HUIKEITA MAISEMIA KOLILTA

Olin jo jonkin aikaa puhunut Niklakselle siitä, että meidän pitäisi lähteä käymään päiväseltään Kolilla. Maanantaina sain ylipuhuttua meidät pitämään vapaata kandin teosta, joten pakkasimme reppuun vähän evästä ja suuntasimme kohti Kolia. Koli sijaitsee Lieksassa, reilu tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Ei uskoisi, kuinka upeita maisemia myös näin "alhaalta" Suomesta voi löytyä.

Kolin kansallispuiston vaarojen huiput ovat korkeimmillaan 347 metriä meren pinnan yläpuolella. Kolilla on monia erilaisia aktiviteetteja aina laskettelusta ja patikoinnista, ratsastukseen, hiihtoon ja kalastukseen. Meillä oli Zazu tällä kertaa mukana, joten patikoimme reilu pari tuntia kulkien polkuja sinne tänne. Huipulta oli hulppeat maisemat kauas Pieliselle!

Aamupäivästä oli vielä pilvistä, mutta luotin sääennusteeseen, joka lupaili auringonpaistetta myöhemmin päivästä. Heti perille päästyämme pilvet alkoivat kaikkoamaan ja alkuun aurinko pilkisteli rakoilevien pilvien takaa. Kaikki näytti auringonpaisteessa vielä 10 kertaa kauniimmalta!

Oltiin aluksi vähän epäileväisiä, miten hyvin poluilla pääsisi liikkumaan ilman lumikenkiä. Sanotaan, että lumikengät olisivat ehkä helpottaneet vähän, mutta hyvin pärjäsi myös normaaleilla kengillä. Jossain kohdissa oli aika liukasta, joten alaspäin tullessa sai olla varovaisempi. Tuli siitä muutamat pikkukaatumiset vedettyä, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan :D

Vajaa parin tunnin kävelyn jälkeen oli ihana istahtaa huipulle juomaan termarikahvit ja syömään evästä. Kolilla on myös muutama ravintola, mutta tällä kertaa otimme omat pikkupurtavat mukaan.

Kierreltiin nyt aika pienellä alueella, joten haluan ehdottomasti palata Kolille viimeistään kesällä! Silloin näyttäisi olevan myös huomattavasti enemmän erilaisia retkeilyreittejä ja "nähtävyyksiä", mitä käydä katsomassa. Miksei vaikka jopa yöpyisi paikan päällä :)

Oletteko te koskaan käyneet Kolilla?