MILLAISTA ON OLLA ERITYISHERKKÄ?

Erityisherkkä ei ole sanana enää niin tuntematon kuin se joskus oli. Olen jo nuoresta lähtien aistinut itsessäni piirteitä, joita muista ei välttämättä löydy. Se ehkä omalta osaltaan sekoitti pääkoppaani yläaste- ja murkkuikäisenä, kun huomasi ettei olekaan ihan samanlainen kuin muut. Sitä tuli käytyä jos jonkinlaista kamppailua oman identiteetin ja itsetunnon kanssa. Siitä tulen ehkä joskus kertomaan enemmän - vielä ei kuitenkaan tunnu siltä.

Erityisherkkyyshän on synnynäinen piirre, ja kun sen tajusin, opin pikkuhiljaa hyväksymään itseni sellaisena. Minä siis olen erityisherkkä. Koen monet asiat normaalia voimakkaammin, jonka takia myös väsyn nopeammin. Erityisesti tilanteet, joissa on paljon tuntemattomia ihmisiä, saa minut toisinaan nopeasti uupumaan.

Olen tunnistanut itsestäni erilaisia piirteitä, jotka vastaavat erityisherkän ominaisuuksia:

  • Ensinnäkin olen todella herkkä. Itken lähes tulkoon aina, kun näen vähänkään surullisen tai ylisöpön videon, saan palautetta jostakin tekemästäni asiasta (vaikka se olisikin asiallista), otan helposti nokkiini ja arvioin omaa käytöstäni lähes tulkoon jatkuvasti. En voisi kuvitella pitäväni minkäänlaista puhetta läheisilleni, sillä puhumisesta ei yksinkertaisesti tulisi mitään - siis itkuni takia :D
  • Aistin muiden ihmisten mielialat helposti. Tunnen ja näen heti, jos jokin vaikka vaivaa toista. Vaikka piirre on monessa tilanteessa hyödyllinen, on se toisinaan todella rankkaa. Etenkin, jos kyse on minulle läheisistä ihmisistä. Silloin vaivaan myös omaa mieltä ehkä vähän liikaakin, ja koitan keksiä tilanteeseen ratkaisua ja auttaa parhaani mukaan.
  • Edelliseen viitaten olen myös todella empaattinen. Tämä pätee myös erityisesti silloin, jos kyse on minulle tutuista ihmisistä. Jos joku on surullinen, saa se myös minut surulliseksi. Sama pätee toki iloisiinkin seikkoihin.
  • Mietin ja ajattelen toisinaan aivan liikaa. Aivan liian pitkälle. Esimerkkinä tilanteet, joissa pitäisi tehdä päätöksiä. Huh, puntaroin molempia vaihtoehtoja aina usealta eri kantilta, vaikka kyseessä olisi pelkästään päätös, että ostaako karkkia vai sipsiä.
  • Ja viimeisenä asia joka vaivasi etenkin nuoruudessa, nimittäin punastuminen. Tähän ei edes löydy oikein syytä, mutta olen vain koittanut oppia hyväksymään asian. Olen tällainen kuin olen - ja hyvä niin.

Oikeastaan ainut asia, joka on erityisherkälle yleistä, mutta jota en tunnista itsestäni on aiestien yliherkkyys. Etenkään hajut, maut tai valot ja värit eivät vaikuta minuun. 

Koitetaan hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme tänne syntyneet. <3