I WILL NEVER GIVE UP

Otsikosta voikin jo päätellä, kuinka mulla kävi soveltuvuuskokeissa. Jäin varasijalle 27. Tämä fiilis joka on vallinnut viimeiset päivät on jotain ihan kamalaa. Tunnen suurta surua, pettymystä, vihaa. Mielessäni pyörii yksi kysymys, yksi sana - 'miksi'. Miksi mä en muka ansainnut opiskelupaikkaa? Eikö se kerro motivaatiostani, kun hain jo vakavissani toista kertaa luokanopettajaksi? Entä se, etten hakenut mihinkään muualle? Eikö sijaisuuksilla tai vuoden koulunkäyntiavustajan työllä ollut mitään painoarvoa? Entä sillä, että olen suorittanut avoimessa jo perusopinnot & vielä hyvin tuloksin?

Yksilöhaastattelussa olin reipas iloinen itseni. Katsoin haastateltavia silmiin & vastasin kysymyksiin rehellisesti. Olin oma itseni. Toki hiukan jännitin, mutten niin paljon että se olisi haitannut. Ryhmätilanteessa tein ohjeiden mukaan. Kuuntelin muita, en puhunut kenenkään päälle mutta keskustelin mukana totta kai. Videoanalyysi oli hieman omituinen, mutta en jäänyt sitäkään murehtimaan. Koin ymmärtäväni tehtävän oikein & tein sen ohjeiden mukaan. En löydä muuta syytä, että se on mennyt jollakin tavalla penkin alle (joka sekin ihmetyttää)..

Huomenna tai viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla kirje, josta sitten näkee omat pisteet. Arvatkaa, kuinka plajon mua kiinnostaa tietää, mistä soveltuvuuskokeessa jäi kiikastamaan. En vain käsitä. Olo on jotenkin pettynyt, sillä tein niin paljon töitä kevään aikana. Nyt sama rumba on taas edessä tulevana vuonna. Mutta minähän aion hakea. Ja minähän vielä joskus pääsen tuohon koulutukseen! Muutama läheinen ystävä sai myös opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta, joten koen jääväni ihan yksin. Onhan mulla Niklas, Zazu, perhe.. Mutta tottahan se on, että jokainen tarvitsee ystäviä. Totta kai olen onnellinen heidän puolestaan, mutten voi kieltää etteikö oma tilanne harmittaisi..

Nyt on pikkuhiljaa keskityttävä muihin asioihin. Pohdittava tulevaa vuotta. Näillä näkymin jatkan avoimessa aineenopintoja ja teen sijaisuuksia samassa koulussa kuin viime lukukautenakin. Tässä on pari päivää tullut itkettyä, ja se saa riittää. Vastoinkäymisiä ei ainakaan puutu (naurattaa, vituttaa & itkettää samaan aikaan) :'D Kyllä tämä tästä sitten aikanaan..