HETKI YKSIN - HYVÄ VAI HUONO ASIA?

Jos minulta kysyttäisiin, nautinko enemmän yksinolosta vai ihmisten seurasta, en osaisi vastata. Toisinaan yksin oleminen on ihan jees. Saa tehdä ihan mitä haluaa (ei sillä, ettei muuten voisi) ja olla täysin omien ajatusten kanssa. Usein blogin kirjoittaminen tai jonkun sarjan katsominen on silloin parasta. Tästä tuli mieleen lauantai-ilta, kun koitin raapustaa tänne tekstiä. Samaan aikaan yritin kuunnella/katsella Miljonääriä ja huudella kysymyksiä Niklakselle keittiöön. Eihän siitä mitään tullut, joten luovutin ja päätin jatkaa kesken jäänyttä postausta seuraavana päivänä.

Nautin myös suunnattomasti kotona olemisesta. Jos olen liian kauan ihmisten seurassa, se pistää väsyttämään pirusti. Tuntemattomien kanssa joudun miettimään sanomisiani, kuuntelemaan ja analysoimaan toisten puheita ja tarkkailemaan ympäristöä. Se, jos mikä uuvuttaa ja saa oikein haluamaan yksinoloa entistä enemmän.

Mutta, kun on ollut vaikka koko päivän yksinään, alkaa kaipaamaan muiden läsnäoloa. Mikään ei ole parempaa, kun tietää että kotona on aina joku tai se joku tulee aina takaisin. Kun tiedät, ettei yksinolo jatku pidempään. Mä en pelkää yksinoloa, ja tarvitsen sitä tasaisin väliajoin, mutta ihmisten läheisyys ja seura tekee mut onnellisemmaksi. Etenkin, kun kyseessä on sulle tärkeät ihmiset. Ja eläimet :)

Puhuttiin tästä aiheesta yhden mun kaverin kanssa ehkä kuukausi takaperin. Tultiin molemmat siihen tulokseen, että voidaan olla päiviä näkemättä kavereita eikä tee edes tiukkaa. Tietysti heihin ollaan silloin yhteydessä esimerkiksi puhelimitse, mutta ettemme koe välttämätöntä tarvetta nähdä kavereita päivittäin. Totta kai tähän vaikuttaa myös se, että kotona on toinen puolisko (ja se koira), jolle tulee höpistyä kaikki maan ja taivaan väliltä. Myös koulussa tulee ainakin jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä, joten ei tässä ihan pääse höperöitymään. :D Enkä mä loppupeleissä ole ikinä ollut mikään ylisosiaalinen tyyppi. Ja se on ihan okei.

Minkälaisia ajatuksia yksin oleminen herättää sussa?