin sen katsastamalla jälleen opiskelutarjontaa ja miettimällä tulevaa hakua, joka koittaakin noin parin kuukauden kuluttua. Haen edelleen luokanopettajaksi, mutta tällä kertaa varalle on laitettava muutama muukin vaihtoehto. Näistä kuitenkin myöhemmin lisää.

Mukavaa maanantaita! :)