EI SE PARAS PÄIVÄ

Tästä viikonlopusta piti tulla hauska ja ennen kaikkea rentouttava. En edes muista, koska viimeksi olisimme olleet viikonlopun kokonaan kaksin kotona. Aamulla kaikki kuitenkin muuttui, sillä äitini soitti aamukahdeksan jälkeen ja ilmoitti vaarin veljen kuolleen sinä yönä. Tämä voi kuulostaa oudolta, sillä tiedän että harva edes tuntee isovanhempiensa sisaruksia. Meidän mummolassa asuu mummoni ja vaarini lisäksi enoni perheineen sekä juuri vaarini veli vaimoineen. Elämäni tärkeimpiin ihmisiin on aina kuulunut mummo & vaari, ja pienestä pitäen olemme käyneet siellä lähes joka lauantai. Osa elämäni parhaista muistoista on tapahtunut siellä eikä kukaan voi ymmärtää paikan ja niiden ihmisten tärkeyttä. Kyseessä ei ole koskaan ollut mikään 'normaali mummola'.

Muistan vaarin veljen hymyileväisenä ja kilttinä ihmisenä. Viimeiset pari vuotta hän kysyi joka ikinen kerta, kuinka opettajan sijaisuudet sujuvat & kuinka hyvin sopisin hänen mielestään kyseiseen työhön. Aina kuulin nuo samat sanat, mutta edelleen ne lämmittävät mieltäni. On hienoa, että minuun ja unelmaani uskotaan. Niin hyväsydäminen ihminen on nyt poissa. Miltähän tuntuu ensi kerralla käydä mummolassa?

Tänään on taas tullut pohdittua elämää ja kuolemaa. Niitä rakkaita ihmisiä, joista ei haluaisi koskaan luopua. Totta kai se on väistämätöntä eikä sellaista pitäisi etukäteen murehtia. Valitettavasti minä kuulun niihin, jotka omalta osaltaan pelkäävät läheisten menettämistä. Tärkeää on kuitenkin kertoa kaikille rakkaille, kuinka tärkeitä ja rakkaita he ovat. Myös joka hetkestä tulisi nauttia ja elää siinä hetkessä. Koskaan, kun ei voi tietää milloin on viimeinen yhteinen hetki. <3 Onneksi itse sain kokea viimeisen näkemisen reilu kuukausi sitten, kun kävimme onnittelemassa häntä 80-vuotis synttäreiden johdosta. On myös helpottavaa ajatella, että hän nukkui pois - omassa kotonaan.. Tätä se elämä on: iloa, surua, yllätyksiä, kyyneliä, menetyksiä.. Silti elämä jatkuu.