AMANDAB -COLLECTION MYYMÄLÄ SAVONLINNASSA

Kauniit esineet ovat aina ihastuttaneet minua ja ihmettelenkin usein, miksei miehet ymmärrä niiden päälle.. :'D Aina saa vaan kuulla "lisää rojuja vaikeuttamaan pölyjen pyyhintää" tai "herranjestas, minkä hintainen". En minäkään halua ostaa turhaa krääsää ja olenkin koittanut päästä eroon kaikesta ylimääräisestä. Ja hei, kyllä minäkin näen, minkä verran tuote maksaa haha!

Luin viime viikolla sattumalta yhdestä blogista, että hän oli käynyt Savonlinnan AmandaB:n tehtaanmyymälässä. Olin vähän skeptinen enkä meinannut uskoa, että täällä muka olisi mitään sellaista. En ainakaan ollut koskaan kuullut moisesta. Tarkastin asian netistä ja löysin jopa osoitteen! Tänään sitten vapaapäivän kunniaksi ilmoitin Niklakselle, että teemme lyhyen aamulenkin sinne. Tuulessa ja tuiskussa tarvottiin menemään 7 kilometriä, mutta kyllä se oli sen arvoista! :D

Liikehän on vähän erikoisessa paikassa (eli syrjässä), mutta sisältä upea ja kodikas. Täynnä kaikkea ihanaa ja kaunista, jota ihailtiinkin sitten reilu puolen tunnin verran heh.. Koirat olivat myös tervetulleita, joten poikien ei tarvinnut ulkona väristä kylmästä..

Hopeaa, kultaista, punoskoreja, kauniita tuikkukuppeja, pehmeitä torkkupeittoja ja tyynyjä, joulukuusenkoristeita ja kransseja.. Kaikkea kaunista jouluiseen kotiin ♡ Mukaan lähti muutama pieni asia, kuten:

Rakkaalle sukulaiselle pieni joululahja. 

Valkoinen kori, joka toimii tällä hetkellä korttien säilyttäjänä keittiössä.. 

Sekä niiin kaunis valkoinen tuikkukuppi. ❄️

Jos liikutte joskus täälläpäin, niin käykää ihmeessä tutustumassa AmandaB:n myymälään! :)