ARVATKAA MITÄ!?

..Meillä on asunto Joensuusta!! Olo on nyt ihan tajuttoman helpottunut, sillä muutto on pyörinyt mielessä enemmän ja vähemmän viimeisen puolen vuoden ajan. Nykyistä kotia ei ole tehnyt enää mieli laittaa pitkään aikaan, vaan olen pitänyt järkevämpänä ostaa tiettyjä asioita sitten vasta Joensuuhun. Ei yhtään enää malttaisi olla Savonlinnassa, mutta nyt kun muuttopäivä on aikalailla varmistunut, niin alkaa vähän jopa jännittää. Onneksi muutetaan yhdessä haha :D

Kerettiin tosiaan käydä katsomassa yhtä yksityistä vuokra-asuntoa vaja pari viikkoa sitten. Kyseinen asunto on ihan ok ja sijainniltaan hyvä, mutta muutama pieni asia sai mut epäröimään. Halusin odottaa Joensuun opiskelija-asuntojen tarjouksia, sillä onhan niissä huomattavasti edullisempia vuokria kuin yksityisten pyytämät. Oltiin merkattu Elliille (eli tämä opiskelija-asuntosäätiö), että oltaisiin valmiita muuttamaan 1.5., sillä meillä on koulua vielä huhtikuun puoleen väliin saakka. Noh.. Perjantaina aamusta sähköpostiin pamahti asuntotarjous, joka vähän yllätti, sillä usein asuntoa tarjotaan vasta noin kuukausi ennen muuttopäivää. Kuten arvata saattaa, tämä asunto olisi vapaa meille 1.4. Meinasi itku tulla, kun asunto kuulosti hyvältä ja vuokra oli enemmän kuin kohtuullinen.

Haluttiin kuitenkin nähdä asunnon sisältä kuvia, joten odotettiin että nykyinen vuokralainen lähettäisi niitä meille. Ilalla sitten saatiin kasa kuvia. Talo on rakennettu vuonna 2004, joten oletin asunnon olevan ihan hyvässä kunnossa. Muutama asia pompsahti heti silmiini, mutta katsottua kuvat useamman kerran läpi ja innostuttua joistakin tietyistä asioista, aloin jo mielessäni kuvittelemaan sisustusta. :D Mietittiin viikonlopun yli erilaisia ratkaisuja ja tänään sitten soitin Ellille kysyäkseni muutamaa asiaa. Samalla hoidettiin nykyisen asunnon irtisanomiset kuntoon, ja nyt meillä on sitten virallisesti asunto Joensuusta.

Me päästään muuttamaan huhtikuun puolen välin paikkeilla eli hetki joudutaan näillä näkymin maksamaan kahdesta asunnosta vuokraa. Jos Elli suostuu maalaamaan katon, niin siinä tapauksessa voi olla että aletaan maksaa vuokraa vasta muuttamispäivästä lähtien. Mutta katsotaan, mitä he sanovat.. 

On kyllä siistiä päästä asumaan hetki myös opiskelija-asunnossa, sillä ainakin tää asunto on mielettömän edullinen ja vuokraan kuuluu vielä veden lisäksi sähkökin. Jo vuodessa säästää satoja satoja euroja verrattuna vaikka nykyiseen asuntoon! 

Olisi kiva kuulla, että onko teillä kokemuksia opiskelija-asunnoissa asumisesta? :)