ENSI TALVEN MATKAKOHDE HAKUSESSA: SUOSITUKSIA?

Oletko viettänyt unohtumatonta lomaa jossakin päin maailmaa? Täällä tarvittaisiin kiperästi vinkkejä ja ehdotuksia, että minnepäin maailmaa sitä suunnattaisiin joulukuussa 2017. :)

Suunniteltiin alustavasti lomamatkaa meidän pääsiäislomalle huhtikuulle. Matka olisi voinut olla viikon mittainen ja tuona ajankohtana matkustuskohteet on aika vähissä, jos haluaa aurinkoa ja lämpöä. Luultavasti oltaisiin lähdetty Kanariansaarille.. Eilen sitten keksittiin se. Mitäpä jos säästettäisiin vuosi rahaa ja lähdettäisiin matkaan vasta joulukuussa? Vuonna 2014 oltiin vuodenvaihde Thaimaassa ja olihan se aika luksusta. Kaksi viikkoa lomaa, aurinkoa ja lämpöä sillä aikaa, kun Suomessa on talvi.

Eilen sitten perustettiin kolmas säästötili eli "matkakassa". Opiskelijana, kun rahaa tulee pilvin pimein eikä tiedä minne sitä tunkisi :'D Meillä on kuitenkin aiemmilta reissuilta jäänyt vähän ylimääräistä rahaa ja Finnairilta saatu lahjakortti ovat hyvä pohja meidän säästötilille. Tästä päivästä lähtien siis kaikki ylimääräiset ostokset on mietittävä kahteen kertaan, ja kun kyse on ns. matka vs. tavara/vaate niin ei tarvitse montaa kertaa miettiä kumpaan sitä sijoittaa. Nämä ovat näitä valintoja.

Eli summasummarum (piti ihan tarkistaa, että mitähän kieltä tämä on :D):

  • 2 viikon matka joulukuussa
  • tärkeimpiä asioita: lämpö, aurinko, monipuolinen, meri, hyvä ruoka, Suomea edullisempi ja mahdollisuudet saada lennot edulliseen hintaan. 
  • Ehkäpä Meksiko, Florida tai Aasiasta joku kaunis saari?

"Collect moments, not things."

"To travel is to live."

"Travel while you are young and able. Don't worry about the money, just make it work. Experience is far more valuable than money will ever be."